Nämä sivut ovat lastensuojelun edunvalvojahankkeen (2005-2011) laatimat.
Lapsen oikeus osallistua häntä koskevaan päätöksentekoon
Lastensuojelun edunvalvonnassa on kyse uudesta lapsen oikeuksiin liittyvästä toimintamuodosta. Se vahvistaa YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaisesti lapsen oikeutta osallistua häntä koskevaan päätöksentekoon ja saada tietoa häntä koskevista lastensuojelun toimenpiteistä ja päätöksistä.
Edunvalvoja on lapsen puolueeton edustaja
Huoltajan tehtävänä on valvoa lapsen etua ja käyttää puhevaltaa häntä koskevissa asioissa. Lastensuojelussa syntyy kuitenkin joskus tilanteita, joissa huoltaja ei voi toimia puolueettomasti lapsen edunvalvojana. Vuoden 2008 alussa voimaan tulleen lastensuojelulain 22 § mukaan lapselle tulee määrätä edunvalvoja, jos huoltaja ei voi puolueettomasti valvoa lapsen etua ja samalla edunvalvojan määrääminen on tarpeellista asian selvittämiseksi tai lapsen edun turvaamiseksi.
Tietoa edunvalvonnasta
Tietoa lastensuojelun edunvalvonnasta löydät 'edunvalvonta lastensuojelussa ' -kohdasta, asiaa koskevat lainkohdat taustamateriaaleineen löytyvät omalta sivultaan. Lastensuojelun edunvalvojahankkeen aikana kerättyä ja tuotettua materiaalia löydät 'Aineistot' -kohdasta. Uusitusta edunvalvonnan vaiheet -kaaviosta löytyy vastauksia käytännön kysymyksiin. Tutustu myös lastensuojelun edunvalvonnan käsikirjaan .
Sosiaalitoimien ja maistraattien käyttöön edunvalvojien hakukone
Sosiaalitoimien ja maistraattien käyttöön näiltä sivuilta löytyy myös helppokäyttöinen ja nopea '
Löydä edunvalvoja' -hakukone, jonka avulla on mahdollista etsiä maakunnan alueella toimivia lastensuojelun edunvalvojia. Tietokanta päivittyy jatkuvasti, joten haku kannattaa tehdä uutta edunvalvojaa haettaessa aina uudelleen.
Lastensuojelun edunvalvojille
Lastensuojelun edunvalvojana toimivat pääsevät tunnuksin
omille sivuilleen, joilla on lisämateriaalia ja aihepiiriä käsittelevä keskustelumahdollisuus.