Systemaattiset tietokatsaukset ovat uusi tapa kerätä ja systematisoida tietoa sosiaalialalla. Ne ovat sisällöltään laajempia kuin perinteiset tutkimuskatsaukset. Katsaukset tarjoavat hyödyllistä tietoa esimerkiksi työn organisoinnista, erilaisista työtavoista ja -menetelmistä ja niiden vaikuttavuudesta alan ammattilaisille, päätöksentekijöille, tutkijoille ja kehittäjille. Katsauksen laatiminen voi olla tutkimus- tai kehittämisprojektin ensimmäinen vaihe.
Katsauksen tekeminen
Tietokatsaukset tehdään tarkasteltavan aiheen ja tutkimuskysymyksen pohjalta. Niissä voidaan systematisoida tutkimustiedon lisäksi esimerkiksi sosiaalipalvelujen käyttäjien tai sosiaalialan työntekijöiden tuottamaa tietoa. Eri maissa toimivat arviointi-instituutit valitsevat katsauksiin tietoa erilaisin perustein.
Katsaukset arviointi-instituuteissa
Katsaus voi olla luonteeltaan alustava, jolloin kartoitetaan ja luokitellaan aiheesta löytyvää tietoa. Systemaattisempaan katsaukseen etsitään ja systematisoidaan kaikki olemassa oleva tieto tarkasti ja yksilöidysti. Ennen katsauksen toteuttamista laaditaan metodologinen suunnitelma eli protokolla, jonka voit tehdä viitekehyksen avulla.
Viitekehys suunnitelman laatimiseen