Kysymys:
Olen lukenut lastensuojelukertoimesta, mutta en ymmärrä vieläkään, miten se lasketaan. Jos vaikkapa 500 asukkaan paikkakunnalla on kymmenen sijaishuollossa olevaa lasta, joista kaksi on kiireellisesti sijoitettua ja loput pitkäaikaisessa sijoituksessa ja kunkin lapsen sijaishuollon kulut 35 000 €/vuosi, niin mikä on lastensuojelukerroin ja kuinka paljon vuosittaisista kuluista maksaa a) valtio b ) kunta?
Vastaus:
Emme voi antaa tarkkaa vastausta kysymykseesi koskien esimerkkitapausta, mutta kommentoimme asiaa yleisellä tasolla. Laissa sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta kuvataan sitä, miten kunnan valtionosuus määräytyy. Saman lain 15 § määritellään, että lastensuojelukerroin lasketaan jakamalla kunnassa tehtyjen lastensuojelulain mukaisten lasten huostaanottojen määrä kunnan asukasluvulla ja jakamalla saatu osamäärä koko maan vastaavalla osamäärällä. Kerrointa laskettaessa kunnan huostaanottojen määränä on kaksi, jos huostaanottoja on ollut enintään neljä. Kerrointa määriteltäessä käytetään kaksi vuotta ennen toimintavuotta alkavan vuoden huostaanottotietoja. Yksityiskohtaisemman vastauksen saamiseksi kysymykseesi kehoitamme ottamaan yhteyttä esimerkiksi kuntaliittoon.
Lastensuojelun sijaishuollon konsulttiryhmä
Kysymystä kommentoivat Anne Karppinen ja Timo Mäkelä sekä vastauksen laatija Raija Maula