Kysymys:
Mitä neuvoksi kun häätö uhkaa, mutta asiakas ei ymmärrä miksi, eikä itse näe terveydentilastaan aiheutuvia ongelmia? Tietojen perusteella asiakas on viimeksi tavannut lääkärin yli kaksi vuotta sitten. Taustalla on kuitenkin masennusta, unettomuutta, ahdistuneisuutta, sekavuutta ja muistihäiriöitä. Asiakasta ollaan nyt häätämässä jo toisesta asunnosta häiriökäyttäytymisen takia, itse hän ei tunnista tehneensä häiriötä.
Miten voimme sosiaalitoimen työntekijöinä auttaa asiakasta, jotta hän pääsisi sellaiseen asumiseen jossa hänen olisi hyvä olla. Varsinaista jokapäiväistä hoidon tarvetta ei ole, vaan enemmänkin ongelmat johtuvat nyt hoitamattomasta mielenterveydestä, jonka vuoksi asiakas ei tule toimeen nykyisessä tilanteessa. Asiakas ei vain itse näe mitään tarvetta hakeutua hoitoon, mikä avuksi? Minkä lain perusteella hänet saisi hoitoon ja järjestettyä asumisasiat kuntoon?
Vastaus:
Asukkaan mielenterveysongelmat on tietenkin hoidettava, jotta hän voi asua nykyisessä asunnossaan.
Toinen vaihtoehto olisi järjestää hänen asumisensa tuetussa asumisyksikössä, jossa voidaan tukea kuntoutumista ja arkielämässä pärjäämistä.
Terveydentilan selvittäminen kuuluu perusterveydenhuollon tehtäviin
Sekä kansanterveyslain, että mielenterveyslain perusteella terveydentilan selvittäminen kuuluu perusterveydenhuollon tehtäviin ja sieltä lähetetään edelleen tarvittaessa erikoissairaanhoitoon. Psyykkisen sairauden oireena voi olla sairaudentunnottomuus eli se, ettei potilas ei itse näe omaa käytöstään poikkeavana. Tämä ei kuitenkaan saa estää hoidon saamista.
Eri viranomaisten yhteistyö tarpeen
Tilannetta voisi selvittää hoitotahon tekemä kotikäynti, yhteistyö sosiaalitoimen (asumisyksikön) kanssa ja viimeisenä mahdollinen vastentahtoinen hoito. Tilanteessa tavitaan ehdottomasti eri viranomaisten yhteistyötä ja asiakkaalle kuntoutus/palveluohjausta.
Mielenterveyden konsulttirtyhmä
Maija Nykopp