Kysymys:
Kehitysvammainen henkilö asuu palvelukodissa. Hänelle on tehty hakemus vpl:n mukaisesta henk. koht. avustajan saamiseksi. Todennäköisesti vammainen on sen tasoinen, että pystyy itse määrittelemään jollakin tavalla tarpeensa, jos asia hänelle selvitetään. Sopimus kunnalla on asumispalvelujen ostamisesta ko. palvelukodista, mutta siinä ei ole yksityiskohtaisesti eritelty, mitä sen piiriin kuuluu. Miten näihin on suhtauduttu?
Vastaus:
Vammaispalvelulaissa säädetään sekä palveluasumisesta että henkilökohtaisesta avusta, jotka molemmat ovat ns. subjektiivisia oikeuksia vaikeavammaiselle henkilölle.
Palveluasuminen voidaan toteuttaa monin eri tavoin, muun muassa henkilökohtaisen avustajan avulla. Tässä on kyseessä kuitenkin sellainen tilanne, että kehitysvammainen henkilö asuu palvelukodissa ja saa asumispalvelut palvelukodin henkilökunnalta. Kunnan ja palveluntuottajan tulisi sopia nimenomaisesti siitä, mitä nuo asumispalvelut pitävät sisällään. Jos on sovittu, että asiakas saa apua myös kodin ulkopuolisissa toimissa esimerkiksi harrastuksissa, tulisi henkilökunnan tällaista apua antaa. Jos taas on sovittu, että asumispalvelut eivät kata kodin ulkopuolista avuntarvetta, on asiakkaalla oikeus vammaispalvelulain mukaiseen henkilökohtaiseen apuun kodin ulkopuolissa toimissa täyttäessään lain sille asettamat kriteerit. Lain esitöissäkin tuodaan esille se, että myös asumispalveluiden piirissä olevat vaikeavammaiset henkilöt ovat oikeutettuja henkilökohtaiseen apuun kodin ulkopuolella tapahtuvissa toimissa.
Kehitysvamma-alan konsuttiryhmä,
Lakimies Minna Kaipinen, Kehitysvammaisten Tukiliitto