Valtuustotason suunnitelmaprosessin organisointi ja vaiheistus

Suunnitelman valmistelun käynnistäminen

Suunnitelma on valtuustotason päätös. Valtuustolle valmisteltavista asioista vastaa kunnanhallitus. Kunnanhallitukselle asiat valmistellaan kunnanhallituksen päättämällä tavalla kunnan eri toimielimissä ja muodostamalla toimialojen ja sidosryhmien yhteisiä valmisteluryhmiä. Toimielinten vastuut ja työnjaot kirjataan kunnan toimintaa ohjeistaviin sääntöihin (johto-, toiminta- tai hallintosääntö)

Lakisääteisen suunnitelman laadinta, sen toteuttaminen ja onnistumisen arviointi sekä kehittämisehdotusten tekeminen liitetään osaksi vakiintunutta kunnan vuosikiertoa.
Lasten hyvinvointia ja lastensuojelua koskevien visioiden ja strategioiden tulisi sisältyä pitemmän aikajänteen kuntastrategiaan. Lisäksi kunnilla voi olla erityisiä ohjelmia, joiden sisältö voi olennaisesti liittyä lasten hyvinvointiin ja palveluihin, kuten varhaiskasvatussuunnitelma, nuorisopoliittinen ohjelma, hyvinvointi-, mielenterveys- ja päihdestrategia, henkilöstö- ja palvelustrategia.

Vuosittain arvioidaan nykytilaa ja toteutunutta kehitystä. Tämä tapahtuu yleensä kevättalvella kunnan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen valmistelun yhteydessä. Tässä arvioinnissa tulee olla mukana myös lastensuojelun suunnitelman arviointiraportti.

Toimielimet, kunnanhallitus ja valtuusto kokoontuvat strategiaseminaareihin linjaamaan seuraavan talousarviovuoden ja sitä seuraavien kahden vuoden toiminta- ja investointisuunnitelmia. Lastensuojelun suunnitelmaan tarvittavat vuosittaiset parannustoimet tulee olla eri toimialojen keskusteluissa mukana.

Toimielimet valmistelevat toimialansa talousarvion ja suunnitelman ja viimeistään alkusyksyllä. Kunnanhallitus on koostanut toimielimien esitysten pohjalta tasapainotetun esityksensä kunnan seuraavan vuoden talousarvioksi ja –suunnitelmaksi. Valtuusto hyväksyy talousarvion ja –suunnitelmat yleensä viimeistään joulukuun valtuustossa.

Tarkastuslautakunta arvioi laatimansa yleensä valtuustokauden mittaisen valvontasuunnitelman mukaisesti valtuuston asettamien tavoitteiden toteuttamista. Erityisen tarkastuksen kohteet tarkastuslautakunta valitsee itse. Lastensuojelulain mukaisen suunnitelman toteuttamista tulisi pyrkiä tarkastamaan ainakin kerran valtuustokaudessa.

Suunnitelman valmistelun käynnistäminen

Ensimmäisen lain edellyttämän suunnitelman valmisteluprosessi käynnistyy kunnanhallituksen (KH) päätöksellä, joka viedään valtuustolle tiedoksi ja mahdollista evästyskeskustelua varten.

Lastensuojelusta vastaava toimielin valmistelee KH: lle esityksen suunnitelman valmistelun aikataulusta, eri hallinnonalojen ja kunnan ulkopuolisten sidosryhmätoimijoiden edustajien nimeämisestä valmisteluryhmään sekä valmistelun työsuunnitelmasta. Työsuunnitelman yhteydessä arvioidaan myös lakisääteisen Lastensuojelulaki 14§  moniammatillisen lastensuojelun asiantuntijaryhmän mahdollinen rooli suunnitelman valmistelussa.

KH ottaa kantaa valmistelun työsuunnitelmaan hyväksyessään myös luottamushenkilöiden mukanaolon valmisteluprosessissa. Päättäjien ja palvelujärjestelmän johtajien kannanmuodostusta tarvitaan erityisesti kun analysoidaan ja ennakoidaan toimintaympäristöä, pohditaan strategista suuntaa ja painopisteitä sekä keskeisiä kehittämisehdotuksia. Valmistelu voidaan toteuttaa esimerkiksi päättäjien työverstaina tai niin että toimielimet muodostavat johtopäätökset ja kannanotot jatkotyöskentelylle.

Suunnitelman laadinnan päävastuu on lastensuojelusta kunnassa tai kuntien yhteistoiminta-alueella vastaavalla toimielimellä, joka valmistelee yhteistyössä muiden lasten ja nuorten parissa työtä tekevien hallintokuntien johtajien kanssa esityksen KH:lle suunnitelman valmistelun käynnistämisestä.

Toimintaa tulee pyrkiä ohjaamaan mahdollisimman pitkäjänteisesti tavoitellen yhteistä visiota, jota kohti eri vuosille varatuilla voimavaroilla ja muilla toiminnan kehittämiseen liittyvillä ratkaisuilla pyritään. Pääsääntö on, että suunnitelma valmistellaan valtuustokaudeksi.

Kuntien muodostaessa kunta- ja palvelurakenteen suunnittelusta annetun lain Laki kunta-ja palvelurakenneuudistuksesta 5§ mukaisen yhteistoiminta-alueen (YT), tulisi suunnitelma laatia koko YT-alueelle. Suunnitelman linjaukset, painopisteet sekä konkreettiset ehdotukset tulisi yhteen sovittaa myös laajan väestöpohjan kuntayhtymän alueen suunnitelmien kanssa käsittäen mm. lasten ja nuorten psykiatrian ja muut vaativan tason erityispalvelut.

Lapsipoliittinen tai vastaava ohjelma antaa pohjan lastensuojelun suunnitelman laadinnalle. Tällöin arvioidaan ohjelman linjauksia ja ehdotuksia erityisesti lastensuojelulain Lastensuojelulaki 12§ tietotarpeiden näkökulmasta. Sisältääkö lapsipoliittinen ohjelma vaadittavat tiedot? Kiinnittääkö ohjelma riittävästi huomiota kasvuolojen riskien vähentämiseen, ehkäisevän lastensuojelun toteuttamiseen sekä lastensuojelun järjestämiseen ja kehittämiseen? Kunnanvaltuusto voi päättää hyväksyä lapsipoliittisen ohjelman lastensuojelulain tarkoittamaksi suunnitelmaksi ja varautua sisällyttämään sen edellyttämät voimavarat kunnan talousarvioon.

Valmistelua ohjaavat myös tavoitteet ja toimet, joita kuntastrategiassa ja kuntien yhteisissä seututason strategioissa tai erillisohjelmissa on päätetty lasten hyvinvointityöhön ja lastensuojeluun liittyen. Valmistelun alkuvaiheessa arvioidaan myös näiden ohjelmien sisältämien asioiden ajantasaisuus. On tärkeää, että kaikki valmisteluun osallistuvat ovat tietoisia lastensuojelulain keskeisistä tavoitteista ja velvoitteista jo suunnitelman valmistelun alkuvaiheesta alkaen.

Lähteet:

Sundqvist Salme & Lovio Maisa (toim.) 2006. Suositus arvioinnista kuntien valtuustoille. Suomen Kuntaliitto, Savion Kirjapaino Oy Kerava.
Luottamushenkilön oppaat 2005-2008. Tulossa uudistetut painokset 2009-2012. Kuntaliiton julkaisusarja. www.kunnat.net/kirjakauppa.

Tekstin on muokannut:
Verkkotoimitus

[Missing: text_extrafunctions.Label.Body.Text (fi-FI)]
Palaa käsikirjan etusivulle Sivun alkuun

Hallinto

Copyright THL toimitus@sosiaaliportti.fi

Päivitetty 31.12.2008