|
|
Lastensuojelulain mukaiset rekisteröintivelvoitteet
Tausta
- Lastensuojelutilastoista poistettiin 1980 luvulla asiakkuuden syytiedot, koska niitä pidettiin muuttuneen lainsäädännön hengessä tulkinnanvaraisina ja yksityisyyttä loukkaavina.
- Suomi on raportoinut Lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumisesta YK:n lapsen oikeuksien komitealle vuosina 1995, 1998 ja 2003. Komitea on antanut loppupäätelmät ja suositukset vuosina 1996, 2000 ja 2005. Suomen neljäs maaraportti on annettu vuonna 2008. http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=68142 Päätelmiä ja suosituksia sen pohjalta ei vielä ole.
- Vuonna 2005 komitea kiinnitti huomiota lapsia koskevien tilastotietojen kokoamisen puutteisiin. Erityisesti komitea korosti kaikkein haavoittuvimpiin kuuluvien lasten elinolojen seurantaa tärkeyttä.
- Eduskunnan oikeusasiamies on kiinnittänyt huomiota siihen, ettei lastensuojeluilmoituksista ja niiden aiheuttamista toimenpiteistä kerätä riittävää tietoa. Esimerkiksi lastensuojelun tarpeen seuraamiseksi tällaiset tiedot olisivat tarpeen.
Ilmoitusvelvollisuus
- Sosiaali- ja terveydenhuollon, opetustoimen, nuorisotoimen, poliisitoimen ja seurakunnan tai muun uskonnollisen yhdyskunnan palveluksessa tai luottamustoimessa olevat henkilöt sekä muun sosiaalipalvelujen tai terveydenhuollon palvelujen tuottajan, opetuksen tai koulutuksen järjestäjän tai turvapaikan hakijoiden vastaanottotoimintaa tai hätäkeskustoimintaa taikka koululaisten aamu- tai iltapäivätoimintaa harjoittavan yksikön palveluksessa olevat ja terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat ilmoitusvelvollisia.
- Myös muu kuin em. henkilö voi tehdä ilmoituksen.
- Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on pidettävä rekisteriä lastensuojeluilmoituksista ja niiden sisällöstä.
Valvontaan liittyvät rekisteröintivelvoitteet
- 78 § Kunnan ilmoitus sijoitetusta lapsesta ”tilanteissa, joissa lapsi on sijoitettu jonkin muun kuin sijoituksen tehneen kunnan alueelle, sijoittajakunnan tulee ilmoittaa tarvittavien lapsen palvelujen ja tukitoimien järjestämiseksi sekä sijaishuoltopaikan valvonnan toteuttamiseksi lapsen sijoituksesta ja sen päättymisestä sijoituskunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jonka on pidettävä rekisteriä alueelleen sijoitetuista lapsista”.
- 81 § Yksityisesti sijoitettujen lasten hoidon valvonta: ”Lapsesta, jonka muu kuin sosiaalihuollosta vastaava toimielin on sijoittanut pysyväisluontoisesti yksityiskotiin, on viipymättä ilmoitettava sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jonka on pidettävä rekisteriä kunnassa yksityisesti sijoitetuista lapsista”.
Henkilörekisteri
- Henkilötietolain 3 §:n mukaan samaa käyttötarkoitusta varten kerätyt tiedot muodostavat henkilörekisterin.
- Lastensuojelun asiakastiedoista muodostuu lastensuojelun asiakasrekisteri, johon talletetaan lastensuojelun asiakkaita koskevat tiedot.
- Henkilötietolaissa henkilörekisterillä tarkoitetaan ns. loogista henkilörekisteriä, johon kuuluvat kaikki asiakkaasta samaa käyttötarkoitusta varten kerätyt tiedot, jotka voivat olla ATK:n avulla käsiteltäviä ja/ tai paperimuotoisia asiakirjoja, kortistoja ja/tai luetteloja.
- Henkilötietolaki edellyttää, että henkilötietoja käsitellään laillisesti ja hyvää tietojenkäsittelytapaa noudattaen ja siten, ettei rekisteröidyn yksityiselämän suojaa tai muita yksityisyyden suojan turvaavia perusoikeuksia rajoiteta ilman laissa säädettyä perustetta.
|