Kysymys

Työskentelen sosiaalityöntekijänä lasten- ja nuorisopsykiatriassa. Täällä perheiden kuviot ovat hyvin moninaisia ja henkilökohtaisena pääperiaatteenani on ollut, että kaikkien vanhempien kanssa pyritään yhteistyötä tekemään; koko perhe on asiakkaana. Toki monenlaiset asiat ja perhekuviot ovat olleet vuosien varrella vastassa ja on täytynyt miettiä yhteistyön tekemisen tapoja tarkkaankin.

Olen tavannut tehdä työtä siten, että kun vanhemmilla on yhteishuolto, kumpikin vanhempi kutsutaan tapaamisiin mukaan (hoitoneuvotteluihin) sekä tarjotaan omia vanhemman tapaamisaikoja. Ja jos vanhempi ei halua osallistua yhteiseen työskentelyyn, on hänelle säännöllisesti lähetetty epikriisejä tms. yhteenvetoja hoitoon liittyvistä asioista, jolloin hän vähintään pysyy tietoisena siitä mitä tapahtuu. Myös yksinhuoltotilanteessa olen pyrkinyt lähivanhemman kanssa puhumaan näistä asioista ja pyrkinyt siihen, että myös ei-huollosta vastaava vanhempi tulee tietoiseksi lapsensa asioista. Pyydän esim. lupaa, että saisin soittaa vanhemmalle tai kutsua tapaamiseen.

Tämä periaate pysyy melko hyvin kirkkaana mielessä silloin kun vanhempi ja lapsi tapaavat säännöllisesti. Välillä on toki tilanteista jolloin tämä ei mene näin johtuen esim. siitä että olen saanut tietoa useammalta taholta, että ko. vanhempaan yhteydenottaminen on lapsen edun vastaista. Siitä voisi syntyä väkivallan uhkaa, painostamista tms. Tällöin lastensuojelu on usein mukana verkostossa, joka auttaa meitä määrittämään asioita tai huolehtii riittävästä tiedottamisesta.

Viime vuosina on paljon ollut julkisessa keskustelussa sekä erilaisissa koulutuksissa hieman ristiriitaisia näkökulmia: Eräässä koulutuksessa luennoiva asiantuntija oli ottanut kantaa, että myös ei-huollosta vastaavalla vanhemmalla olisi tiedonsaantioikeus, vaikkei sitä missään virallisesti olisi päätetty. Käsittäisin tämän siten että huollosta vastaava vanhempi ei voisi siis määrittää mitä ei-huollosta vastaavalle vanhemmalle kerrotaan tai otetaanko ylipäätään yhteyttä. Hän oli perustellut tämän sillä, että laissa ei olisi olemassa kohtaa, jossa tämän tiedonsaantioikeus vanhemmalta evättäisiin. Samoin tämä asiantuntija oli viitannut valituksiin, joita olisi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen virrannut juuri tämän asian tiimoilta.

Tämä on herättänyt meidän työyhteisössämme hämmennystä ja haluaisinkin kuulla nyt teidän näkemyksenne/tulkintanne asiasta: Mitkä ovat ei-huollosta vastaavan vanhemman oikeudet? Mikä on meidän velvollisuutemme terveydenhuollon yksikkönä (nyt ajattelen lähinnä alle 12-v lapsia), huolehtia siitä, että vanhemmat ovat tietoisia lapsia koskevista terveydellisistä asioista?

Vastaus

Työskentelysi pääperiaate, jonka mukaan lapsen tai nuoren asioissa molempien vanhempien kanssa pyritään tekemään yhteistyötä riippumatta siitä ovatko he lapsen huoltajia vai eivät, on hyvä periaate ja sen toteuttamista kannattaa jatkaa. Periaate on kirjattu lähtökohdaksi lähes kaikkiin lapsen ja vanhemman välisiä suhteita määrittäviin (niin kansallisiin kuin kansainvälisiin) oikeusnormeihin. Sitä pidetään lähtökohtana myös tuomioistuimissa, joissa tehdään päätöksiä lasta koskevista asioista.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on korostanut monessa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa eli perhe-elämän suojaa koskevissa ratkaisuissaan viranomaisten velvollisuutta aktiivin toimenpitein edistää vanhemman ja lapsen välisen suhteen säilymistä. Jos mainitsemasi asiantuntija on viitannut näihin ratkaisuihin, hänen kannanottonsa on ollut oikean suuntainen. Yleistä linjaa ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista on kuitenkin vaikea löytää sen vuoksi, että tuomioistuin ratkaisee yksittäistapauksia ja kunkin ratkaisun yksityiskohtaisista perusteluista käy ilmi ensinnäkin, mistä asioista tuomioistuin on loppujen lopuksi päätöksensä antanut ja toiseksi, mihin seikkoihin se on päätöksensä perustanut.

Asiantuntijan näkemykseen siitä, että myös ei-huollosta vastaavalla vanhemmalla olisi jonkinlainen ”automaattinen” tiedonsaantioikeus, vaikkei sitä missään virallisesti olisi päätetty, on suhtauduttava varauksella. Käsitystä, jonka mukaan ”laissa ei ole olemassa kohtaa, jossa tämän tiedonsaantioikeus vanhemmalta evättäisiin”, voidaan pitää suorastaan virheellisenä, sillä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 4 §:n mukaan nimenomaan huoltajalla on oikeus päättää lapsen hoidosta, kasvatuksesta, asuinpaikasta sekä muista henkilökohtaisista asioista minkä lisäksi huoltaja edustaa lasta tämän henkilöä koskevissa asioissa, jollei (muussa) laissa ole toisin säädetty.

Säännös tarkoittaa sitä, että lähtökohtaisesti lapsen asioista päättäminen, lapsen edustaminen ja puhevallan käyttö edellyttävät huoltajan statusta. Jos molemmat vanhemmat ovat lapsen huoltajia, on heidän toimittava ja tehtävä lasta koskevat päätökset yhteisymmärryksessä. Erityisistä syistä (kuten vanhempien vakavat ristiriidat, vanhemman sairaus tms.) tuomioistuin voi päättää huoltajien välisestä tehtävien jaosta eli antaa päätöksessä yksilöityjen huoltajan tehtävien osalta päätösvallan yksin toiselle vanhemmalle. Tällainen tuomioistuimen tehtäväjakomääräys voi koskea päätöksentekoa esimerkiksi nimestä, päivähoitopaikasta, koulusta, terveydenhoidosta, uskonnosta ja/tai passista. Väestörekisteriin rajoitetusta yhteishuollosta kirjataan vain tieto siitä, että “huolto on jaettu”. Lapsen huoltaja joutuu osoittamaan huoltajan oikeutensa tuomioistuimen päätöksellä viranomaisten kanssa asioidessaan.

Edellä sanotun lisäksi toiselle vanhemmalle voidaan myös vanhempien sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä vahvistaa oikeus saada lasta koskevia tietoja viranomaisilta, vaikka vanhempi ei saakaan huoltajan asemaa. Ei-huoltaja-vanhemman on osoitettava tämä oikeutensa vahvistetulla sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä, koska tiedonsaantioikeutta ei kirjata väestörekisteriin.

Jos vain toinen vanhemmista on huoltaja, on hänellä viime kädessä oikeus päättää siitä, kenelle lasta koskevia tietoja annetaan ja hän voi niin halutessaan kieltää toisen vanhemman osallistumisen. Toisaalta taasen, kuten itsekin totesit, huoltaja voi myös antaa suostumuksen toisen vanhemman tiedonsaantiin ja lapsen asioihin osallistumiseen. Ja kuten todettua, tähän kannattaa pyrkiä, ellei vanhemman osallistuminen ole lapsen edun vastaista.

Lastensuojelun avohuollon konsulttiryhmä:
Alpo Heikkinen, Kerttu Vesterinen, Eeva Valjakka, Laura Tulensalo, Mikko Oranen ja Kari Matela.

Vastauksen kirjoitti lakimies Eeva Valjakka, Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus.