Kysymys:
Kysymys ei suoranaisesti liity yksittäiseen asiakastapaukseen, mutta haluan nostaa esille lakimuutoksesta seuraneen uuden hakemusmuodon liittyen henkilökohtaiseen apuun, ei siis henkilökohtaiseen avustajaan.
Kuinka on tulkittu hakemuksia jotka koskevat ainoastaan siivousta esim. kerran kuussa? Avun tarvetta voi kylläkin olla vähäisesti myös muissa kodin hoitotöissä, mutta siivousapu nostetaan vahvimmin esille. Perusteluina on esitetty pykälä, missä viitataan avun vähäisyyteen, mutta toisaalta välttämättömyyteen. Kyseessä ovat usein henkilöt, joilla on kyllä toimitakyvyn alenemista, eli itse siivoukseen suhteutettuna toimitakyky on alentunut, mutta oma tulkitani on ollut, ettei lainmuutoksella ole kuitenkaan tarkoitettu "siivousapulakia".
Iäkkäät ihmiset nousevat esille myös omana ryhmänään. Lisäksi näissä keskusteluissa myös tuotu esille kunnan velvollisuus järjestää henkilökohtaista apua laissa mainituin kaikin kolmen järjestystavan mukaisesti. Eikö kuitenkin tekstimuoto ole, että "kunta VOI järjestää" eli velvoittaako laki, että kunnan on tarjottava sekä henkilökohtaista apua omana toimintana, seteleiden turvin ja henkilökohtainen avustaja -järjestelmän avulla?
Tämä kysymys nousee esille silloin, kun vammainen ilmoittaa ettei halua toimia työnantajana. Montako järjestämistapaa kunnan on tarjottava? Sosiaalihuoltolain mukainen kotipalvelu on asiakkaalle maksullista, mutta asiakas voi vaatia saavansa avun vammaispalvelulain mukaisesti ja tällöin maksutta. Missä menee raja?
Vastaus:
Henkilökohtaista apua järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen vammaispalvelulain 8 c §:n 1 momentissa tarkoitetuista toiminnoista eikä avun tarve johdu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista.
Myös vähäinen ja vaihteleva avun tarve voi tulla korvattavaksi
Päivittäisiin toimiin kuuluu mm. kotityöt ja siivous. Henkilökohtainen apu on siis välttämätöntä apua niissä tavanomaiseen elämään liittyvissä toimissa, jotka henkilö tekisi itse, mutta ei niistä vammansa tai sairautensa vuoksi kokonaan tai osittain itse selviä. Myös vähäinen ja vaihteleva avun tarve voi tulla korvattavaksi, kunhan se on välttämätöntä. Mikäli vaikeavammainen henkilö ei selviä itse kodin siivouksesta, voi tämä tulla korvattavaksi henkilökohtaisena apuna. Palvelutarpeen kartoituksen ja palvelusuunnitelman laatimisen yhteydessä ensin selvitetään missä toimissa vammainen henkilö tarvitsee apua ja millä palvelujärjestelmällä ja palveluilla avun tarve voidaan tyydyttää. Asiakkaan omat mielipiteet ja toiveet on otettava prosessissa huomioon.
Arviointi tapahtuu aina yksittäistapauksellisesti
Ikääntymiseen liittyvät sairaudet ja toimintarajoitteet on siis pääsääntöisesti rajattu henkilökohtaisen avun soveltamisalan ulkopuolelle. Kuitenkin myös iäkkäinä vammautuneet kuuluvat lain piiriin, kunhan toimintarajoite ei siis johdu ainoastaan ikääntymisestä. Mitään diagnoosia ei sinänsä ole suljettu henkilökohtaisen avun ulkopuolelle, vaan arviointi tapahtuu aina yksittäistapauksellisesti.
Lähtökohtaisesti ainakin työnantajamallin tulisi kuulua kunnan palveluvalikkoon
Tällä hetkellä ei voitane edellyttää, että kunnalla on kaikki kolme henkilökohtaisen avun järjestämistapaa käytössä. Lähtökohtana voidaan kuitenkin pitää, että ainakin työnantajamalli tulisi kuulua palveluvalikkoon.
Toisaalta henkilökohtaisen avun tarkoitus ja tavoite ei toteudu täysin, jos kunnalla ei ole tarjota myös jokin muu järjestämistapa, esim. palvelusetelimalli, ostopalvelut tai kunnan oma toiminta. Järjestämistavan valinnassa on aina otettava huomioon vaikeavammaisen henkilön omat mielipiteet ja toiveet.
Kunnan tulisi tarjota muitakin lähestymistapoja
Jos vaikeavammainen henkilö täyttää henkilökohtaisen avun myöntämiskriteerit mutta ei perustellusta syystä kykene toimimaan työnantajana, tulee kunnan järjestää henkilökohtainen apu muulla kuin työnantajamallilla. Tilanne voi olla toinen, jos vaikeavammainen pystyisi toimimaan työnantajana, muttei sitä halua. Tässä tapauksessa voi syntyä tilanne, jossa kunta voi päättää järjestämistavasta vastoin vaikeavammaisen henkilön tahtoa. Edellä mainitusta huolimatta mikäli vaikeavammainen ei halua toimia edes kunnan antaman ohjauksen ja avun turvin työnantajana, tulisi kunnan kuitenkin tarjota muita järjestämistapoja. Tarkoituksenmukaista ei ole "pakottaa" ketään työnantajamalliin.
Vammaispalvelulaki voi tulla toissijaisesti sovellettavaksi
Vammaispalvelulaki voi tulla toissijaisesti sovellettavaksi tilanteissa, joissa ensisijainen palvelu (esim. kotipalvelu) olisi sinänsä annettavissa, mutta vammaispalvelulaki antaa vaikeavammaiselle henkilölle ”parempia oikeuksia”. Asiakkaan etu on siis otettava päätöstä tehtäessä huomioon ja valittava paremmin asiakkaan etua toteuttava vaihtoehto.
Tällainen tilanne voi tulla kysymykseen esimerkiksi palveluasumista järjestettäessä. Palveluasumiseen kuuluvat muut palvelut ja tukitoimet ovat maksuttomia. Tällöin ei esimerkiksi kotipalvelusta voida periä maksua. Vaikka kotipalvelulla voitaisiinkin huolehtia vaikeavammaisen henkilön avun ja palvelujen tarpeesta, on vaikeavammaisella henkilöllä oikeus saada palveluasumista koskeva päätös edellytysten täyttyessä ja kotipalvelut siis tällöin maksuttomina.
Kotipalvelutyyppiset palvelumuodot eivät sovellu pääasialliseen henkilökohtaisen avun toteuttamiseen
Samoja sääntöjä voidaan käytännössä soveltaa vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun kanssa, joka on myös maksuton palvelu. Huomioitavaa on, ettei kotipalvelutyyppinen apu ole sellaista henkilökohtaista apua, jossa vammaisen henkilön itsemääräämisoikeus toteutuisi täysimääräisesti. Sen vuoksi kotipalvelutyyppiset palvelumuodot eivät sovellu pääasialliseen henkilökohtaisen avun toteuttamiseen.
Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkotapaus
Edellä käsiteltyyn asiaan liittyen on myös korkeimman hallinto-oikeuden ennakkotapaus (KHO 23.10.1996 T 3308): "Hakijalla oli oikeus vaikeavammaisen palveluasumiseen siitä huolimatta, että hänelle oli järjestetty sosiaalihuoltolain nojalla asumis-, tuki- ja turvapalvelut. Korkein hallinto-oikeus totesi, että sosiaalilautakunta ei ole voinut syrjäyttää hakijan oikeutta saada vammaispalvelulain ja asiakasmaksulain perusteella maksutta palveluasumiseen liittyviä erityispalveluita järjestämällä hänelle vastaavat palvelut sosiaalihuoltolain perusteella maksullisina palveluina."
Henkilökohtaisen avun konsulttiryhmä, Juha-Pekka Konttinen. Vastauksen kokoamiseen osallistui myös Sanna Ahola.