Kysymys:

Erityishuoltolain ja vammaispalvelulain mukaan asiakkaalle jää maksettavaksi normaaliin elämiseen ja asumiseen liittyvät kulut. Asiakkaalle maksutonta on hoito ja hoiva sekä palvelut, joita asiakas vammansa johdosta tarvitsee esimerkiksi päivittäisiissä toimissa kuten pukeutumisessa, asioinnissa, hygienian hoidossa tms.

Alueellamme on koottu tietoa ylläpitomaksujen suuruuksista. On seurattu todellisia kuluja ja havaittu, että autetun asumisen asumisyksikössä, jossa asiakkaat ovat paikalla enemmän, ylläpitokulujakin on enemmän.

Voiko kunta porrastaa ylläpitomaksun? Perusteena porrastamiselle ei ole asiakkaan tarvitseman hoivan määrä vaan se, paljon yksikössä paikalla olevat kuluttavat.

Entä miten yksityisten asumisyksiköiden suhteen tulisi toimia? Periikö kunta asiakkaalta ylläpitomaksuna saman, jonka on määritellyt omiin yksiköihinsä? Voiko ylläpitomaksun periä yksityinen palveluntuottaja suoraan asiakkaalta?

Vastaus:

Asukkaan toimintakyky vai asuinolosuhteiden vaihtoehdot
Avohuollollisissa asumisyksiköissä palvelut rakentuvat hyvin eri tavalla. Asiakkailla voi olla vain oma huone, jolloin asiakas on pakotettu esimerkiksi käyttämään yhteistä wc:tä yms. yleisiä tiloja ja palveluja sekä ainoana vaihtoehtona olevaa talon ruokahuoltoa. Toisaalta viime vuosina ovat yleistyneet myös asumisvaihtoehdot, joissa asukkaalla on käytössään oma asunto, jossa on paitsi hygieniatilat myös oma keittiö. Jälkimmäisessä tilanteessa asiakkaalla on todennäköisesti edellistä parempi mahdollisuus organisoida oma elämänsä omien valintojensa pohjalta. Kyse ei siis niinkään ole tuen tarpeen määrän vuoksi aiheutuvasta yleisten tarvikkeiden käytöstä vaan asuinolosuhteiden ja palvelun tuottamistavan tuomasta valintojen erilaisuudesta. Pidämme huonona valintaa, jossa asiakkaan ylläpitomaksu kytkettäisiin asukkaan toimintakykyyn, ei asumisessa oleviin erilaisiin ratkaisuihin.

Avohuollossa ei pakollisia palveluita
Avohuollollisissa palveluissa minkään palvelun tai tarvikkeen ei tulisi olla pakollista, vaan asiakkaalla tulisi olla mahdollisuus valita, mitä palveluja tai tarvikkeita ja miten paljon hän käyttää. Kunnan tulisi hyvin tarkasti seurata tätä kehitystä ja varmistaa toimillaan se, ettei esimerkiksi vammaispalveluja tai kehitysvammapalveluja saavalta asumispalvelujen asiakkaalta tällaisten maksujen yhteydessä peritä asiakasmaksua palvelusta, kuten esimerkiksi vanhustenhuollossa saattaa tapahtua. Työntekijöiden työn osuuden tulee, kuten kysymyksessänne totesittekin, vammaispalveluja tai kehitysvammapalveluja saavalla asiakkaalla olla asumispalveluissa maksuttomia.

Maksu todellisen käytön mukaan
Näkemyksemme mukaan kunnan tulisi valvoa, ettei sen maksamiin palvelujen maksuihin avopalveluissa sisällytetä asiakkaiden käyttömenoja. Samalla avopalvelujen kehityksen tulisi kulkea siihen suuntaan, että asiakasta ei pakoteta laitoshoidon mallin mukaisesti joihinkin standardipalveluihin ja samalla pakotettuihin maksuihin. Asiakkaan yksilöllinen tilanne, mahdollinen poissaolo yleensä tai esimerkiksi käynnit työ- ja päivätoiminnassa, omien tarvikkeiden käyttö ja vastaavasti palveluntarjoajan palvelujen käyttö, esim. wc-papereita, askartelutarvikkeita, pyykkikoneen kulumista ja muuta vastaavaa yksilöllistä kulutusta koskevat menot maksettaisiin todellisen käytön mukaisina, ei arvioina. Samalla tavalla palveluyksikkö laskuttaa asiakkaalta hänen ruokalaskunsa käytön mukaan.

Maksu asiakkaan vapaasti valitsemista tuotteista
Konsulttiryhmämme pitää edellä mainituilla perusteilla kyseenalaisena asiakkaan toimintakykyyn sidottua ylläpitomaksua, myös siinä tapauksessa, että avohuollollisen asumispalvelun tuottaja on kunta itse. Standardoinnin sijaan kannatamme avohuollon asumispalvelujen yksilöllistä tuottamista ja käytön mukaista laskutusta kaikissa ylläpitoon liittyvää meno-osuutta koskevissa asioissa. Tämän laskutuksen mainituista tarvikkeita, joita palveluntuottaja yksilöllisesti ja asiakkaan vapaaseen valintaan perustuen tarjoaa asiakkailleen, myös palveluntuottaja voi laskuttaa. Mikäli kunta määrää arviolaskun siitä, mitä asiakas kuluttaa, tätä palveluntuottaja ei voi käsityksemme mukaan omista palveluistaan periä. 

Eritysryhmien asumisen konsulttiryhmä, Merja Marjamäki, Terhi Toikkanen, Raija Mansikkamäki.