KYSYMYS:
Ollessani sosiaalitoimistossa työharjoittelussa on kohdalleni sattunut asiakkaita, jotka ovat hyvin masentuneita, surullisia ja uupuneita, kun he eivät saa tarvitsemaansa apua miltään luukulta. Kelan hakemukset on hylätty, psykoterapiahakemukset on hylätty jne. Miten tälläisessä tilanteessa olisi viisainta toimia, jos "näkee" että asiakkaalla olisi oikeus esimerkiksi sairauspäivärahaan, mutta Kela on hylännyt hakemuksen. Olisiko viisasta/mahdollista avustaa asiakasta hakemuksen tekemisessä tai lähteä asiakkaan mukaan mahdollisesti käymään Kelassa virkailijan luona? Asiakkaat myös monesti ovat uupuneita puhelintunteihin ja pitkiin käsittelyaikoihin. Miten tälläisiin asioihin kannattaa vaikuttaa?
VASTAUS:
Kuvaamasi tilanne on valitettavasti meille kaikille sosiaalityötä tekeville varsin tuttu. Joudumme usein auttamaan ihmisiä tilanteissa, joissa he ovat joko odottamassa muita sosiaalietuuksia tai ovat rajautuneet niiden ulkopuolelle. Sosiaalityöntekijä on tällöin yhdessä asiakkaan kanssa laatimassa suunnitelmaa siitä, millä edellytyksillä hänen hyvinvointiaan voidaan turvata sekä odotuksen aikana että jatkossa. Tämä yhteinen suunnitelma antaa usein jo sinällään asiakkaalle tukea siinä, että hän ei koe olevansa tilanteessa yksin.
Näissä tilanteissa sosiaalityöntekijän työnkuva muodostuu usein erilaisista elementeistä. Yksi osa työtä on asiakkaan asianajo, jolloin työntekijä voi asiakkaan kanssa laatia erilaisia asiakkaan etuuksiin liittyviä hakemuksia, tehdä valituksia päätöksistä taikka tehdä tarvittaessa puoltavia lausuntoja.
Suunniteltaessa jatkotoimenpiteitä sosiaalityöntekijä voi laatia tilanteessa myös virallisemman asiakassuunnitelman, mikäli kokee sen olevan hyödyllinen työväline. Suunnitelma saattaa pitää sisällään erilaisia palvelukokonaisuuksia kuten yhteydenoton omalääkäriin, paikalliseen mielenterveystoimistoon tai vaikkapa kuntouttavan työtoiminnan aloittamisen (vaatii aktivointisuunnitelman). Näiden toteutettujen toimenpiteiden avulla voidaan yrittää saada lisänäyttöä asiakkaan työkyvystä ja näin saavutetaan pidemmällä tähtäimellä todennäköisempi kuva asiakkaan tilanteesta. Asiakkaan asian voi myös viedä kunnassa toimivaan viranomaisverkostopalaveriin Kaspaan, jossa hänen asiaansa voidaan käsitellä kokonaisvaltaisesti.
Suunnitelmien laatiminen ja toteuttaminen vaatii usein yhteydenottoja Kelan ja TE-toimiston viranomaislinjoille ja työntekijämme soittavatkin niihin usein asiakkaan ollessa vastaanotolla, jotta asiakas saa reaaliaikaista kuvaa siitä, miten hänen asioissaan parhaillaan edetään.
Kaiken tämän asianajon, suunnittelun ja ohjaamisen ohella sosiaalityöntekijän tulee turvata asiakkaan perustoimeentulo odottamisen aikana myöntämällä hänelle toimeentulotukea ja käyttämällä tarvittaessa takaisinperintää.
Runsasta työmäärää voidaan jakaa toimistoissa sosiaalityöntekijän, sosiaaliohjaajan ja etuuskäsittelijän välillä, mikäli henkilöstöresurssit sen sallivat. Työnjako on useissa toimistoissa hyvin joustava ja työnkuvat vaihtelevat olemassa olevien henkilöstöresurssien mukaan. Perusperiaatteena voitaisiin kuitenkin pitää sitä, että sosiaalityöntekijä vastaa asiakasprosessista ja asiakkaan suunnitelmien laatimisesta. Ohjaajan roolina on tällöin auttaa asiakasta hakemusten teossa sekä lähteä tarvittaessa asioimaan asiakkaan kanssa eri instansseihin. Etuuskäsittelijän roolina on taas taloudellisen tuen laskelminen. Työnjaon tarkoituksena on parantaa asiakkaan saamaan palvelua ja auttaa häntä mahdollisimman jouhevasti asiassaan eteenpäin.
Kannustaisimme sinua opiskelijana käymään tätä samaa ja muitakin sosiaalityön sisältöön liittyviä keskusteluja myös työpaikoillasi jatkossakin. Keskustelu työkavereiden kanssa auttaa lisämään koko työyhteisön ammatillista kasvua ja osaamista.
Yksityiskohtana haluaisimme vielä mainita, että vuoden 2011 alusta Kelan psykoterapian myöntämisen esteenä ei ole enää määräraha (niinkuin aikaisemmin), vaan terapiaa myönnetään, mikäli kriteerit sen saamiseen muuten täyttyvät.
Aikuissosiaalityön konsulttiryhmän vastauksen kokosi Maarit Europaeus.
Sisällön tuottamiseen osallistuivat hänen lisäkseen Tuula Tuominen sekä Anne Valppu-Vanhainen.