Kysymys:
Tuleeko toimeentulotukea myöntää hautauskuluihin, kun vainajan kuolinpesä on varaton, mutta leski saamassa henkivakuutuskorvausta?
Vastaus:
Kuolinpesä voi pesänhoitajan aloitteesta hakea toimeentulotukea hautauskustannuksiin, mikäli kuolinpesä on todettu varattomaksi. Toimeentulotukihakemukseen on liitettävä tositteet kuluista, joihin tukea haetaan sekä perunkirja. Hautauskustannuksina huomioidaan kohtuulliset, välttämättömät menot, joita ovat arkku, kukat arkun päälle ja vainajan kuljetus. Tavallinen ohje on, että kuolinilmoitus, hautakivi ja muistotilaisuuden kulut jäävät kuolinpesän maksettavaksi.
Toimeentulolaskelma tehdään varattomalle vainajalle, ei leskelle. Oletamme että perunkirjassa aviopuolisoiden tulot, varat ja velat kirjataan molemmilta, jolloin perunkirja todennäköisesti sisältää myös henkivakuutuksen. Meillä ei ole kokemusta siitä, että vainajan toimeentulotukipäätökseen olisi kirjattu leskelle maksettavaa henkivakuutusta erillisenä tulona.
Aikuissosiaalityön konsulttiryhmä
Kerttu Vesterinen.
Hänen kanssaan asiasta keskustelivat Kaisa Kostamo-Pääkkö, Maarit Europaeus ja Tuula Tuominen.