Kysymys:
Miten tulisi tulkita kasvatusvastuussa olevan johtajan velvollisuutta olla vastuussa lastensuojelulaitoksesta ja sen kasvatuksesta? Tuleeko johtajan olla tavoitettavissa aina esim. puhelimitse 24h ja/tai 7 päivää viikossa ja/tai 12 kuukautta vuodessa? Uuden lastensuojelulain ilmaisu, ”johtaja tai laitoksen hoito- ja kasvatushenkilökuntaan kuuluva henkilö”, mahdollistaa rajoitustoimenpiteiden ja päätöksen delegoinnin. Tuleeko laitoksen kasvatusvastuussa olevan johtajan silti olla tavoitettavissa tai tulla arvioimaan ja tekemään päätökset esim. äkillisessä tarpeessa rajoittaa lyhytaikaisesti yhteydenpitoa, kun lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä ja -toimi eivät ole käytettävissä tekemään päätöstä? Miten katsotaan vastuussa olevan johtajan tarvetta olla tavoitettavissa vakavassa laitoksen toimintaa ja työtä vaarantavassa tilanteessa esim. yllättävän kriisin sattuessa, henkilökuntaan/lapsiin kohdistunut tai aiheuttama uhka, pahoinpitely, lapsen kuolema, henkilökuntaan liittyvät kriisit, epäammatillinen toiminta jne? Miten yllä oleva teema on osa johtajan toimenkuvaa lastensuojelulaitoksissa sekä miten teema on suhteessa muihin lakeihin esim. työaikalaki? Löytyykö kyseiseen aiheeseen liittyvää selkeätä ohjeistusta tai yksiselitteistä informaatiota mistään?
Vastaus:
Lastensuojelulaki mahdollistaa rajoitustoimenpiteiden päättämisen delegoinnin hoito- ja kasvatushenkilökuntaan kuuluville henkilöille. Tämä delegointi on syytä todeta päätöksenä laitoksen omissa päätöksentekoelimissä. Samalla on hyvä sopia siitä, miten toimitaan esimerkiksi tilanteissa, joissa tarvitaan laitoksen johtajan tai vastuuhenkilön allekirjoitusta päätökseen. Sama päätöksentekoprosessi tulee ulottaa myös koskemaan toimintaa äkillisissä tilanteissa, joihin kysyjä viittaa. Työaikalain suhteen asiassa kannattaa kääntyä Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen puoleen.
Eräs vaihtoehto on, että sijaisjärjestelyt ja toimenpidekäytännöt on sovittu ja kirjattu päätöksinä ja että johtaja tai vastuuhenkilö toimii kokonaistyöajassa, jolloin hänen työajan käyttönsä on joustavampaa ja mahdollistaa paremmin vastaamisen äkillisiin tilanteisiin.
Lastensuojelun sijaishuollon konsulttiryhmä
Kysymykseen vastasi Janne Kankaanniemi ja sitä kommentoivat Timo Mäkelä, Anne Karppinen ja Paula Männikkö.