|
|
|
|
Sukupuolistunut väkivalta turvakotityön käytännöissä
(Terhi Laine, 11.1.2006 14:56)
|
|
Tiedämme, että Suomessa noin 20 naista vuosittain kuolee parisuhdeväkivallan uhrina. Suurin osa parisuhdeväkivallan tekijöistä on miehiä ja uhreista naisia. Parisuhdeväkivalta on sukupuolistunut sosiaalinen ongelma, jota luonnehtii sukupuolten väliset valtasuhteet. Sukupuolten välisiä valtasuhteita ei muuta arviot (tutkimustulokset puuttuvat) naisten väkivaltaisen käyttäytymisen kasvusta tai se, että suuri osa miehistä elää parisuhteessa käyttämättä väkivaltaa.
Tekemässäni tutkimuksessa "Turvakotityön käytännöt, asiantuntijuus ja sukupuolen merkitykset" useilla naistyöntekijöillä "naiseus" on asiakastyön keskiössä, kun he kuvasivat omaa työtään ja naisasiakkaan muutosta. Työntekijät ovat tietoisia sukupuolen merkityksestä väkivallan keskellä elävien naisten elämässä. Työssään työntekijät kohtaavat väkivallan keskellä elävän naisen alistetun aseman sekä naisen häpeän ja syyllisyyden tunteet. Työntekijät kuvaavat, kuinka työ kohdistuu asiakkaan voimavaraistamiseen naiseuden kautta. Tulos poikkeaa niistä tutkimuksista, joiden mukaan sosiaalipalveluissa naisasiakas on ensisijaisesti äiti, eikä nainen.
Eräs turvakodin naistyöntekijä totesi, että ”mä haluaisin välttää näiden perheiden kohdalla mitään tietynlaista, jollain lailla se on oma tarinansa ja oma juttu”. Onko tässä kyse siitä, että työntekijä ei ymmärrä sukupuolten välisiä valtasuhteita? Mielestäni kyse on pikemminkin avoimen asiakaslähtöisen työskentelyn vaatimuksista. Työntekijä näkee jokaisen asiakkaan ainutkertaisuuden. Tämä ei välttämättä sulje pois edellä kuvattua sukupuolen tiedostavaa työskentelytapaa.
Tutkimuksella sosiaalialan työn käytäntöjä on vaikea tavoittaa. Ammattikäytännöissä sukupuoli asettuu aina uudelleen tilanteesta riippuen. Ammattikäytännöissä sukupuoli määrittyy työntekijän ja asiakkaan välisinä suhteina ja työyhteisön sukupuolirakenteena. Turvakotityön käytäntöä ei tavoiteta parisuhdeväkivallan määrittelyillä, eikä kuvaamalla asiakastyön menetelmiä tai organisaation virallisia tavoitteita, jotka usein ohittavat sukupuolen tai sukupuolistuneen väkivallan. Virallisissa teksteissä ja käytännöissä käytetään erilaista kieltä. Sosiaalialan käytännöissä on luovuuden alue, jossa työntekijät ottavat käyttöönsä perusteltuja toimintatapoja, jotka kenties ovat virallisen järjestelmän sivuuttamia. Turvakotityön käytännöissä sukupuoli saa omat merkityksensä, vaikka se ei korostuisikaan organisaation virallisissa määrityksissä.
Terhi Laine
VTL (väit.), sosiaalialan yliopettaja
Diakonia-ammattikorkeakoulu
terhi.laine@diak.fi
040-745 2424
|
|
|
|
|
|
Re:Sukupuolistunut väkivalta turvakotityön käytännöissä
(Turo Veenkova, 12.1.2006 23:28)
|
|
Tässä kommenttejani "Sukupuolistunut väkivalta turvakotityön käytännöissä" -kirjoitukseen:
Tiedämme, että Suomessa noin 20 naista vuosittain kuolee parisuhdeväkivallan
uhrina.
- kyllä ja noin viisi miestä
Suurin osa parisuhdeväkivallan tekijöistä on miehiä ja uhreista
naisia.
- tämä riippuu täysin siitä, miten uhrius määritellään. Viimeinen tilasto Suomesta sairaanhoidollisia toimia vaatineesta parisuhdeväkivallasta kertoo yli 60%:n uhreista olleen miehiä.
Parisuhdeväkivalta on sukupuolistunut sosiaalinen ongelma, jota
luonnehtii sukupuolten väliset valtasuhteet.
- vai niin
Sukupuolten välisiä valtasuhteita ei muuta arviot (tutkimustulokset
puuttuvat) naisten väkivaltaisen käyttäytymisen kasvusta tai se, että suuri
osa miehistä elää parisuhteessa käyttämättä väkivaltaa.
- Vai, että arviot naisten väkivaltaisuuden lisääntymisestä eivät muuta "sukupuolten välisiä valtasuhteita". Jos tarkoitat tällä sitä, mitkä ovat miesten ja naisten väkivallantekijöinä toisiinsa suuntaman väkivallan suhteelliset osuudet, niin tutkimustuloksetkaan eivät niitä kyllä miksikään muuta, vaikka sellaisia saataisiinkin. Asiat ovat jollain tolalla meistä riippumatta.
Tekemässäni tutkimuksessa "Turvakotityön käytännöt, asiantuntijuus ja
sukupuolen merkitykset" useilla naistyöntekijöillä "naiseus" on asiakastyön
keskiössä, kun he kuvasivat omaa työtään ja naisasiakkaan muutosta.
- kuulostaa kovin epäammatilliselta sukupuoli-ideologian läpitunkemalta tavalta hahmottaa
Työntekijät ovat tietoisia sukupuolen merkityksestä väkivallan keskellä
elävien naisten elämässä.
- mitäköhän tämä tarkoittaa? Ovat siis tietoisia "sukupuolen merkityksestä". Mikä se mahtaa olla vai vaihteleeko tuo merkitys kokijasta toiseen?
Työssään työntekijät kohtaavat väkivallan keskellä
elävän naisen alistetun aseman sekä naisen häpeän ja syyllisyyden tunteet.
- ei siis ensisijaisesti ihmisen hätää, vaan naisen?
Työntekijät kuvaavat, kuinka työ kohdistuu asiakkaan voimavaraistamiseen
naiseuden kautta. Tulos poikkeaa niistä tutkimuksista, joiden mukaan
sosiaalipalveluissa naisasiakas on ensisijaisesti äiti, eikä nainen.
- tuo voimavaraistaminen, ja usein käytetty "voimaannuttamisen" termi, on mielenkiintoinen sillä tavalla, että sitä käytetään lähes yksinomaan naisiin liittyen. Kun miehellä on elämässään vastoinkäymisiä, ei mikään taho lähde "voimavaraistamaan miestä miehuuden kautta". Miksi? Minkälaisia taustaoletuksia naisista tuossa "voimavaraistamisessa" allekirjoittuu?
Eräs turvakodin naistyöntekijä totesi, että "mä haluaisin välttää näiden
perheiden kohdalla mitään tietynlaista, jollain lailla se on oma tarinansa
ja oma juttu". Onko tässä kyse siitä, että työntekijä ei ymmärrä sukupuolten
välisiä valtasuhteita? Mielestäni kyse on pikemminkin avoimen
asiakaslähtöisen työskentelyn vaatimuksista.
Työntekijä näkee jokaisen asiakkaan ainutkertaisuuden. Tämä ei välttämättä
sulje pois edellä kuvattua sukupuolen tiedostavaa työskentelytapaa.
- tai sitten haastateltava tarkoiti juuri sitä, ettei hän todellakaan hahmota auttamisprosessia minään"naisauttamisena" tms.. Ehkä haastateltava diplomaattisesti yritti haastattelijalle kertoa, että haastattelija on aivan eri maailmoissa, kuin haastateltava käytännön työntekijä.
Tutkimuksella sosiaalialan työn käytäntöjä on vaikea tavoittaa.
Ammattikäytännöissä sukupuoli asettuu aina uudelleen tilanteesta riippuen.
Ammattikäytännöissä sukupuoli määrittyy työntekijän ja asiakkaan välisinä
suhteina ja työyhteisön sukupuolirakenteena.
- siis tutkimuksen kysymyksenasettelu on ollut liian kunnianhimoinen suhteessa käytössä olleeseen tutkimusmetodiikkaan? Tällaiset kielelliset valinnat, kuin "sukupuolen asettuminen" tai "sukupuolen määrittyminen" ammattikäytännöissä ovat sitä naistutkimuksen kentältä tuttua hämärää käsitteistöä (aivan kuten "aika" ja "tila" : ) ), jonka uskon jo lähtökohtaisestikin olevan vaikeasti hahmottuvaa. Tuota "maisemaa" olisi varmasti parempi kuvata kaunokirjallisuuden tai runouden kautta.
Turvakotityön käytäntöä ei tavoiteta parisuhdeväkivallan määrittelyillä,
eikä kuvaamalla asiakastyön menetelmiä tai organisaation virallisia
tavoitteita, jotka usein ohittavat sukupuolen tai sukupuolistuneen
väkivallan.
- vai oliko se sittenkin niin, ettei "turvakotityön käytäntö/-öt" ollutkaan sitä, mitä tutkija etsi? Ehkä tutkija yritti turvakoteja tutkimalla löytää jotain sellaista, jonka hän tiesi jo etukäteen "totuudeksi" asiasta. Kun sitä ei löytynytkään, voi jälkikäteen sanoa, että "sitä oli vaikea tavoittaa" tai että "käytäntöä ei tavoiteta ... (koska ne) usein ohittavat sukupuolen ja sukupuolistuneen väkivallan". Siksi esimerkiksi "asiakastyön menetelmien" kuvaaminenkaan ei tuottanut riittävää näkemystä turvakotityön käytäntöihin, koska sukupuolta ja tutkijan siihen etukäteen liittämiä painotuksia ja määreitä ei siinä ilmennyt.
Virallisissa teksteissä ja käytännöissä käytetään erilaista
kieltä. Sosiaalialan käytännöissä on luovuuden alue, jossa työntekijät
ottavat käyttöönsä perusteltuja toimintatapoja, jotka kenties ovat
virallisen järjestelmän sivuuttamia. Turvakotityön käytännöissä sukupuoli
saa omat merkityksensä, vaikka se ei korostuisikaan organisaation
virallisissa määrityksissä.
- uskon vahvasti, että juuri nuo itse kunkin työntekijän sukupuoleen liittämät "omat merkityksensä" ovat sitä vaarallista aluetta, jolla liikuttaessa ollaan helposti lähellä epäammatillisuutta. Erilaiset omaan elämänhistoriaan liittyvät arpeumat, joista lähtöisin aktivoituvat erilaiset sukupuoliin liittyvät stereotypiat, ovat sitä mitä ei "virallisissa teksteissä ja käytännöissä" tuoda esille. Ja hyvä niin.
Väkivaltatyöhön liittyvä "luovuuden alueen" tiedän kokemukseni perusteella olevan vähintään yhtä vaarallinen, kuin aikoinaan urheilun ja dopingin yhteydessä puhutun "harmaan alueen". Kyllä kaikki ammatilliset työkäytännöt tulisi olla ääneen kerrottavissa ja sitä kautta asetettavissa tarkoituksenmukaisuuden ja ammattieettisyyden näkökulmista arvioitaviksi.
|
|
|
|
|
|
Re:Sukupuolistunut väkivalta turvakotityön käytännöissä
(Ilkka Oksman, 13.1.2006 10:10)
|
|
Parisuhdeväkivallan selittäminen sukupuolten välisillä valtasuhteilla ei ole loogisesti perusteltavissa (ainakaan suomalaisessa kulttuurissa).
Suomessa naiset ovat suhteellisen hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa niin työelämässä kuin perhe-elämässäkin "naisen markasta" huolimatta. Perhe-elämässä naisen asema on itseasiassa jopa paljon miestä vahvempi erityisesti erotilanteissa. Erotilanteissa useimmiten asunnosta lähtee mies ja lapset jäävät äidille. Myös auttajaverkostot pystyvät auttamaan naista enemmän kuin miestä. Miesten riski syrjäytyä eron seurauksena on moninkertainen naisiin verrattuna. Näillä perusteilla ei siis ainakaan voi olettaa perheväkivallan johtuvan sukupuolten välisistä valtasuhteista, ellei sitten miesten surkeana yrityksenä vastata kokemaansa alisteiseen asemaan.
Suomalainen kulttuuri ei suhtaudu naisen hakkaajiin kovinkaan suopeasti. Jopa vankiloissa raiskaajat ovat alinta kastia pedofiilien jälkeen. Itse teen sosiaalityötä asiakkaiden kanssa, joiden asiakkuus on siirretty minulle heidän erityisen väkivaltaisuutensa vuoksi (esim. aikaisemman sosiaalityöntekijän pahoinpitely ja uhkailu). Heidän kanssaan käymieni keskusteluiden aikana ei ole koskaan tullut esiin hyväksyntää naisen lyömiselle, päinvastoin. Tämä ei toki tarkoita, että he eivät käyttäytyisi parisuhteissa väkivaltaisesti, mutta periaatteessa pitävät sitä ainakin pahempana kuin miehen lyömistä, josta ovat jopa ylpeitä. Jos näiden asiakkaiden väkivaltaisuutta parisuhteessa selitettäisiin sukupuolten välisillä valtasuhteilla oltaisiin aika ongelmallisessa tilanteessa: miten selitettäisiin heidän muita ihmisiä (miehiä) kohtaan harjoittamansa väkivalta? Olisiko niin, että lyödessään toista miestä heidän väkivallantekonsa tulisi selittää eri tavalla kuin väkivalta naista kohtaan? Tuskin. Sen sijaan vallankäyttö toista ihmistä kohtaan tai ainakin sen tavoittelu on osa väkivaltaista käyttäytymistä. Se vain ei ole selitettävissä sukupuolella. Itseasiassa molemmat sukupuolet toimivat jokseenkin samoin käyttäessään väkivaltaa.
Asenteellisen tutkimuksen tekeminen perheväkivallasta on (kuten tietysti muistakin aiheista) on moraalisesti arveluttavaa. Puuttumatta sen enempää tutkimuksen etiikkaan on todettava, että tietyn sukupuolen, kuten muunkin kansalaisryhmän, syyllistäminen asian ratkaisemiseksi ei ole rakentavaa ja ongelmien ratkaisemisen sijaan se syventää niitä ja vaikeuttaa uhrien asemaa.
|
|
|
|
|
|
Re:Sukupuolistunut väkivalta turvakotityön käytännöissä
(Petu, 17.1.2006 14:57)
|
|
Turolle: Puheenvuoroa on taidettu lukea kuin piru raamattua, sillä en oikein pääse kiinni kaikkii tekemiisi tulkintoihin. Puheenvuorosta on löydetty sellaista, mitä siinä ei ole.
Käsitykseni mukaan Terhin puheenvuoro ja väitöstutkimus ovat kriittisiä suhteessa aiempiin tutkimuksiin, jotka ovat a) korostaneet äityittä naiseuden ohi ja b) sitoutuneet vahvasti naistutkimukseen ja/tai feminismiin.
Turo väittää myös, että voimavaraistaminen olisi jotenkin sukupuolivärittynyt termi. Tämäkään ei pidä paikkaansa, sillä voimavaraistaminen, voimaannuttaminen ja valtaistaminen (jos Terhi tarkoittaa empowermenttia) on varattu kaikille sitä tarvitseville (maahanmuuttajat, työttömät jne.). Empowerment-tradition eräs haara on toki paikannettavissa feministiseen perinteeseen.
Olen myös kuullut hankkeista, joissa miehiä nimenomaan voimavaraistetaan miehisyyden tai miehenäolemisen avulla. Haetaan ja etsitään omaa miehisyyttä.
Ilkalle: Mielestäni puheenvuorossa parisuhdeväkivaltaa ei selitetä sukupuolten välisillä valtasuhteilla.
Ja voiko yhteiskuntatieteellinen tutkimus olla jotakin muutakin kuin implisiittisesti tai eksplisiittisesti asenteellista?
|
|
|
|
|
|
Re:Sukupuolistunut väkivalta turvakotityön käytännöissä
(tutkija, 17.1.2006 19:20)
|
|
Hyviä rohkeita, rakentavan kriittisiä puheenvuoroja. Mielenkiintoista on myös se, että miesten (tai isyyden tms.) näkökulmasta tai joskus jopa ei-naismyyttisestä näkökulmasta tehtyä sen paremmin lasten hyvinvointi- ja lastensuojelututkimusta kuin perheväkivaltatutkimusta on varsin vähän, osilla alueilla ei juuri lainkaan.
Sen voi kukin todeta ajamalla tietokannoista muutamia hakuja. Kun tutkimusta ei ole on helppo väittää ettei ilmiötäkään ole olemassa. Kun ei ole esimerkiksi tutkimuksellista näyttöä asiasta. Tutkimus jopa voidaan koittaa taas estää toteamalla että koska ei ole näyttöä ilmiöstä sitä ei kannattane tutkiakaan. Eräänä hyvänä esimerkkinä tästä on naisten tekemä perheväkivalta lapsiaan ja miehiään kohtaan jota on muun muassa edellä esitetyillä argumenteilla yritetty jopa estää tutkimasta.
Näissä kohdin kehno, jopa asenteelinen ja ala-arvoinen "tutkimus" sekä valehtelu että muu vallankäyttö näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, valitettavasti. Ja Empowerment kääntyy usein vastakohdakseen jos kyse on miehestä, olisiko nujertaminen hyvä suomenkielinen termi keskustellun voimaannuttamisen vastakohdaksi.
Nämä ongelmat sosiaalialalla, voidaan myös väittää liittyvät pitkälti joskus aikaisemmin kirjoittamaani toiseuden problematiikkaan sosiaalitoimen asiakkaana. Tarkoittaen sitä, että pois lukien sosiaalitoimen (nais)toimintakulttuurisessa viitekehyksessä olevat miehille varatut roolit, kuten alkoholisti, asunnoton, pitkäaikaistyötön, persoonallisuuden tai sosiaalisten suhteiden ylläpidon ongelmista kärsivä, väkivaltainen tai lastansa tapaava kunnollinen tai renttu isä niin mieheys (ja vanhempiroolissa isyys) edustaa liian usein sosiaalitoimen naismaailmassa toiseutta, joka on jo lähtökohtaisesti heikommassa asemassa.
Pahin bias-tilanne on silloin jos sosiaalitoimen työntekijän kaltainen korkeasti koulutettu nainen tai jopa moniammatillisessa tiimissä toimiva nainen on perheväkivallan tai lasten kaltoinkohtelun tekijänä. Silloin toiseuden problematiikkaa kääntyy toisinpäin, tämä nainen ei voi olla paha kun on niin meidän kaltainen. Tiedän tapauksen jossa sosiaalitoimi kieltäytyi esim. selvittämästä vauvaikäisen lapsen pahoinpitelyä tällä perusteella.
Oma lukunsa ollee myös se , että sosiaalialan koulutukseen hakeutuu yliedustetusti niitä joilla on omaa taustaa esim. lastensuojelu- ja perheväkivaltakodeista tai perheistä - ja he ovat naisia. Silloin saattaa erään tätä asiaa käsitelleen ulkomaisen tutkimuksen sanoin yksityinen muuttua julkiseksi ja tasa-arvo ja objektiivisuus muuttua traumasilmälasien takaa nähdyksi vääristyneeksi todellisuudeksi. Tämä muuten selittänee varmasti myös osalla työntekijöitä eräiden äärifeminististen otteiden esiintymistä. Miten käy sitten yksittäistapauksessa yksittäisen asiakkaan tapauksessa sosiaalialan etiikan onkin sitten toinen kysymys. Toisaalta tuon ketjun aloittaneen tutkimuksen johtopäätokset turvakotien osalta ovat toisaalta tältä osin peräti lupaavia.
Olisikin ensiarvoisen tärkeää, että nämä asiat nostettaisiin kiihkottomaan keskusteluun eikä vaiettaisi aktiivisesti kuten liian usein halutaan tehdä. Rakentava ja asioita selvittävä, ennaltaehkäisevä, korjaava, epäkohtia esiin nostava keskustelu on asia kannatan. Nämä bias-ongelmat ovat minusta myös suuri häpeätahra koko alan kuvassa. Häpeätahra siksi, että myös osin häpeä estää osin myös keskustelua niistä.
Hyvää ja avoimenpaa vuoden alkua kaikille.
|
|
|
|
|
|
Re:Sukupuolistunut väkivalta turvakotityön käytännöissä
(SK, 25.1.2006 16:31)
|
|
Mun mielestä Miessakkien sivuilta löytyvä sosiaalityöntekijä Timo Kitusen kirjoitus käsittelee hyvin miesasiakkaiden asemaa sosiaalipalveluissa. Linkki: http://www.miessakit.fi/easydata/customers/mi...kin_olla.pdf
|
|
|
|
|
|
Re:Sukupuolistunut väkivalta turvakotityön käytännöissä
(tutkija, 31.1.2006 21:17)
|
|
Vielä yksi tutkimuksellis-metodinen ja myös tutkimuseettinen seikka, joka koskee erityisesti eri tyyppisten perheväkivaltatutkimusten ja eri aineistoista tehtyjen johtopäätösten yleistettävyyttä ja edustavuutta.
Kun tutkitaan kliinisiä aineistoja, kuten esimerkiksi turvakotiasiakkaita, on yleistäminen näistä usein hyvin ongelmallista. Silti sitä tehdään paljon ja liian usein hyvinkin tarkoitushakuisesti. Tästä ei ole kuitenkaan juuri keskusteltu.
Erityisesti turvakotiasiakkaiden perusteella tehdyt perheväkivallan tai lastensuojelututkimuksen tekijyyden tai uhriuden sukupuolijakaumaa tai valtarakenteita koskevat päätelmät voi kuitata jopa selkeästi jo lähtökohtaisesti harhaisina jopa selkeinä tutkijan taitovirheinä, tämä siksi että turvakoteihin päätyy lähinnä naisia lapsineen tai ilman ja niistä väkivallan muodoista mihin Lainekin osin viittaa, kuten lapsiin ja miespuolisiin puolisoihin kohdistuvasta aineistosta ei kyetä juuri tavoittamaan mitään kuvaa.
Myös sosiaali- ja auttamisjärjestelmien jo historiallisena jatkumonakin näkyvä naiskulttuurisuus aiheuttaa jo omat vääristävät vaikutuksensa (Anttonen & Sipilä 2000. Suomalaista sosiaalipolitiikkaa.)
Esimerkiksi poliisin näkökulmasta perheväkivaltaa tutkittaessa voidaan tavoittaa jo jossain määrin laajempaa kuvaa.
Eräänä esimerkkinä tämäntyyppisestä selvityksestä on esim. Törrösen ”Poliisi kotikeikalla: Perheväkivalta kotihälytysten näkökulmasta” joka koskee Malmin poliisipiiriä pääkaupunkiseudulla http://www.poliisiammattikorkeakoulu.fi/inter...tikeikka.pdf
Kuva mikä muodostuu esimerkiksi tästä lähteistä eroaa useilta osiltaan perinteisesti naistutkimuksen kiveen hakkaamasta kuvasta jota Lainekin käsittelee. Esimerkkinä Törrösen haistattelemien poliisien kokemuksissa se oli usein ongelmana kumpi asunnosta olisi vietävä. Myös sukupuolinäkökulmaa tulee esille, muun muassa siinä, että Törrönen oli haastatellut sekä mies- että naispoliisien kokemuksia ja käsityksiä:
"Kumpi täältä pitäisi viedä?
Perheväkivaltaa koskevissa keskusteluissa on viime aikoina nostettu keskiöön naiseen kohdistuva väkivalta. Partioiden esiinnostama kysymys ”Kumpi täältä pitäisi viedä?” nostaa sukupuolitetun perheväkivallan ja nainen itsestäänselvästi vain uhri -näkökulman aivan toiseen valoon.
Tyypillinen kotikeikka on usein ankaran riitelyn ja päihtymyksestä tulevien lisäkierrosten ryydittämä tilanne. Monesti kysymyksessä on kotitappelu ja kahden ihmisen välinen kahakka eikä niinkään selkeä yhden syyllisen ja yhden uhrin tilanne. Oletukseni onkin, että osa palauttamattomista lomakkeista oli juuri tällaiselta keikalta.
Yleensä kuitenkin mies viedään. ”Mies on yleensä vahvempi, enemmän humalassa ja aggressiivisempi.”
”Päätös miehen viemisestä tehdään usein siksi että äiti jäisi lasten kanssa.”
”Ne ovat molemmat niin kiihtyneessä tilanteessa, että on vaikea päättää kumman siitä veisi”
”Vaimon ääni on noussut falsettiin ja mies istuu nököttää sohvalla sammumispisteessä.
Sillä hetkellä kyllä se aggressiivinen näyttää olevan pikemminkin se vaimo.”
Poliisien mukaan naiset ovat usein humalapäissään erityisen aggressiivisia ja vaikeita saada lauhtumaan. Eräässä palautetussa lomakkeessakin todettiin humalaisella naisella, oka oli väkivallan uhri, myös olleen puukon. ”Siinä jouduttiin pitkään käskyttämään, että se saatiin pois.”
Nainen ei poliisin kotikeikoilla näyttäydy siis aina pelkkänä uhrina vaan epätoivoiseen tilanteeseen itsekin monin tavoin kietoutuneena ja kierrettä ylläpitävänä aktiivisena osapuolena.
Joskus miehen poistaminen tuntuukin epäoikeudenmukaiselta. ”Kyllä sitä joskus aina puhutaan, että nyt tehtiin oikeusmurha kun mies vietiin.” Tai ”Välillä kun kesken keikan käydään ulkona tupakalla ja tilanteen ratkaiseminen on vielä kesken, tekisi mieli sanoa miehelle, ”koeta kestää!”
On syytä vielä tähdentää, että niin nais- kuin miespoliisitkin näkivät tilanteen hyvin samalla tavalla."
… …
Läsnä: näkymätön lapsi
Kysymys lapsista perheväkivaltakeikoilla on mielenkiintoinen. Lapset herättävät selvästi
poliiseissa suurta myötätuntoa ja lasten kohtalot jäävät vaivaamaan. Aina kun on lapsia
mukana ne on vaikeita juttuja. Samalla poliisien työskentely tapahtui kuitenkin
painotetusti vanhempien kanssa. Kuvauksessa tyyppikeikastakaan ei mainittu lapsia
vaikka heitä tyyppikeikoillakin tapaa.
… …
Lastensuojeluilmoituksen tekeminen
Lastensuojeluilmoitus tehdään aina kun lapseen kohdistuu väkivaltaa. Tästä kaikki olivat
yhtä mieltä. Muutoin ilmoitus tehdään jos olosuhteet näyttävät olevan lapsen kannalta
toivottomat. Jos lapsen leluna on kaljapullo ja huumeruisku niin kyllä silloin ilmoitus täytyy
tehdä.
Lapseen kohdistuva väkivalta ilmenee yleensä aikuisten riidan kautta ja sitä selvitettäessä.
Vanhemmat harvemmin soittavat ja ilmoittavat omasta väkivaltaisuudestaan lastaan
kohtaan. Kartoituksen ajankohtana oli vain yksi tilanne, jossa lähtökohtana oli isän
väkivalta murrosikäistä poikaa kohtaan."
|
|
|
Jos haluat osallistua keskusteluihin, sinun on kirjauduttava sisään palveluun. Kirjautuminen edellyttää Sosiaaliportin käyttäjäksi
rekisteröitymistä.
|
 |
Sosiaaliportin konsultointipalvelu
|
 |
|
|
|
|
|
 |
|
 |
|