Kysymys:

Sosiaalityöntekijältä tuli ls-ilmoitus 3 -vuotiaan lapsen äidistä joka oli tapaturmaisesti kaatunut kotonaan ja murtanut kylkiluunsa. Sos.työntekijä kertoi että äiti on hoitamattoman oloinen ja kotona on pieni lapsi. Kaatumisen johdosta äiti tarvitsi lapselle myös tilapäishoitoa, jota sitten kunnan sosiaalityöntekijä järjesteli. Kotikäynti tehtiin yhdessä sosiaalityöntekijän ja perhetyöntekijän kanssa. Asiat etenivät kotikäynnin jälkeen nopeasti. Perhe muutti syrjäkyliltä lähelle palveluita ja lapsi aloitti "virikehoidon". Äiti ilmoittautui työttömäksi ja aloitti kuntouttavan työtoiminnan. Myös perhetyö aloitettiin.

Lasta ollaan lähettämässä lastenpsykiatriselle polille, sillä hänellä on tunne-elämän ongelmia, agressiivisuutta ja rajattomuutta, puutteita puheenkehityksessä sekä erityisesti tunteiden sanoittamisessa ja esiintuomisessa.  Äidillä ei ole taitoja rajoittaa lasta. Äiti ja lapsi puhuvat omaa kieltään, eikä äitikään osaa selittää lapselle tunteista tai monista asioista. Myös aikakäsitys tuntuu äidillä olevan jotenkin puutteellinen ja hän jumiutuu tiettyihin asioihin. Lukemisen ymmärtämisessä tuntuu myös olevan puutteita. 

Vaikka lapsen kasvatuksessa on ongelmia ja kodinhoidon taidot puutteelliset, välittää äiti selkeästi ja aidosti lapsestaan ja välit ovat läheiset. Lapsi saa ruokaa ja huolenpitoa. Äidillä saattaa olla jonkin sortin lievä kehitysvamma tai hän on heikkolahjainen. Mielestäni heille ei riitä pelkkä lastensuojelun perhetyö. Kuinka ottaa mahdollinen kehitysvammaisuus puheeksi äidin kanssa? Mitä kautta aikuinen ihminen pääsee kehitysvammatutkimuksiin?  Kuinka voisimme perhetyöllä tukea perhettä?

Vastaus:

Hyviä kokemuksia on esim. toimivasta verkostotyöstä, jossa ovat mukana lastensuojelun perhetyö, erityispalvelut ja vammaispalvelun sosiaalityö. Äiti tarvitsee luottamuksellisen, oman kontaktin esim. psykologiin, mitä kautta hänen vaikeuksiaan/ongelmiaan voidaan lähteä purkamaan. Työvoimatoimiston ammatinvalinnanohjaus voisi olla yksi väylä äidin toimintakyvyn vahvuuksien/heikkouksien selvittämiseksi tai ainakin tutkimusten aloittamiseksi ja kokonaisvaltaisen tuen suunnittelemiseksi. Tilanne saattaa ko. äidin kannalta olla ahdistava ja pelottavakin, jos hän kokee, että hänen kykyään vanhemmuuteen arvioidaan/kyseenalaistetaan. Siksi em. henkilökohtainen kontakti johonkin työntekijään olisi tärkeää.

Kuntoutustutkimus ja työkyvyn arviointi

Äitihän on nyt tullut työvoimapalveluiden asiakkaaksi, kun hän on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi ja aloittanut kuntouttavan työtoiminnan. Tässä tapauksessa olisi varmaankin perusteltua ohjata hänet kuntoutustutkimukseen ja työkyvyn arviointiin. Sitä kautta saataisiin paljon tietoa hänen voimavaroistaan ja mahdollisista rajoituksistaan. Ammatinvalinnanohjaajan kautta järjestettävät psykologiset tutkimukset ovat hieman kevyempi vaihtoehto.

Kysymyksessä ei puhuta isästä mitään. Pitääkö tämä tulkita niin, että äiti on yksinhuoltaja? Jos näin on, sitä suuremmalla syyllä olisi panostettava intensiivisiin tukitoimiin. Tukiperhe antamaan tukea äidille lapsen kasvatukseen ja antamaan myös tilapäistä perhehoitoa lapselle voisi olla hyvä lisäpalikka tähän kokonaisuuteen.

Kehitysvamma-alan konsuttiryhmä,

Birgitta Valtonen-Sundell
Kuntoutuspsykologi
Näkövammaisten Keskusliitto

Heikki Seppälä
Koulutus- ja tutkimuskeskuksen johtaja
Kehitysvammaliitto