Kysymys:
Kyseessä yli 80-vuotias yksin asuva henkilö, jolle on kuntoutusohjaajan kotikäynnin perusteella suositeltu erityisesti huonokuuloiselle tarkoitettuja apuvälineitä, kuten ovikelloon, puhelimeen ja palohälyttimeen lisävarusteita. Omaisten mukaan ko. vanhus ei tarvitse kaikkia näitä apuvälineitä.
Kysymys 1: jos huonokuuloisen vanhuksen kodissa tapahtuu esim. tulipalo ja vanhukselle on myönnetty vain ne apuvälineet, jotka vanhus omaisineen on halunnut, kuka juridisesti vastaa tulipalossa tapahtuneesta vahingosta? Kysymys 2: miten määritellään huonokuuloisuus, eli kuka luokitellaan huonokuuloiseksi? Kysymys 3: mitä kriteereitä on huomioitava päätettäessä kuka on huonokuulinen vanhus ja tarvitsee kuuloon liittyviä apuvälineitä?
Vastaus:
Huonokuuloisuuteen liittyvät kysymykset kuuluvat ensisijaisesti lääkinnälliseen kuntoutukseen apuvälineiden osalta. Silloin ensimmäinen vaihe on selvittää tk-lääkärin vastaanotolla kuulon alenemisen taso. Tarvittaessa kuulomittauksen tekee kuulontutkija, jolloin saadaan kuulokäyrä ja sen perusteella voidaan analysoida apuvälineiden ja tuen tarvetta. Joka tapauksessa lääkäri tekee päätöksen apuvälineistä, jotka silloin tulevat terveydenhuollon palveluina asiakkaalle.
Huonokuuloisuuden kriteerit määrittyvät toisaalta asiakkaan arkielämässä selviytymisen ja toisaalta tarkan kuulomittauksen pohjalta. Jos sen sijaan arkea haluaa helpottaa ilman lääkinnällisen kuntoutuksen apua, voi hankkia välineitä itse. Tarkoista huonokuuloisuuden kriteereistä, joilla lääkäri tekee päätöksen, meillä ei ole tietoa.
Kysymyksessä ei mainita kuulolaitetta, joka käsittääksemme olisi ensimmäinen apuväline. Kuulolaitteet saa lääkärin lähetteellä keskussairaalasta tms., jossa laite räätälöidään potilaalle sopivaksi ja annetaan neuvontaa laitteen käytöstä.
Kysymykseen vahingonkorvauksesta tulipalon sattuessa, on vaikea vastata, koska ymmärtääksemme tulipalojen tutkinta on tapauskohtaista. Palovaroitin tulee lain mukaan olla joka taloudessa jokaista alkavaa 60 neliömetriä kohti.
Vaikka kuulon aleneminen liittyy enempi lääkinnälliseen kuntoutukseen, on silti sosiaalinen ulottuvuus huonokuuloisilla ikäihmisillä yhtä tärkeä. Heikentynyt kuulo helposti eristää ja syrjäyttää ihmisen muiden ihmisten parista. Silloin on tärkeää myös sosiaalinen kuntoutus, säilyttää yhteys muihin ihmisiin ja tunne kuulumisesta johonkin. Puhelimen käyttö ja ovikellon kuuleminen mahdollistavat osaltaan sosiaalisten suhteiden jatkuvuuden.
Joissakin kunnissa on erityisesti huonokuuloisille tarkoitettuja toimintaryhmiä. Ellei spesifejä ryhmiä ole saatavilla, tulisi tarjota tavallista päiväkeskustoimintaa. Ryhmä- tai yksilötoiminnassa tulee käyttää vallitsevasti muita aisteja, kuin kuuloa, jolloin ikääntynyt voi osallistua täysipainoisemmin toimintoihin, kokea osallisuutta ja arjen sujuvuutta.
Vanhustyön konsulttiryhmä, Vastauksen koostamiseen ovat osallistuneet Sinikka Hakonen ja Aila Turkka.