Kysymys
Tuleeko kunnan järjestää akuutin henkilökohtaisen avun tarpeen varalta viikonloppuisin (ja virka-ajan ulkopuolella) avustajavälityspalvelua? Jos pitää, riittääkö normaali sosiaalipäivystys -käytäntö?
Vastaus
Kun kunta järjestää henkilökohtaista apua, sen on palvelusuunnitelmavaiheessa ja päätöstä tehtäessä järjestettävä riittävien ja sopivien avustajapalvelujen lisäksi myös sijaisjärjestelyt. Jos avustettava toimii työnantajana, hänelle on selvitettävä, millä tavalla ja mitä kautta hän saa sijaisen palkata. Mahdollisuuksia on monenlaisia.
Asiakkaalla voi olla oikeus käyttää esimerkiksi tiettyä ostopalvelua. Tai hänelle voidaan antaa palveluseteleitä akuutteja sijaisjärjestelyjä varten. Hänellä saattaa myös olla mahdollisuus käyttää tuttuja keikkalaisia. Mitä useampia henkilökohtaisen avun järjestämistapoja kunnassa on käytössä, sitä joustavammin järjestelmä pystyy vastaamaan erilaisiin tilanteisiin.
Kunnan velvollisuuksiin ei kuulu järjestää erillistä henkilökohtaisen avun avustajavälityspalvelua. Sen sijaan kunnan velvollisuuksiin kuuluu sellaisen päätöksen tekeminen, josta asiakkaalle selviää, miten hänen on toimittava, kun vakituinen avustaja sairastuu. Lisäksi kunnan on tarvittaessa ohjattava asiakas olemassaolevien välityspalvelujen pariin ja muutenkin neuvottava sijaisen hankkimisessa. Ja hätätilanteessa kunnan on järjestettävä asiakkaalle jotakin apua, vaikkapa kunnallista kotipalvelua, jos hän akuutissa tarpeessa uhkaa jäädä ilman apua.
Henkilökohtaisen avun konsulttiryhmä
Juha-Pekka Konttinen ja Sanna Ahola