ESR:n käsitteistössä hyvä käytäntö viittaa toimintatapoihin, jotka tuottavat tavoiteltua muutosta yhteiskunnallisissa rakenteissa ja ihmisten elämässä. ESR:n hyvät käytännöt ovat toimintamalleja ja -menetelmiä, jotka ovat syntyneet työvoima-, koulutus- ja elinkeinopolitiikkaan liittyvissä projekteissa.
ESR:n mukaan hyvää käytäntöä on voitava analysoida, arvioida ja verrata. Hyvän käytännön tunnistamisessa auttavat esim. oman toiminnan arviointi, oppiminen ja ulkoinen arviointi sekä projektin käytössä oleva palaute- ja vuorovaikutusjärjestelmä. Yksittäisen projektin hyvän käytännön tunnistamisen apuna voidaan käyttää tunnistamistyökalua.
ESR pyrkii panostamaan onnistuneiden toimintamallien yhä varhaisempaan tuotteistamisen, levittämisen ja valtavirtaistamisen suunnitteluun. ESR:n mukaan käytäntöä voidaan levittää tiedonvälityksellä, eri toimijoiden kanssa käytävällä vuoropuhelulla ja vaikuttamalla. Käytännön levitettävyyttä voidaan arvioida itse työkalulla.
ESR:n hyvä käytäntö pitää mallintaa. Mallinnus voi yksinkertaisimmillaan olla kuvio tai kaavio, jossa esitellään yksiselitteisesti projektin toimintamalli ja -prosessi ja keskeiset kehitettävät asiat. Kuvauksia hyvistä toimintatavoista ja käytännöistä on koottu teemoittain myös ESR:n Hyvät käytännöt -julkaisusarjaan.
(Päivitetty 2.11.2006)