PALKO-tutkimushankkeen tavoitteena on ollut kehittää, toimeenpanna ja arvioida hyvä kotiutumis- ja kotihoitokäytäntö. Tuloksena on syntynyt PALKO-malli, jonka päämääränä on asiakkaan onnistunut siirtyminen kodista sairaalaan ja sairaalasta kotiin sekä kotona selviytyminen. Keskeistä mallissa on työ- ja toimintayksiköiden rajapintoja ylittävät käytännöt ja rakenteet, joilla lisätään palvelujen ja palvelujärjestelmän asiakaslähtöisyyttä hoitoketjussa.
Malli perustuu käytännön työntekijöiden asiantuntemukseen ja tutkimuksiin vaikuttavista käytännöistä (mm. care/case management -ideologia). Mallin prototyyppi kehitettiin toimintatutkimuksella yhden kunnan kotihoidon sekä sairaaloiden edustajien, palveluiden käyttäjien ja tutkijoiden kanssa. Sitä on kokeiltu ja sen soveltuvuus arvioitu käytännössä 22 kunnassa.
Malli soveltuu siirrettäväksi erilaisiin ympäristöihin. Se sisältää menettelyn, jonka avulla malli voidaan räätälöidä paikallisiin tarpeisiin joko omaehtoisena tai tuettuna toimintana. Samalla menettely tukee käytännön toteuttamisen prosessia, johon kuuluu asiakkaan hoitopolun kuvaaminen, siinä esiintyvien ongelmien tunnistaminen, ratkaisujen etsiminen, muutoksen ja juurruttamisen suunnittelu, uuden käytännön kuvaaminen sekä kokeilu ja arviointi.
(Päivitetty 16.7.2007)