Olet tässä:  Hyvä käytäntö  -  Lähtökohtia  -  Siirtäminen
"Hyvät käytännöt...

leviävät vuorovaikutuksellisessa tilassa, jossa voidaan oppia ja muodostaa uutta tietoa yhdessä."

Käytännön siirtäminen

Käytännön siirtämisellä tarkoitetaan, että käytäntö toteutetaan ja otetaan käyttöön muussa kuin alkuperäisessä ympäristössään. Siirtämisen yhteydessä puhutaan myös levittämisestä ja juurruttamisesta. Niillä viitataan toimenpiteisiin, joilla käytäntöjä koskevaa tietoa viedään kentälle ja edistetään käytäntöjen käyttöönottoa. Käytännön siirtäminen edellyttää sen osatekijöiden tunnistamista. Sosiaalialan käytäntöjen siirtämistä koskevaa empiiristä tutkimustietoa on niukasti.
Teoreettisia näkökulmia siirrettävyyteen

Yleisiä huomioita käytäntöjen siirtämisen ja levittämisen tueksi

  • Vertaisoppiminen ja vertaisarviot käytännöistä edesauttavat käytäntöjen leviämistä. Vertailuoppimisen mahdollistavaa informaatiota voidaan jakaa seminaarien, foorumien, tietopankkien, käsikirjojen ja verkkosivustojen (verkkopohjaiset työkalut ja tietokannat) kautta.
  • Käytäntöjen siirtyminen edellyttää, että työntekijöillä on aika ja paikka uuden tiedon oppimiselle. Vuorovaikutteisten tilojen (kehittämiskoalitiot, oppimisverkostot) luominen edistää yhdessä oppimista ja uuden tiedon muodostumista.
  • Käytäntöjen leviämistä voidaan tukea konsultoinnin ja koulutuksen avulla.
  • Käytäntöjä tiivistävät kuvaukset ovat hyviä siirtämisen apuvälineitä.
  • Käytäntöjen siirtäminen edellyttää määrätietoista toimintaa sekä kehittäjiltä että käyttöönottajilta. Siksi esimerkiksi projekteissa pitäisi huomioida siirrettävyyden suunnittelu mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Myös projektien sisäinen ja niiden välinen verkostoituminen on käytäntöjen jatkuvuuden kannalta tärkeää.
  • Uusien käytäntöjen käyttöönottoa helpottaa, että työntekijöiden tarpeet ja ajatukset otetaan käytäntöjen kehittämisen lähtökohdaksi. Samalla työntekijöiden ylikuormittaminen ulkoapäin tuoduilla käytännöillä vähenee.
logo
Työkaluja siirtämiseen

Työkaluja käytännön siirtämiseen löydät Prosessi-osiosta.
 Hyvän käytännön prosessiin