Lahden Perhe – Hanke
Tiivistelmä hankkeesta
Lahden Perhe – hankkeen tarkoituksena on lapsiperheiden palvelujen moniammatillisen ja monitoimijaisen kumppanuuden käytännön toteuttaminen kaupungin, ammattikorkeakoulujen, kolmannen sektorin ja sosiaalialan osaamiskeskuksen yhteistyönä: uusia toimintatapoja kokeilevan pilottineuvolan, moniammatillista koulutusta kehittävän hyvinvointiklinikan sekä avoimena kohtaamispaikkana ja vertaisryhmätoiminnan sekä palveluista tiedottamisen keskuksena toimivan PerheSantran toiminnan toteuttaminen.
Kokeilemalla koulutuksen, tutkimuksen ja käytännön työn yhteistyössä uusia työkäytäntöjä syntyy keskitetty, yhtenäinen lapsiperheiden palveluvalikoima, joka vapaaehtoistoiminnasta erityispalveluihin saakka kannustaa ja tukee perheitä itsenäiseen selviytymiseen ja mahdollistaa laadukkaan moniammatillisen työn perustasolla sekä varhaisen puuttumisen perheiden ongelmiin.
Hankkeen tavoitteet:
- Vahvistetaan ja luodaan kumppanuuteen pohjautuvaa toimintakulttuuria, kehitetään perhettä osallistavia työmenetelmiä ja kuvataan perheiden voimavaroja vahvistavia prosesseja alle kouluikäisten lasten ja perheiden palveluissa.
- Kehitetään koulutusta moniammatillisesti vastaamaan yhteistyössä uusien työmuotojen vaatimiin haasteisiin.
- Vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja tuetaan perheitä omaehtoiseen selviytymiseen arjessa.
Hankkeen toteutus:
- Perheiden hyvinvointipalvelut peruspalvelutiimin kautta – toimenpidekokonaisuus, joka sisältää pilottialueella tapahtuvan kumppanuutta ja osallisuutta vahvistavien lapsiperhepalvelujen kehittämisen. Pilottineuvolassa terveydenhoitajien ja lapsiperheiden kotipalvelun kodinhoitajien lisäksi ydintiimissä toimii sosionomi. Toiminnassa painotetaan varhaisvaiheen ohjausta ja tukea. Vanhemmuuteen kasvamista tuetaan erityisesti vertaistukea ja arjen tukemista vahvistamalla. Yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa lisätään, ja yhteisöllisyyttä tuetaan perheiden osallisuutta mahdollistamalla.
- Perhepalveluklinikka – toimenpidekokonaisuus, joka sisältää uudentyyppisen koulutuksen kokeilun yhteistyönä sosionomi- ja terveydenhoitajakoulutuksen ja pilottialueen kesken. Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan laitoksen sekä Diakonia-ammattikorkeakoulun Lahden yksikön opiskelijat toteuttavat pilottialueen yhteydessä ja moniammatillisen yhteistyön kautta mm. perhevalmennusryhmätoimintaa, vertaisryhmätoiminnan ohjausta ja toiminnallisia opinnäytetöitä.
- PerheSantra – toimenpidekokonaisuus; lapsiperheiden avoin kohtaamispaikka, josta saa tietoja lapsiperheille tarjolla olevista toiminnoista ja palveluista, josta välitetään tilapäistä lastenhoitoapua, jonne voi jättää lapsen hetkeksi hoitoon ja jossa vertaisryhmät voivat kokoontua. PerheSantra toteutetaan kolmannen sektorin ja oppilaitosten yhteistyönä. Mukana ovat Lahden seurakuntayhtymän Kasvatustyön keskus, Harjulan setlementti, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lahden yhdistys, Lahden ensi- ja turvakoti ry ja Lahden Pelastakaa Lapset ry.
Hanke on valmisteltu Päijät-Hämeen ja Itä-Uudenmaan sosiaalialan osaamiskeskuksen Verson koordinoimana yhteistyönä, ja hankkeen suunnittelutyöryhmään (”ydinperhe”) ajalle 1.5. – 31.10.2005 valittiin edustajat kaikista hankkeessa mukana olevista toimijoista. Syksylle 2005 on lisäksi sovittu kunkin osatavoitteen tiimoilta tapaamiset laajemmalla kokoonpanolla (”suurperhe”), joihin valmisteluvaiheessa mukana olleiden lisäksi kutsutaan mukaan hankkeen toteuttajia. Hankkeen kehittämistyökalut valitaan hankesuunnitelman tarkentuessa syksyllä 2005. Hanke tulee kiinteästi liittymään Lahden kaupungin sosiaali- ja terveystoimen strategiatyöhön ja organisaation prosessijohtamiseen, projektipäällikön tehtävät on kytketty terveysneuvontapalvelujen hallintoon. Vuoden 2005 alusta alkanut neuvolan toimintasuunnitelman uudistaminen, BSC – työskentely ja syksyllä 2005 alkava prosessikoulutus toimivat raameina myös pilottineuvolatoiminnalle. Hanke tulee omalta osaltaan täydentämään kaupungin palvelurakenteen ja toiminnan uudistamista.
Hankkeen toteutusvaiheen alkaessa 1.11.2005 aloittavat toimintansa myös hankkeen projektiryhmä ja ohjausryhmä. Näiden lisäksi hankkeen valmisteluvaiheeseen osallistuneet jatkavat säännöllisiä (”suurperhe-”)tapaamisiaan kumppanuuden vahvistamiseksi ja hankkeen eri kokonaisuuksien yhdistämiseksi.
Hankkeen aikataulu:
Hankkeen toteutusaika: 1.5.2005 – 31.12.2007
- Vaihe 1: suunnittelu 1.5. – 31.10.2005
- Vaihe 2: toteutus 1.11.2005 – 31.5.2007
- Vaihe 3: arviointi ja juurruttaminen 1.1. – 31.12.2007
Hankkeen voimavarat
- Hankkeen työntekijät.
- Kumppanuuskoordinaattori osa-aikainen 50 %, opettajat osa-aikaiset 25 % + 25%, terveydenhoitaja kokoaikainen, sosionomi kokoaikainen, tutkija osa-aikainen 1 kk + 4 kk + 7 kk, sihteeri 1 kk/v ja päällikkö 1 kk/v.
- Valtionavustus 337 984 €, omarahoitusosuus 112 661 €.
- Hanke on jo valmisteluvaiheessa vahvistanut kumppanuutta, ja sitouttanut eri tahot mukaan.