Pragmatismi korostaa, että tieto liittyy aina toimintaan, ihmisten pyrkimyksiin jäsentää kokemuksiaan ja sopeutua ympäristöönsä. Tutkimus tapahtuu konkreettisessa ympäristössä, jossa teoria ja käytäntö kietoutuvat toisiinsa. Pragmatismi kysyy: "Mitä tarkoitusta varten menettelet tällä tavoin?" Se korostaa, että intentiolla on merkittävä osuus toiminnan ymmärtämisessä.
Tutkimus lähtee liikkeelle jostakin ongelmatilanteesta, jonka ratkaisemiseksi kokeillaan erilaisia toimintatapoja. Ongelmien ratkaisussa ja sopeutumisessa ihmisiä auttavat uskomukset. Niiden pätevyys riippuu siitä, kuinka menestyksellisiksi ne osoittautuvat.
Pragmatismi on nyky-yhteiskuntateorian nousevia suuntauksia. Se tarjoaa perustan fenomenologisen sosiologian ja sosiologisen toimintateorian määrittelemiseen aiempaa laajemmassa viitekehyksessä. Pragmatismi on monimuotoinen aatevirtaus, jonka piirissä on tutkittu niin logiikkaa ja etiikkaa kuin yhteiskunta- ja elämänfilosofiaakin. Klassisen pragmatismin suurina niminä muistetaan ennen kaikkea amerikkalaiset ajattelijat Charles Peirce (1839-1914), William James (1842-1910), Josiah Royce (1855-1916), G. H. Mead (1863-1931) ja John Dewey (1859-1952).
Lisätietoa
Heiskala, R., (2000) Toiminta, tapa ja rakenne. Kohti konstruktionistista synteesiä yhteiskuntateoriassa. Helsinki: Gaudeamus.
Joas, H., (1996) The Creativity of Action. Cambridge: Polity.
Kuusela P. George Herbert Mead. Pragmatismi ja sosiaalipsykologia. Kirjassa: Hänninen V, Partanen J, Ylijoki O-H, toim. Sosiaalispykologian suunnannäyttäjiä, s. 61-78. Tampere: Vastapaino, 2001.
Kuusela P. Pragmatismi ja postmeadilaisen toimintateorian haaste. Julkaisussa: Eskola J, toim. Hegelistä Harréen, narratiivista Nudistiin, s. 7-33. 1999. Kuopion yliopiston selvityksiä E. Yhteiskuntatieteet 10.
Rorty, R., 1982. Consequences of Pragmatism: Essays 1972-80. Brighton: Harvester Press.