KYSYMYS:

Kyseessä melkein 80v monisairas vanhus, joka asuu puolitoistakerroksisessa kerrostalossa vaimonsa kanssa. Pariskunta asuu ylemmässä kerroksessa, eikä käytettävissä ole hissiä. Pariskunta on hakenut ramppia ulkoportaisiin tai hissiä rappukäytävään vammaispalvelulain mukaan. Ramppi ulkoportaisiin on vaikea saada, koska rampin kaltevuus pitää rakennusinsinöörin mukaan olla tietyn suuruinen. Jos ramppi laitetaan, siloin ramppi tukkii muilta asukeilta reitin. Hissi taas oli tarkoitettu laitettavaksi ulkorappusiin, eikä huoneiston sisälle. Perusteluina on, että hissi helpottaa vanhuksen liikkumista ulos ja takaisin sisälle. Lääkärintodituksen mukaan kyseinen vanhus tarvitsee hissiä kun hän esimerkiksi käy dialyysihoidossa kolme kertaa viikossa. Muu liikkuminen kodin ulkopuolella on minimaalista.

Lisäksi lääkäri kirjoittaa, että monien perussairauksien takia vanhuksen yleiskunto ja lihasvoima ovat heikot ja että verenkierrollisista syistä alaraajoissa sekä sydämestä johtuen on ehdottomasti vaikea nousta rappuja. Kokonaisvaltaisesti vanhuksen tilanne on vakava. Kuuluko kunnan kustantaa hissi ulkoportaisiin kun vanhuksen tilanne vakava ja ennuste huono?

VASTAUS:

1. Vanhuus ja vammaispalvelulaki: Iän myötä tulevat perussairaudet (heikko yleiskunto ja erityiset sairausongelmat) eivät välttämättä merkitse, että henkilö kuuluisi vammaispalvelulain piiriin. Kunnat joutuvat tekemään vaikeita yksilötason ratkaisuja.

2. Asunnon muutostyö: Jos tullaan tulokseen, että toimitaan vammaispalvelulain mukaan, niin kunta rahoittaa kohtuulliset kustannukset. Täyttyykö tämä ehto? Muutostyöt on suunniteltava moniammatillisessa ryhmässä, asunnon omistajan ja kerrostalossa/rivitalossa hallituksen on annettava lupa muutostöille.

Koska henkilön liikkuminen asunnon ulkopuolella on vähäistä ja hänen tilanteessa hyvin vakava, pohdintaa herättää, voiko henkilö jatkaa asumista ko. asunnossa. Lyhyellä tähtäimellä asumista helpottaisi siirtyminen sellaiseen asuntoon, josta voi kulkea dialyysissä vaivattomammin. Eli ainakin siirtymävaiheen asumisjärjestelyt tulisi ratkaista.

Kuitenkin kannattaa selvittää kokonaistilanne, että pariskunta pärjäisi myös jatkossa kaksistaan ja myös lisääntyvän avuntarpeen mahdollisuus huomioiden. Jos asukas jää nykyiseen kotiin, on arvioitava, mitä riskejä ja haittoja siitä on ja tehtävä päätös parhaan mahdollisen tuloksen saavuttamiseksi asiakkaan edun näkökulmasta. Kysymys edellyttää  moniammatillista asian harkitsemista eri näkökulmista. Asiakkaan ja hoitavan omaisen tahdon kuuleminen myös keskeistä.

Näissä vaikeissa kysymyksissä on ymmärrettävä, että lainsäädäntö antaa suuntaviivoja ja ohjeita, mutta eettisesti kestävä toiminta syntyy vasta käytännön toiminnassa. (Nurmi-Koikkalainen, 2009.)

Vanhustyön konsulttiryhmä
Vastauksen laatimiseen osallistuivat Sirpa Andersson, Sinikka Hakonen, Kirsi Kuusinen-James, Marja Laurila sekä Annikka Paloniemi.