Lastensuojelun asiantuntija-apu ja asiantuntijaryhmä

Kunnan on huolehdittava siitä, että lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä on käytettävissään lastensuojelutyössä tarvittavaa asiantuntemusta. Tällaista on lapsen kasvuun ja kehitykseen, terveydenhuoltoon sekä oikeudellisiin kysymyksiin liittyvä asiantuntemus. 

Kunnan tai useamman kunnan yhdessä tulee asettaa lastensuojelun asiantuntijaryhmä, johon kuuluu edustajia sosiaali- ja terveydenhuollosta, lapsen kasvun ja kehityksen asiantuntijoista sekä muista lastensuojelutyössä tarvittavista asiantuntijoista. Lastensuojelulaki 14§  

Asiantuntijaryhmän tehtävänä on

  • avustaa sosiaalityöntekijää lapsen huostaanottoa koskevien asioiden valmistelussa
  • avustaa sosiaalityöntekijää lapsen sijaishuoltoa koskevien asioiden valmistelussa
  • avustaa muussa lastensuojelun toteuttamisessa. Pääsääntöisesti erityisen vaativissa tilanteissa
  • asiantuntijaryhmällä ei ole päätösvaltaa
  • asiantuntijaryhmä voi tarvittaessa antaa myös lausuntoja päätöksenteon tueksi, erityisesti hallinto-oikeudelle ja korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Lausuntoja voidaan antaa myös lapsen sijoittamisesta erityisen huolenpidon yksikköön.
  • lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tulee voida konsultoida asiantuntijatyöryhmää tarvittaessa

    Asiakaslaki  antaa sosiaalityöntekijälle mahdollisuuden pyytää muitakin asiantuntijalausuntoja. 

Lisätietoa asiantuntijaryhmien toimintakäytännöistä voi lukea myös kohdasta toimitusneuvoston suositus.

Tekstin on laatinut
Verkkotoimitus

[Missing: text_extrafunctions.Label.Body.Text (fi-FI)]
Palaa käsikirjan etusivulle Sivun alkuun

Hallinto

| Jaa tämä sivu |  ©THL  |  Sivukartta   |   Ota yhteyttä |
Päivitetty 31.1.2012