23.12.2011

Lastensuojelun käsikirjan toimitus toivottaa kaikille rauhallista joulua ja valoisampaa uutta vuotta

Kiitos kuluneesta vuodesta sinulle käsikirjan käyttäjä! Teitä Lastensuojelun käsikirjan käyttäjiä on tullut edelliseen vuoteen verrattuna noin 30 % lisää. Kuluneen vuoden aikana haastattelimme käsikirjan käyttäjiä ja vierailimmekin muutaman luona. Saimme hyvää palautetta ja vahvistusta tekemällemme työlle.

Vuoden alussa voimaan tulee lakimuutoksia, joista on tiedotettu useaan otteeseen käsikirjassa syksyn aikana.

Lastensuojelua ja perhehoitoa koskevia muutoksia vuosina 2011-2012

Lisätietoa

Muita verkkopalveluita työnteon tueksi

Lastensuojelun käsikirja sai vuonna 2011 rinnalleen Vammaispalvelujen käsikirjan. Vammaispalvelujen käsikirja on myös alkanut saavuttaa vakituista käyttäjäkuntaa. Lasten, nuorten ja perheiden peruspalveluihin (neuvola, varhaiskasvatus, koulu) keskittyvä Kasvun kumppanit -verkkopalvelu kulkee myös läheisessä yhteistyössä Lastensuojelun käsikirjan kanssa.

Haluamme jatkossakin tarjota teille käyttäjille ajanmukaista sekä arjen työssä tarvittavaa ja sitä helpottavaa tietoa. Toivomme teiltä -Lastensuojelun käsikirjan käyttäjät- palautetta: mitä puuttuu? onko jossain toimimaton linkki? Mikä on erityisen hyvää, joka pitäisi ehkä nostaa enemmän näkyville kaikkien käyttäjien tietoon? Palautelomakkeeseen

Jatketaan yhdessä Lastensuojelun käsikirjan merkeissä!

Toivottaa Lastensuojelun käsikirjan toimitus
Päivi Muranen

 

[Missing: text_extrafunctions.Label.Body.Text (fi-FI)]
Palaa käsikirjan etusivulle Sivun alkuun

Ajankohtaista

| Jaa tämä sivu |  ©THL  |  Sivukartta   |   Ota yhteyttä |
Päivitetty 31.1.2012