Työn ja työelämän vetovoimaa ylläpitävässä ja edistävässä Veto-ohjelmassa hyvät käytännöt käsitetään työpaikoilla käyttöönotetuiksi toimintamalleiksi. Ne ovat itse kehitettyjä tai muualta tuotuja. Käytännöt ovat syntyneet yhteistyössä, ovat kaikkien mielestä tarpeellisia ja koko henkilöstö ja erityisesti johto on sitoutunut niihin. Kyseessä voi olla esimerkiksi paikallinen käytäntö tai hanke.
Käytännöt eivät välttämättä ole siirrettävissä sellaisinaan, vaan työpaikan on mietittävä yhteistyössä, voidaanko esimerkkiä soveltaa omaan tilanteeseen, aikaan, paikkaan ja tarpeisiin. Mahdollinen arviointi lisää käytännön vakuuttavuutta. Sivuille on kerätty kuvauksia, joista ilmenee, mitä on tehty ja miten sekä millaisia tuloksia hyvällä käytännöllä on saatu ja millaisin resurssein se on saavutettu. Kuvaukset voivat esimerkiksi välittää kokemuksia jonkin menetelmän käytöstä, jakaa tuoteinformaatiota tai kertoa työpaikan tapausesimerkin.
Ohjelma tukee hyvien käytäntöjen levittämistä myös koulutuksella ja viestinnällä.
(Päivitetty 16.7.2007)