Lähisuhdeväkivallan sovittelussa käsitellään tapahtunutta rikosta sekä väkivallatonta tulevaisuutta

Lähisuhdeväkivallan sovittelu perustuu restoratiivisen oikeuden periaatteille ja dialogiselle työskentelytavalle ja sitä toteutetaan sovittelutoimistoissa. Sovittelu on osa väkivaltatyön auttamisverkostoa. Sovittelutoimistojen ammattihenkilöstö osallistuu paikallisiin lähisuhdeväkivallan yhteistyöryhmiin.

Sovittelupalvelu on maksutonta, luottamuksellista, puolueetonta ja vapaaehtoista. Sovittelun lähtökohtana ovat osapuolten tarpeet ja oikeus oman asiansa käsittelyyn. Lähisuhdeväkivaltaa sovittelee aina työpari ja sovittelijana voi toimia vain tehtävään erityisesti koulutettu vapaaehtoinen tai sovittelutoimiston ammattihenkilöstö.

Sovittelutoimistot vastaavat sovittelijoidensa rekrytoinnista ja kouluttamisesta. Valtakunnallisesti yhtenevän rekrytointiprosessin tukena sovelletaan haastattelulomaketta (liite 1). Valittavilta edellytetään suoritettua peruskurssia, sovittelukokemusta, motivaatiota ihmissuhdetyöhön sekä yleistä soveltuvuutta lähisuhdeväkivallan sovitteluun.

Sovittelulain mukaan aloite lähisuhdeväkivallan sovittelusta voi tulla vain poliisilta tai syyttäjältä. Lähisuhdeväkivaltaa ei voida sovitella toistamiseen samojen osapuolten kesken. Lähisuhteeksi katsotaan nykyiset ja entiset parisuhteet, läheiset sukulaisuus- ja perhesuhteet sekä vastaavat läheiset ihmissuhteet.

Lähisuhdeväkivallan sovitteluprosessin kaavio liitteenä (liite 2).

Sovittelutoimiston ammattihenkilöstö tekee sovittelualoitteesta alkuselvityksen. Esimerkki yhteydenottopyynnöstä liitteenä (liite 3). Mikäli osapuolet ilmaisevat suostumuksensa sovitteluun, tavataan heidät ensin erikseen. Erillistapaamisissa kartoitetaan osapuolten ja lähisuhteen tilanne sekä resurssit asian käsittelemiseen. Lisäksi varmistetaan sovittelun vapaaehtoisuus ja selvitetään epäillyn valmius ottaa vastuu teostaan. Erillistapaamisten jälkeen arvioidaan, voidaanko sovittelussa edetä yhteistapaamiseen.

Yhteistapaaminen eli varsinainen sovitteluneuvottelu järjestetään aikaisintaan viikon kuluttua erillistapaamisista. Tapaamiset järjestetään siten, että osapuolille syntyy mahdollisimman vähän kuluja. Osapuolet kokoontuvat sovittelijoiden avulla keskustelemaan rikoksesta, sen seurauksista ja mitä rikoksen johdosta tulisi tehdä. Sovittelijat ovat tilanteessa puolueettomia fasilitaattoreita. Tarvittaessa järjestetään useampia tapaamisia. Mikäli sopimus syntyy, voidaan siihen kirjata seuranta-aika erityisesti väkivallattoman muutoksen tueksi. Tieto sovittelun kulusta lähetetään poliisille ja/tai syyttäjälle sovittelun päätyttyä riippumatta seuranta-ajasta.

Sovittelun osapuolia ohjataan heidän tarvitsemiensa paikallisten palveluiden piiriin. Tarvittaessa tehdään lastensuojeluilmoitus. Asian soveltuvuutta sovitteluun arvioidaan koko prosessin ajan ja osapuolten tulee sitoutua väkivallattomaan elämään myös prosessin aikana. Osapuolten tarpeet ja tavoitteet vaikuttavat sovitteluprosessiin ja heillä on oikeus perua suostumuksensa prosessin kaikissa vaiheissa.

Lähisuhdeväkivaltaa sovittelevilla vapaaehtoisilla tulee olla työnohjaus, jolla turvataan sovittelun laatu sekä sovittelijoiden jaksaminen ja kehittyminen. Henkilöstöresursseissa tulee ottaa huomioon lähisuhdeväkivallan sovitteluprosessin pitkäkestoisuus ja monimuotoisuus. Laadukas ohjaustyö edellyttää ammattihenkilöstön täydennyskoulutusta ja vertaistapaamisia. Vapaaehtoissovittelijoiden tulee sitoutua työnohjaukseen, osaamisen muuhun ylläpitämiseen ja kehittämiseen sekä ammattihenkilöstön antaman ohjauksen ja tuen vastaanottamiseen.
 

Lähisuhdeväkivallan sovittelun hyvää käytäntöä levitetään ja juurrutetaan kouluttamalla ja työnohjaamalla sovittelijoita ja ammattihenkilöstöä. Sovittelijakoulutuksen osioina ovat perusosaamisen juurruttaminen, osaamisen vahvistaminen sekä syventävä osuus. Koulutuskokonaisuus vastaa laajudeltaan viittä opintopistettä ammattikorkeakouluopintojen vapaasti valittavissa opinnoissa. Koulutuksen suunnittelu ja toteutus tapahtuu aluehallintovirastojen, THL:n ja sovittelutoimistojen yhteistyönä. Sovittelutoimistot järjestävät koulutuksen tarpeidensa mukaan joko yksin tai alueellisina yhteistyöryhminä.

Koulutuksessa käsitellään lähisuhdeväkivaltaa ilmiönä, lähisuhdeväkivallan sovittelun erityispiirteitä ja lainsäädäntöä, uhrin asemaa ja väkivaltatyön palveluverkostoa sekä restoratiivisen oikeuden ja dialogisuuden näkymistä erityisesti lähisuhdeväkivallan sovittelussa. Teemoja lähestytään eri näkökulmista luentojen ja käytännön harjoitusten myötä. Vapaaehtoissovittelijat osallistuvat lisäksi ryhmäohjaukseen, jossa he reflektoivat oppimiaan asioita ja soveltuvuuttaan lähisuhdeväkivallan sovittelijaksi oppimispäiväkirjojen, tehtävien ja ryhmäkeskustelujen avulla. Vapaaehtoissovittelijat reflektoivat ja käsittelevät myös omaa ihmiskäsitystään ja asenteitaan sekä mahdollisia vastatunteitaan lähisuhdeväkivallan sovitteluun.

Vapaaehtoissovittelijoiden kouluttamisen lisäksi hyvää käytäntöä levitetään ja juurrutetaan ammattihenkilöstön valtakunnallisilla koulutuksilla ja vertaistapaamisissa.
 

Tutkijat Aune Flinck, Juhani Iivari, Saija Sambou ja Erika Uotila ovat tutkimuksissaan keränneet tietoa lomakekyselyillä sekä haastatelleet sovittelun osapuolia, sovittelijoita, sovittelutoimistojen työntekijöitä, poliiseja sekä syyttäjiä. Lisäksi sovittelusopimuksia on analysoitu.

Lähisuhdeväkivallan sovittelijoiden valtakunnallisesta pilottikoulutuksesta 2008-2010 on kerätty osallistujien koulutuspalaute. Koulutuksessa olleiden sovittelijoiden kehittämistehtävät ja niiden arviointi on tehty samoin 2008-2010. Koulutuksen järjestäjinä olivat Stakes/THL ja Suomen sovittelutoimistot.

Rikossovittelun vuosittainen tiedonkoonti, joka antaa tilastollista tietoa lähisuhdeväkivallan sovittelusta Suomessa.

Rikoksentorjuntaneuvosto on arvioinut suomalaista lähisuhdeväkivallan sovittelun toteuttamista eurooppalaisen rikoksentorjuntakilpailun yhteydessä. THL osallistui vuonna 2010 em. pilottikoulutushankkeellaan kilpailuun. Hanke sijoittui Suomen osakilpailussa toiseksi.
 

Tutkimusten tulokset

Lähisuhdeväkivallan erityispiirteet ja kunkin tapauksen ominaispiirteet huomioivaa sovittelumenettelyä voidaan tutkimusten mukaan pitää yhtenä vaikuttavana interventiona osapuolten auttamisessa. Erillistapaamiset ovat oleellisia sovittelun onnistumiselle.

Lähisuhdeväkivallan sovittelu ei sovellu kaikkiin tapauksiin ja kaikille osapuolille.

Tutkimustulosten mukaan sovittelussa tehdyt sopimukset ovat varsin pitäviä ja niihin sitoudutaan. Lähisuhdeväkivallan sovittelun onnistumiseen vaikuttaa koko palveluketjun toiminta. Muutoksen käynnistyminen muun muassa väkivaltaisesta suhteesta vapautumisessa, uhrin selviytymisessä tai väkivallattoman tulevaisuuden löytämisessä on asiakkaan, sovittelijan ja auttamispalveluiden yhteistyötä.

Tutkimustulosten mukaan sovittelun epäonnistumisen mekanismit voivat liittyä sovittelun käynnistymiseen, kuten väärään tai puutteelliseen tietoon ja sovittelun väärään ajoitukseen tai kiirehtimiseen. Sovittelua tulisikin kehittää siten, että sovittelussa keskustellaan aina sopimuksen seurannasta ja luodaan kuhunkin tapaukseen sopiva tapa seurannan toteuttamiseksi. Tulosten mukaan sopimusten seuranta lisäsi asianomistajan turvallisuutta ja vahvisti hänen oikeusturvaansa.

Sovittelua koskeva arviointitutkimus osoitti, että lähisuhdeväkivaltarikoksen sovittelun osapuolilla oli kaikkein positiivisin kokemus mm. sovittelun puolueettomuudesta, henkisten haittojen käsittelystä ja sovittelun lopputulokseen vaikuttamisesta sekä sen suhteen, että heidän asiansa oli ymmärretty sovittelussa oikein. Lähisuhdeväkivallassa sovitelleet asianomistajat ovat kokeneet sovittelun positiivisemmin ja hyötyneet sovittelusta enemmän kuin rikoksesta epäillyt.
 

Vuosina 2001-2004 toteutettiin Ensi- ja turvakotien liiton, Suomen Sovittelun Tuki ry:n ja Raiskauskriisikeskus Tukinaisen yhteinen tutkimus- ja kehittämishanke 'Perheväkivallan kohtaaminen sovittelussa'. Lisäksi Stakes toteutti hankkeeseen liittyvän arviointitutkimuksen. Helsingin, Vantaan, Tampereen ja Kokkolan kaupungit toimivat hankkeessa lähisuhdeväkivallan sovittelun kokeilukuntina. Paikkakuntien valintaan vaikutti sovittelusta aikaisemmin kertynyt kokemus sekä paikkakunnilla toimivat turvakotipalvelut.

Sovittelulakia (1015/2005) säädettäessä käsiteltiin paljon lähisuhdeväkivallan sovittelua ja sen edellytyksiä. Konkreettisemmin toimintakäytäntöjä on pohdittu osana sovittelutoimistojen arkityötä ja yhteistyötä sekä vuosina 2008-2010 toteutetun lähisuhdeväkivaltasovittelijoiden valtakunnallisen pilottikoulutuksen yhteydessä. Kehittämistyötä on koordinoinut Stakes/THL.

Hyvän Käytännön prosessikuvausta on työstetty syksyn 2010 ajan erityisessä työryhmässä, jossa on ollut kolmen eri sovittelutoimiston edustajina vastaava sovittelun ohjaaja, sovittelun ohjaaja sekä sosiaalityöntekijä. Tuutoreina ovat toimineet neljännen sovittelutoimiston kaksi sovittelun ohjaajaa.
 

Sovittelulaissa säädettiin, että vain poliisi- ja syyttäjäviranomaisella on oikeus ehdottaa sovittelua lähisuhdeväkivallassa. Lisäksi lain esitöissä todettiin, että sovittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota osapuolten turvallisuuteen ja osallistumisen vapaaehtoisuuteen. Lainsäätäjä on siis halunnut säätää lähisuhdeväkivallan sovittelusta tarkemmin kuin muusta sovittelusta. Lisäksi osa syyttäjistä on pohtinut vapaaehtoissovittelijoiden pätevyyttä ja soveltuvuutta lähisuhdeväkivallan sovitteluun.

Asiakasnäkökulma on otettu huomioon arviointitutkimuksissa, joista tarkemmin kohdissa Hyvän käytännön arviointi ja Lähteet ja linkit. Useat toimistot keräävät asiakkailta palautetta osana lähisuhdeväkivallan sovittelusopimuksiin liittyvää seurantaa. Tätä palautetta ei vielä ole kerätty tai koostettu systemaattisesti. Valtakunnallinen asiakastyytyväisyyskysely, johon liittyy myös lähisuhdeväkivaltasovittelun asiakkaiden kokemukset, toteutetaan seuraavan kerran vuonna 2012 ja tuloksia hyödynnetään palveluiden ja toiminnan kehittämisessä.