Monilla keskustelupalstoilla kirjoitetaan avoimesti omista diagnooseista ja hoidoista, anonyymeissä chateissä jaetaan ja vertaillaan rankkoja kokemuksia, ja blogeihin vuodatetaan synkkääkin synkempiä tunteita. Vaikuttaa selvältä, että verkko madaltaa kynnystä kertoa vaikeista asioista. Runsaan vertaistuen lisäksi on verkkoon syntynyt monia palveluja, joissa voi verkon välityksellä keskustella koulutetun ammattilaisen tai vapaaehtoisen kanssa. Verkossa moni voi ehkä ensi kertaa kertoa tarinansa ja tulla kuulluksi.

Olen tehnyt kohtaavaa työtä internetissä reilun neljä vuotta. Niin sanottuna asiakas- tai kohderyhmänä työssäni ovat olleet nuoret - ehkä tarkemmin määritellen ne nuoret, jotka viettävät runsaasti aikaa verkkoyhteisöissä kuten Habbo ja IRC-Galleria. Verkossa käymieni chat-keskustelujen kautta olen kokenut monta aitoa ja sykähdyttävää kohtaamista nuorten kanssa. Keskustelujen aiheet ovat vaihdelleet mielenterveyden järkkymisestä siihen, miten kertoa ihastumisestaan ihastuksen kohteelle. On upeaa, kun keskustelun päätteeksi nuori toteaa, että tuli hyvä olo, kun sai puhua, ja kiittelee lähtiessään antamastani ajasta.

Osa verkkokeskusteluista ei pääty yhtä hyvään lopputulokseen. Keskustelukumppani saattaa olla niin ahdistunut ja toivoton, että kaikki, mitä sanon, tulee välittömästi tyrmätyksi. Saatujen faktojen perusteella näissä keskusteluissa tulee melko usein mieleen, että keskustelukumppanille olisi hyödyllistä käydä ammattilaisen pakeilla. Palveluohjaus olisi paikallaan - vai olisiko?

Miltei jokaisessa chat-keskustelussani pyydän nuorta miettimään, onko hänen lähipiirissään joku luotettava aikuinen, jolle hän voisi asiasta kertoa. Unohdanko silloin sen, että nuori on valinnut minut luotettavaksi aikuisekseen? Usein ohjaan nuorta ottamaan asian puheeksi terveydenhoitajan vastaanotolla tai varaamaan ajan omalta terveysasemaltaan. Välittyykö tästä impisiittisesti viesti, että haluan vain hänestä eroon? Välillä tulee annettua nuorelle hänen kysymäänsä aihetta koskevan verkkosivun linkki sen sijaan, että kertoisin sen sisällön omin sanoin keskustelussa. Onkohan nuoren kysymä asia vain meille aikuisille yksinkertainen ja helposti ymmärrettävissä vaikka virkakielisiltä verkkosivulta lukien?

Tällaisia kysymyksiä päädyn ajoittain pohtimaan nykyisessä työssäni, jossa "etsitään keinoja, joilla verkossa kohdatut nuoret saadaan tarvittaessa ohjattua sujuvammin sosiaali- ja terveyspalveluihin". Miten voidaan madaltaa kynnystä siirtyä verkkokeskustelusta kasvokkaiseen kontaktiin ammattilaisen kanssa? Osalle verkon keskustelijoista tulee aina riittämään verkosta saatava keskusteluapu. Kynnys kasvotusten tapahtuviin palveluihin siirtymisessä on edelleen ylitettävä, sillä harvaa palvelua sosiaali- ja terveysalalla vielä toteutetaan kokonaisuudessaan verkossa. Ehkä senkin aika toisten iloksi ja toisten kauhuksi vielä joskus tulee. Ehkä jatkossa me ammattilaiset kehitämme palveluista jatkumon, jossa ei ole olemassa rajaa tahi kynnystä ns. reaalimaailman ja verkon välillä. Nykyajan nuorille, teknologian keskelle syntyneille millenniaaleille¹ elämän jakaminen verkkomaailmaan ja reaalimaalmaan on jo nyt keinotekoista.


¹ 1980-luvun jälkeen syntyneitä eli nykypäivän lapsia ja nuoria on nimitetty Millenniaali-sukupolveksi. Sillä tarkoitetaan, että lapset ja nuoret ovat syntyneet teknologisoituneeseen maailmaan. (Howe & Strauss: Millennials Rising 2000.)