Kysymys:
Voiko asiakkaan toimintaa sanktioida alentamalla normia tai hylkäämällä toimeentulotukihakemuksen, mikäli vaikuttaa siltä, että asiakas tietoisesti on tehnyt itsestään tulottoman? Seuraavassa kaksi tapausta, joista molemmat käsittelevät opiskelijan oikeutta saada toimeentulotukea kesällä.
Ensimmäisessä tapauksessa asiakas oli nostanut kevään koko opintolainansa maaliskuussa ja siirtänyt sen äitinsä tilille ilman kummempia selityksiä. Hän perusteli, ettei opintolainaa voida jaksottaa tulona kuukausiosuuksiksi kesäajalle, koska se on jo nostettu ja käytetty.
Toisessa tapauksessa asiakas oli saanut korvauksia vakuutusyhtiöltä toukokuun alussa. Hän oli lainannut toukokuun loppupuolella rahasta jäljellä olevan summan äidilleen, joka oli käyttänyt sen velan maksuun. Laaditut velkakirjat ovat lainmukaiset. Toukokuun viimeinen päivä asiakas jätti täysin tulottomana opiskelijana hakemuksen toimeentulotuesta kesäajalle.
Vastaus:
Asiakkaan toimintaa ei voida sanktioida alentamalla normia tai toimeentulotukihakemusta hylätä, vaikka asiakas olisi tietoisesti tehnyt itsestään tulottoman.
Hakijoiden perusnormia ei voida alentaa, koska kumpikaan hakijoista ei ole kieltäytynyt toimeentulotukilain 10 § mukaisista toimenpiteistä. Tietenkin tuen saaminen edellyttää, että hakijat ovat ilmoittautuneet kesän ajaksi työ- ja elinkeinotoimistoon työnhakijoiksi.
Tulottoman henkilön toimeentulotukihakemusta ei myöskään voida hylätä. Jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa toimeentulotukilain 2 § mainituilla tavoilla. Hakijoilta voidaan vaatia lisäselvityksiä hallintolain 22 pykälän mukaisesti, jotta selviää onko heillä mahdollisuus turvata elantonsa.
Toimeentulotukihakemuksessa tuloina voidaan huomioida vain käytettävissä olevat tulot ja varat. Työntekijänä sinun tulee tutkia ja harkintasi mukaan päättää ovatko maaliskuussa nostettu opintolaina tai toukokuussa saatu vakuutuskorvaus käytettävissä tuloina vai ei tai ovatko ne käytettävissä velkasuhteen takia myöhemmin. Molemmissa tapauksissa lisäselvitykset vaikuttavat asian ratkaisuun.
Hakijan käytettävissä olevien varojen selvittäminen
Maaliskuussa opintolainansa nostaneen ja rahat eteenpäin lainanneen tulisi selvittää, mihin kyseiset rahat on käytetty vai ovatko rahat tosiasiallisesti edelleen käytettävissä velkasuhteen kautta. Ratkaisuusi voi lisäksi vaikuttaa se minkälaiset kulut opiskelijalla on ollut kevään aikana. Onko hän vastannut itse elatuksestaan sekä vuokranmaksusta, vai onko äiti vastannut hänen elatuksestaan?
Toisessa tapauksessa lienee tarpeen selvittää, onko kysymyksessä mainittu vakuutuskorvaus tosiasiallisesti hakijan käytettävissä ja minkälainen hakijan kokonaistilanne on taloudellisesti ja sosiaalisesti kesän aikana. Lisäksi hänen tulee selvittää, millä perusteella hän on vakuutuskorvauksen saanut. Mikäli korvaus on käytetty siihen tarkoitukseen, johon se on myönnettykin, esimerkiksi asunnon tai asuinirtaimiston vahinkojen korjaamiseen, voidaan ajatella, että korvausta ei huomioida tulona toimeentulotukilaskelmassa. Muussa tapauksessa korvaus voidaan ottaa tulona huomioon ja jaksottaa pidemmälle aikavälille.
Henkilökohtaiset tapaamiset ja huolellinen tilannearviointi avainasemassa
Arvelemme, että ratkaisut näihin molempiin tilanteisiin edellyttävät ko. opiskelijoiden henkilökohtaista tapaamista, huolellisia tilannearvioita ja suunnitelmia itsenäisen pärjäämisen tukemiseksi. Toimeentulotukea voidaan takaisinperiä toimeentulotukilain 20, 21 ja 23 § mukaisesti tai neuvotella hakijoiden kanssa velkasaatavien jaksottamisesta kesäkuukausien tuloksi ilman takaisinperintää. Lisäksi muistutamme, että myös opiskelijoiden toimeentuloa voidaan turvata täydentävän toimeentulotuen avulla.
Kevään ajalle tarkoitetun opintolainan jaksottaminen kesän tuloksi
Kysymykseen liittyy mielenkiintoinen yksityiskohta kevään ajalle tarkoitetun opintolainan jaksottamisesta kesän tuloksi. Opintotuki turvaa opiskelijan toimeentuloa opintolukukausien aikana. Opintolaina voidaan nostaa 31.7. saakka ja näin käyttää elatukseen vielä kesän aikana. Jos opintolaina on kuitenkin jo kevään aikana nostettu, jääkö toimeentulotukihakemusten käsittelijöille mahdollisuutta jaksottaa lainaa kesän tuloksi? Tähän ei ole olemassa selkeätä yhtenäistä linjaa Suomessa ja kunnissa on erilaisia käytäntöjä. Jotkut kunnat jaksottavat esimerkiksi 1.4. jälkeen nostetun opintolainan kesä-heinäkuulle, mutta eivät sitä ennen nostettua. Jotkut kunnat eivät jaksota opintolainaa lainkaan kesän tuloksi. Me konsultit olemme tästä asiasta myös eri mieltä. Toinen ei jaksottaisi kevään opintolainaa kesälomakuukausille, ja toinen meistä tekisi hakijalle tosiasialliset toimeentulotukilaskelmat maaliskuusta alkaen ja jaksottaisi mahdollisen tuloylijäämän kesä-heinäkuulle.
Aikuissosiaalityön konsultointiryhmä, Maarit Europaeus ja Kerttu Vesterinen.