KYSYMYS:
Kunnan kuuluu korvata asiakkaalle henkilökohtaisen avun kustannukset, mutta kuuluvatko korvattaviin myös ilta- ja viikonloppulisät, jos apua on tarvittu tuollaisina aikoina??
VASTAUS:
Kun kunta on tehnyt päätöksen henkilökohtaisen avun järjestämisestä henkilökohtaisen avustajan turvin, kunnalle syntyy korvausvelvollisuus kaikista avustajasta aiheutuvista lakisääteisistä kuluista. Lisien korvattavuus riippuu siis siitä, sisältyvätkö ne pakottavaan työlainsäädäntöön tai työsopimukseen sovellettavaan työehtosopimukseen. Lisäksi kunta voi omalla päätöksellään korvata sellaisia lisiä, jotka eivät ole lakisääteisiä.
Sunnuntaikorvauksen maksaminen tulee suoraan työaikalaista. Työnantajan on maksettava työntekijälle sunnuntaityöstä 100 %:lla korotettu palkka. Niinpä aina, kun työtä tehdään kunnan päätöksen mukaisesti sunnuntaisin tai pyhinä, kunnan on korvattava sunnuntailisät.
Lauantai- ja iltalisiä ei pakottava lainsäädäntö tunne. Jos työnantaja on kuuluu Heta-liittoon, työsuhteeseen sovelletaan henkilökohtaisten avustajien työehtosopimusta, jonka mukaan lauantai-, ilta- ja yölisät kuuluvat avustajalle. Koska järjestäytyneen työnantajan on pakko maksaa avustajalle nämä lisät, myös kunnan on korvattava ne työnantajalle. Sama koskee niitä tilanteita, jolloin kunta on ilmoittanut, että avustajan työsuhteessa noudatetaan jotakin muuta työehtosopimusta, johon lisät sisältyvät, tai jos kunnassa muuten päätetään, että lisät maksetaan. Muussa tapauksessa kunnan ei tarvitse maksaa lauantai- tai iltalisiä. Jos työnantaja silti sitoutuu maksamaan niitä työntekijälleen, hän joutuu maksamaan ne itse.
Henkilökohtaisen avun konsulttiryhmä
Kysymykseen vastasi Lakimies Sanna Ahola