Kysymys:
Kyseessä on 17-vuotias kuulonäkövammainen henkilö, joka on aloittanut opiskelun työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa. Hän tarvitsee henkilökohtaisen opiskelutulkin, joka viittoo opiskelijan lähietäisyydellä rajattuun näkökenttään. Opiskelutulkkiasia onkin järjestynyt onnistuneesti.
Opiskelu on nyt vasta alullaan, mutta nyt on käynyt selväksi henkilökohtaisen avustajan tarve opiskelutulkin lisäksi. Myös tämä kyseinen kuulonäkövammainen henkilö on itsekin esittänyt tarvitsevansa oman henkilökohtaisen avustajan kaikkiin liikkumista vaativiin tilanteisiin (käyttää nyt pyörätuolia, tavoite edetä rollaattorin avulla liikkumiseen), opiskelumotivaation tueksi sekä toiminnan ohjaukseen opetustilanteissa.
Kyseinen opiskelija liikkuu siis pyörätuolilla, mutta hän pystyy jo itse siirtymään pyörätuolista tavalliseen tuoliin. Rollaattorin käyttöön on tarkoitus edetä, mutta siihen esim. on henkilökohtaisen avustajan apu tarpeen.
Kysymys on: Voiko kunta olla myöntämättä henkilökohtaista apua tätä opiskelua varten vedoten esim. siihen, että oppilaitos on erityisammattioppilaitos ja että opiskelijalle on järjestynyt opiskelutulkkaus KELAn kautta? Kuntaan on laitettu hakemus henkilökohtaisesta avustajasta tämän henkilön viikonlopun junamatkoja varten sekä harrastustoimintaan ja asiointeihin. Siihen kunnasta on tulossa myönteinen päätös.
Vastaus:
Jos henkilökohtaisen avun edellytykset muuten täyttyvät, kunta ei voi evätä hakemusta kummallakaan mainitsemallasi perusteella. Tulkin tehtävät ovat eri kuin henkilökohtaisen avustajan. Erityisammattikouluun pitää vammaispalvelulain mukaista henkilökohtaista apua tarvittaessa myöntää siinä missä muuhunkin perusopetuksen jälkeiseen opetukseen.
Sanna Ahola
Henkilökohtaisen avun vastuukonsultti