Kysymys:
Äiti käy liikuntavammaisen lapsen kanssa uintiryhmässsä, joka on tarkoitettu erityislapsille sekä muille lapsille. Paikassa, jossa uinti järjestetään, on esteitä liikkumiselle. Äiti tarvitsee avustajaa auttamaan joko tarvikkeiden tai lapsen kantamisessa. Perhe hakee korvausta avustamisesta henkilökohtaisena apuna. Onko kyse palvelusta, joka myönnetään henkilökohtaisena apuna?
Vastaus:
Vammaispalvelulain 8 c §:n 2 momentin mukaan henkilökohtaisen avun järjestäminen edellyttää, että vaikeavammaisella henkilöllä on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa. Käytännössä näin aktiivisen roolin edellyttäminen vaikeavammaiselta henkilöltä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi pienet lapset voivat jäädä henkilökohtaisen avun ulkopuolelle. Näin ollen, vammaispalvelulain uudistuksen 1.9.2009 jälkeen, henkilökohtaista apua ei voitane pitää sopivana palveluna esim. 3-vuotiaalle lapselle.
Edellä mainittu ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kunnan pitäisi järjestää erityistä tukea tarvitseville lapsille ja heidän perheilleen sopivia ja riittäviä palveluita ja tukitoimia. Jotta vammaisten henkilöiden (erityisesti lasten) yhdenvertaisuus muiden ihmisten kanssa ei vaarantuisi, kuntien suureksi haasteeksi jää löytää sosiaalilainsäädännön (esim. VPL, kehitysvammalaki, sosiaalihuoltolaki) pohjalta sopivat palvelut ja tukitoimet myös heille.
Henkilökohtaisen avun konsulttiryhmä, Juha-Pekka Konttinen. Vastauksen laatimiseen osallistui myös Mika Välimaa.