Jäin miettimään, onko/tulkitaanko edellä mainittu asiakassuunnitelmaan ja viranomaispäätökseen perustuva terapia arvonlisäverottomaksi (sosiaalipalvelu)?
-Suski-

Olisin hivenen eri mieltä noiden terapiapalvelujen makasamisesta lastensuojelun varoilla. PErustelisin sitä seuraavilla seikoilla.
Ensinnäkin kyse on toiminnasta, jolle pitää olla lääketieteellinen peruste. Terapiat ovat hoito- ja kuntoutusmenetelmiä, ja niiden käytöstä päättäminen kuuluu terveydenhuollon puolelle. Jos terapia katsotaan tarpeelliseksi, silloin toteutetaan hoidollinen toimenpide. Lainsäädännössä näille toimenpiteile rahoitus on kanavoitu joko perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, Kelän tai lääkinnällisen kuntoutuksen rahoituksen kautta. Lastensuojelulain valmistelun tausta-asiakirjoissa korostetaan, että lastensuojelun puolelle ei pidä sälyttää sellaisia kustannuseriä, joiden rahoitus on jo muutoin säädetty tapahtuvaksi toista kautta.
Toiseksi, jos erilaisia terapioita ryhdytään käyttelemään lastensuojelun työntekijöiden päätöksillä ns. lastensuojelun työkalupakkiin kuuluvina palasina, silloin onn olemassa ilmeinen vaara, että rajallisia terapiavoimavaroja jälleen haaskataan tilainteisiin, joissa terapia ei ole oikea keino ongelman ratkaisemiseen.
Kolmanneksi, lastensuojelun omaan työkalupakkiin tulisi kehittää omia työkaluja, joilla auttaa. Psyyken hoitaminen, psykoterapia jne eivät ole kasvatuksellisia instrumentteja, vaan hoidollisia. Lastensuojelupuolella tulisikin miettiä tosissaan, mitä ovata ne meidän omat välineet, onko niitä, voisiko niitä kehittää, onko maailmalla olemassa jotain jo valmista. Kasvatuksessa yksinkertainen saattaakin olla tehokasta.

Olen Markku kanssasi täysin samaa mieltä. Mielestäni erilaisista terapioista on tänä päivänä tulossa monen asiakkaan kohdalla itseisarvo, sen sijaan että kysymyksessä olisi todellakin lääketieteelliseen tarpeeseen pohjaava hoidollinen toimenpide.

Tää on nyt hiukan karrikoidusti esitetty, mutta lisäksi törmään yhä useammin tilanteeseen, missä asiakkaan "terapiaan" pääsy tuntuu olevan enemmänkin itseisarvo, kuin kuntoutustarvekartoituksen mukainen hoidollinen toimenpide. "Ei ole elämää ilman terapiaa"; odotukset ja toiveet kumpuavat usein omaisista, nuorta itseään ei vois vähempää kiinnostaa, ja lääkärin konsultaatio varataan vain ns. terapialähetettä varten.

Mukava saada kommentteja tähän asiaan. Mielestäni tätä on hyvä keskustella useammalla tasolla:
- Ammattieettisenä ongelmana, jolloin tulee juuri tarkakaan pohtia sitä, onko terapia tarpeen ja voidaanko sillä auttaa jotain.
- Hallinnollisena ongelmana, jolloin tulee tarkkaan pohtia, kenen ratkaisuvaltaan ja kenen tyhökentään terapioista päättäminen kuuluu
- Hallinnollis fiskaalisena ongelmana, jolloin tulee tarkkaan miettiä, mihin ja mitä kautta kustannukset toteutetuista toimenpiteisdtä kohdistuvat.

Ammattieettisesti lähdetään liikkeelle väärästä päästä, jos lastensuojelutoimenpiteeenä ryhdytään miettimään erilaisia terapioita, joiden käyttö tietysti edellyttää, että tule olla sairaus, vika tai vama, jota hoidetaan tai kuntoutetaan. Jos tällainen on, pohdintaa tulee jatkaa terveydenhuollon organisaation. Silloin myös kustannukset kuuluvat heille.

Hallinnollisena ongelmana tilanne on hankala, jos terapioita käytetään lastensuojelutoimenpiteinä. Paine niiden käyttöönm yleensä syntyy asiakassuunnitelmapalavereissa vanhemmilta, jotak tietysti toivovat, että lapsen ja perheen ongelmiin löytyisi ratkaisu. Sosiaalityöntekijä joutuu näissä neuvotteluissa hyvin epäsymmetriseen tilanteeseen, jolloin häneen kohdistuu hyvin voimakasta ja vetoavaa henkistä painetta yrittää tehdä jotain. Tällöin oikea reitti olisi selvitellä asia nimen omaan edellä kuvatulla tavalla, onko sairaus, vika tai vamma, joka kaipaa hoitoa tai kuntotusta ja onko se autettavissa näillä keinoilla. Nimen omaan ei saisi olla tilanne, jossa jo alkuasetelmana on terapialähetteen pyyntö.

Hallinnollisfiskalisena ongelmana asiaa on hyvä tarkastgella myös. Peruskuntien sote-budjetit eivät tahdo pysyä kurissa ja tarkemmin tarkasteltuna suurimman kustannuspaineen aiheuttaa erikoissairaanhoito. Terapiat on luokiteltava pääosin erikoissairaanhoidon kuluihin. Nyt, jos terapioita ryhdytään kustantamaan lastensuojeluvaroista, avataan jälleen yksi ja varsin huonosdti kontrolloitu "avoin piikki" erikoissairaanhoidon kuluille. Kaikkein suurin ongelma on, että tällöin piikki on lisäksi piilossa eikä sitä voida kontrolloida. Ja kaikkien hankalinta on, että kustannusvastuun asiassa kantaa lastensuojelu, joka tällöin tietoiseeti itse ottaa maksajan vastuun.

Tolivoisin, että joku avaisi keskustelun metodiikasta. Olisiko lastensuojelun työkalupakkiin löydettävissä ihan omia työkaluja, joilla saataisiin parempi tulos kuin terapialla? Voisiko olla, että yhden terapian hinnalla (ehkä 150-200€/kerta) voisikin saada aikaan jotain aivan muuta. Voisiko lapselle tai nuorelle järjestää oman "personal trainerin " elämän lainalaisuuksia opettamaan? Voisiko joku sellainen olla lastensuojleun oma työkalu?