KYSYMYS:
Sokean syksyllä 2. luokalle menevän lapsen vanhemmat hakevat henkilökohtaista apua lapselle kotiin oman työssäolonsa vuoksi, ennen kuin heidän lomansa alkaa. Mikä on koulutoimen vastuu? Mikä on päivähoidon vastuu? Onko vammaispalvelu ja henkilökohtainen apu ainoat mahdollisuudet järjestää lapsen hoito?
VASTAUS:
Koulutoimella tai päivähoidolla ei lähtökohtaisesti ole vastuuta lapsen kesäloman aikaisesta hoidosta. Jos lapselle on tehty EHO, siinä on saatettu ottaa huomioon myös kesäloman aikainen hoito ja valvonta. Tässä tapauksessa näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole.
Henkilökohtaista apua ei ole tarkoitettu lapsen hoitamiseen sellaisissa tilanteissa, joissa samanikäistä vammatontakaan lasta ei voisi jättää valvonnatta. Mitään ikärajoja ei laissa eikä oikeuskäytännössäkään ole asetettu, mutta toiselle luokalle menevä lapsi lienee vielä niin pieni, että hän tarvitsisi jonkun valvomaan itseään kesälomalla, vaikkei vammaakaan olisi. Hoidon järjestämiseksi vanhempien loma-aikana ei henkilökohtainen apu siis tässä tapauksessa ole oikea ratkaisu. Tilanne on toinen, jos lapsi loma-aikana osallistuu kerhotoimintaan, leiriin, leikkipuistotoimintaan tai muuhun sellaiseen, jossa samanikäiset lapset toimivat ilman vanhempiaan. Tällaiseen toimintaan pienellekin vaikeavammaiselle lapselle on myönnettävä henkilökohtaista apua, jos hän sitä tarvitsee.
Jos lapsi ikänsä puolesta voisi jo oleilla yksin kotona koulun loma-aikoina vanhempien ollessa töissä, lapselle on edellytysten täyttyessä myönnettävä henkilökohtaista apua myös kotiin. Tällöin kyse olisi lapsen itsenäistymisen ja tavanomaisen kehityksen tukemisesta, ei hoidosta.
Ylipäätään lapsen oikeus henkilökohtaiseen apuun on aina arvioitava yksilö- ja tilannekohtaisesti. On arvioitava, mikä olisi vammattoman lapsen kyky toimia itsenäisesti kullakin ikätasolla ja miten vammaiselle lapselle voitaisiin henkilökohtaisen avun turvin tarjota samat mahdollisuudet toimia.
Henkilökohtaisen avun konsulttiryhmä
Sanna Ahola ja Mika Välimaa