Kysymys:

Eikö lapsilla ole oikeus myös isovanhempiinsa? Isoäidillä on suuri huoli oman tyttärensä lapsista. Hän on seurannut tyttärensä perheen elämää jo pitkään ja silloin, kun on saanut luvan käydä lapsenlapsiaan katsomassa, niin hän on kauhukseen saanut olla todistamassa lasten kaltoinkohtelua. Heitä on esim. pidetty nälässä, sidottuna vaunuihin nukkumisen ajaksi ja kaikkea muuta, mitä lasten ei pitäisi kokea. Hänen mielestään lapset pelkäävät äitiään. Äiti on ns. hyvässä asemassa ja osaa pitää julkista roolia yllä esittämällä hyvää äitiä, mutta kodin seinien sisäpuolella hän pitää lapsiaan jatkuvassa pelossa äkkipikaisuudellaan ja arvaamattomuudellaan.
Tytär on jossain vaiheessa sairastanut masennusta (lasten syntymän jälkeen), mutta omasta mielestään ei tarvitse apua ja on hyvä äiti. Tytär on naimisissa, mutta puolisosta ei ole apua lasten tilanteeseen. Isoäiti on ollut ainut turvasatama lapsille ja varsinkin heistä vanhemmalle, joka aloittaa jo koulun. Isoäiti on muutama vuosi sitten tehnyt lastensuojeluilmoituksen, joka ei hänen tietääkseen johtanut mihinkään muuhun kuin tyttären ja hänen suhteensa kiristymiseen. Tytär haukkui hänet ja esti lasten tapaamisen. Isoäidillä on jatkuva huoli siitä, miten lapset voivat.

Voiko tällaiseen mitenkään puuttua, vai onko odotettava että koulunsa aloittanut lapsi alkaa jossain vaiheessa oireilla? Kehotin isoäitiä puuttumaan tilanteeseen uudelleen lastensuojelulmoituksen muodossa, mutta onko jotakin muuta tehtävissä?

Vastaus:

Isovanhemmat ovat yleensä lapselle hyvin tärkeitä henkilöitä. Lapsen hyvään kasvuun kuuluu oikeus pitää yhteyttä läheisiinsä ja Lapsen oikeuksia koskevassa YK:n yleissopimuksessa mainitaan tämä oikeus. Lapsen itsensä tulisi saada vaikuttaa siihen, keneen hän pitää yhteyttä. Mitään lainsäädäntöön perustuvia oikeuksia tai keinoja asian toteuttamiseksi ei isovanhemmilla kuitenkaan ole. Huoltajilla on määräysvalta asian suhteen.

Isovanhemman ainoa mahdollisuus saada lasten kasvuolot arvioitaviksi perustuu lastensuojeluilmoituksen tekemiseen. Jos kaltoinkohtelu on kuvatun kaltaista, on tärkeää yrittää saada se päivänvaloon silläkin uhalla, että isoäiti ei saa sen jälkeen tavata lapsia. Hyvä suhde isoäitiin ei yksin kannattele tällaisissa olosuhteissa kasvavia lapsia, etenkin kun isoäidin yhteydenpito ei välttämättä ole tiivistä. Joskus ilmoituksia joutuu tekemään toistuvasti. Kaltoinkohtelutapausten selvittäminen ei ole lastensuojelulle helppoa. Niissä voi olla vaikea löytää sellaista konkreettista asiaa, johon voi puuttua, eikä lapsi välttämättä osaa itse kertoa kaltoinkohtelustaan – hän ei ehkä edes ymmärrä, että häntä kohdellaan väärin.

Lastensuojeluilmoitusta seuraa nykyisen lain mukaan useimmiten lastensuojelutarpeen selvitys ja todennäköisesti tässäkin tapauksessa kävisi niin. Selvityksessä arvioidaan lasten tilannetta laajasti ja kokonaisvaltaisesti. Jos selvitys saadaan tehtyä hyvin, lasten pahoinvointi todennäköisesti tulee sen kautta näkyviin. Selvitykseen kuuluu näkemysten ja tietojen keräämistä kaikilta tahoilta, joilla on säännöllinen ja toistuva kontakti lapsiin, kuten neuvolalta, päivähoidolta ja koululta. Selvityksessä kartoitetaan myös lapsille läheiset ihmiset ja ollaan heihin yhteydessä. Olisi ehkä hyvä asia, jos selvitykseen kuuluisi äidin, isoäidin ja lastensuojelun yhteinen tapaaminen. Tämä on kuitenkin asiaa hoitavan sosiaalityöntekijän päätettävissä, emmekä voi mennä sellaista lupaamaan.

Kaikkein paras olisi, jos isoäiti voisi ennen ilmoituksen tekemistä jutella tyttärensä kanssa, kertoa huolestaan ja siitä, että on päättänyt pyytää perheelle apua. Tiedämme, että tämä ei ole helppoa. Isoäiti voi perustella asiaa sillä, että kokee itsensä osaamattomaksi ja epävarmaksi. Vaikka tytär tästä hänelle todennäköisesti suuttuu, kertominen etukäteen saattaa lieventää puuttumista.

Kehottaisimme isoäitiä myös hakemaan tukea itselleen, jotta hän kestää ristiriitaista tilannetta.

Lastensuojelun avohuollon konsulttiryhmä
Kari Matela, Merja Saukkoriipi, Jaana Tervo, Laura Tulensalo, Kerttu Vesterinen ja Päivi Sinko