Kysymys

Perheen kanssa aloitettiin työskentelemään lokakuussa 2010. Perheen isä tuli kertomaan häneen ja poikaan kohdistuvasta henkisestä väkivallasta. Perheeseen kuuluu isä,äiti, 9v poika, ja 1,5v tyttö. Isä pelkäsi äitiä ja vakuutti meidät siitä. Tehtiin kiireellinen sijoitus ensi- ja turvakotiin isän ja lasten osalta. Asiaa selviteltiin palavereissa ja vanhempien tapaamisilla. Vanhemmat eivät ole mistään asiasta samaa mieltä ja kaikki kertomukset/ asiat kerrotaan päin vastoin kuin toinen. Äiti muutti turvakotijakson aikana omaan asuntoon ja isä ja lapset kotiutettiin sijaishuoltopaikan muutos päätöksellä ja tehtiin kiireellisen sijoituksen jatkopäätös.Äiti ei ole missään vaiheessa hyväksynyt tätä sijoitusta.

Kiireellisen sijoituksen jatkon aikana aloitettiin vanhemmuuden arviointi kummankin vanhemman osalta. Vanhemmat laittoivat tällä välin huoltajuus- ja asumisasian käräjäoikeuteen. Kiireellisen sijoituksen jatkoaika päättyi ilman, että tehtiin huostaanottoa. Kiireellisen sijoituksen, sijaishuoltopaikan muutos ja kiireelisen sijoituksen jatkoaikapäätökset kaatuivat hallinto-oikeudessa muotoseikkoihin eli lähinnä kuulemisten järjestämiseen. Itse sisältöön, henkiseen väkivaltaan ei päätöksessä otettu kantaa.

Teimme vanhempien kanssa aikataulun, miten lapset ovat äidillä ja miten isällä oikeuskäsittelyyn asti. Näin turvattiin se, että molemmat vanhemmat pysyvät lasten elämässä mukana. Koska huoltajuusasia oli oikeudessa, vanhemmat noudattivat aikataulua. Helmikuussa oikeus teki päätöksen. Isälle yksinhuoltajuus pojasta ja äidille tytöstä ja samalla määriteltiin tapaamiset. Vaihdot ovat valvottuja.

Äidin viha ja katkeruus isää kohtaan näkyy kaikessa käyttäytymisessä. Äiti on sanonut, että ei pysty luottamaan ex-mieheensä koskaan ja aikoo taistella niin kauan kunnes poika asuu hänen luonaan. Oikeuden päätöksen jälkeen äiti ja isä eivät edelleenkään pysty asiallisesti toisiaan kohtaamaan. He tekstiviestein haukkuvat toisiaan, äiti ohjailee isän ja pojan touhuja, kumpikin tekee kiusaa toiselle esim. siten, että pojan mukaan ei anneta vaatteita tai mukaanannetut jäävät pesuun jne. Pojan puhelin ei ole päällä tai ladattu saldo katoaa toisen vanhemman tapaamisen aikana. Taapmisajoista pitää pitää kiinni minuutilleen. Äiti on nostanut rikossyytteitä isää vastaan, pojan osalta on menossa hyväksikäyttöepäilyksen selvittäminen (isä kosketellut äidin mukaan pojan pippeliä; tämä oli oikeudenkin tiedossa.)

Poika on lojaali molemmille vanhemmille eikä hänestä ainakaan vielä saa irti muuta kuin sen, että hänellä on ikävä pikkusiskoa. Äiti vaatii tällä hetkellä, että poika pitäisi sijoittaa kiireellisesti hänen luokseen, koska olosuhteet ovat nyt pojan kannalta niin kamalat ja pojasta ei voi kasvaa tervettä aikuista "narsisti"-isän luona. Emme ole havainneet isän olevan narsisti. Isä taas kokee, että äiti edelleen käyttää henkistä väkivaltaa, kun puuttuu hänen ja pojan elämään, eikä anna heidän perheensä rauhoittua. Olemme ehdottaneet isälle, että kun kokemus on tämä, niin hakisi lähetymiskieltoa ex-vaimolleen. Tähän isä ei varmasti tule ryhtymään.

Ajattelisin, että vanhempien kanssa voisi yrittää yhteisneuvottelua tilanteen rauhoittamiseksi, mutta siihen tarvittaisiin varmasti ulkopuolinen vetäjä. Mutta toisaalta vanhemmat eivät ole oikeudenpäätöksenkään jälkeen rauhoittuneet, niin en tiedä hyödyttäisikö se mitään. Mihin suuntaan tässä kannattaisi mennä?

Vastaus

Kysymyksen kuvaama tilanne edustaa melko tyypillistä ristiriitatapausta, johon ei tyypillisyydestään huolimatta ole löydettävissä vakiovastausta tai ratkaisureseptiä. Ongelman ydin ja työskentelyä arvatenkin vaikeuttava seikka on, että alun perin lastensuojeluasiana käsitelty tapaus on selvittämismielessä hyvin vaikea ja aikaavievä. Sittemmin asia on vanhempien hakemuksesta käsitelty huolto- ja tapaamisasiana, todennäköisesti välipäätöksenä, käräjäoikeudessa. Lastensuojelutarpeen selvityksen tarve ei missään tapauksessa ole poistunut, mutta työn puitteet ovat erilaiset kuin prosessin alkaessa.

Olosuhteet (asuminen, lasten luonapito) ovat selvityksen kuluessa muuttuneet oleellisesti, joskin on epävarmaa, onko erillään asuminen tuonut lasten kasvuoloihin lisää vakautta. Vanhempien vahvat ristiriidat huomioon ottaen voi päätellä, ettei ole. Tämän vuoden alusta joissakin käräjäoikeuksissa on työskennellyt sovittelijoita, joiden tarkoitus on nimenomaan ehkäistä pitkittyviä ja varsinkin lapsia kuormittavia huolto- ja tapaamisriitoja. Toimintamalli toteutetaan kokeiluna Helsingin, Espoon, Oulun ja Pohjois-Karjalan käräjäoikeuksissa, joten alueellisesti se ei valitettavasti tavoita kansalaisia kovin hyvin. Kokeilun periaatteita ei sen sijaan mikään estä soveltamasta muuallakin. Lisäksi on otettava huomioon, että esimerkiksi väkivalta ja vaikea päihderiippuvuus ovat esteitä edellä kuvatun sovittelun toteuttamiselle.
 

Näin voimakkaassa ristiriitatilanteessa on tärkeää varmistaa se, että lapset voivat tuoda omat aidot näkemyksensä ja konkreettiset kokemuksensa heidän kanssaan työskentelevien tahojen tietoon. Tämä on edellytyksenä sille, että lasten etua palveleva selvitys voidaan ylipäätään tehdä. Mikäli on arvioitavissa, että lasten ja etävanhemman tapaamiset eivät suju lapsen kannalta mielekkäästi ja että lapsi altistuu vanhempien keskinäisille riidoille, voidaan harkita tapaamisten siirtämistä valvotuiksi tai tuetuiksi. Tälläkään järjestelyllä ei poisteta itse perusongelmaa, mutta tapaamistilanteet saadaan hallitummiksi.

Parikeskustelujen ollessa toimimattomia tai mahdottomia voidaan edetä rajatummin, eli yksilökeskusteluin. Sopimusasetelmaan ei näin välttämättä päästä, mutta kolmannen osapuolen läsnäolo on omiaan ainakin rakentamaan kokonaiskuvaa, joka on jotakin muuta kuin vanhempien vahvasti toisistaan poikkeavat näkemykset.

Lastensuojelun avohuollon konsulttiryhmä
Kari Matela sekä Merja Saukkoriipi ja Päivi Sinko