En Jukka ihan pystynyt seuraamaan logiikkaasi. Jos kerran tutkimuksen tulos on, että väkivallan kohteeksi joutuneille naisille ei löydy muuta yhteistä nimittäjää kuin naiseus, niin miksi sitä ei sovi sanoa ääneen?
Ja jos taas haluat arvostella itse tutkimuksen tutkimuksellisia ongelmia, eikö olisi rakentavampaa kirjoittaa kritiikki auki, kuin heitellä perustelemattomia vihjauksia "ajattelun lukoista" ja "yhtenäisyysajattelun paineesta"?
Itse pidän kerrassaan hienona, että myös miehiin kohdistuva väkivalta ja sen pelko on alkanut saada huomiota. Mutta en taaskaan ymmärrä logiikkaa, miten jokin yksittäinen naiseen kohdistuvaa väkivaltaa vastustava kampanja on automaattisesti epätasa-arvoinen ja hyökkäys miehiä vastaan? Ja onko tämä siis myös työnantajasi Miessakkien linja?

Terveisin Voitto

Kiitos Voitto kysymyksistäsi. Epäilen, että joillekin muillekin on saattanut kuvaamani päättelyn epäjohdonmukaisuus jäädä hahmottumatta. Osa tästä hahmottumattomuudesta saattaa liittyä juuri siihen, mihin kirjoituksessanikin viittaan, eli aihealueen itsessä herättämiin tuntemuksiin, mutta varmasti suurempi tekijä on se, että en vain riittävän osuvasti ole onnistunut kuvaamaan sitä, mitä olen halunnut sanoa.

Ensin tästä "logiikasta". Amnestyn asiantuntijaksi nimeämäni henkilö siis kertoi tutkimuksesta ja siitä saaduista tuloksista (1.), jonka jälkeen hän teki tutkimuksen tuloksiin pohjautuen omat johtopäätöksensä (2.).

Tässä esimerkki toiselta (kuvitteelliselta) aihealueelta, jossa päättely/johtopäätösten teko on samankaltaista. Tästä se, mikä mättää, on varmasti helppo huomata:

1.

- se tiedetään maailmasta kokemusperäisesti, että sekä miehet että naiset liukastuvat aina silloin tällöin banaaninkuoriin

- tutkija on kiinnostunut nyt siitä, miksi miehet liukastuvat banaaninkuoriin ja valitsee siksi tutkittavakseen joukon miehiä, jotka ovat banaaninkuoreen joskus liukastuneet

- tutkija analysoi liukastuneita miehiä, mutta ei tutkimuksensa avulla pysty löytämään sellaisia näitä miehiä yhdistäviä tekijöitä, joiden kautta liukastuminen olisi selitettävissä

- tutkimusraportissa tutkija kuvaa tekemänsä tutkimuksen asetelman ja raportoi sen tuloksista

2.

- kansalaisjärjestön liukastumisasiantuntija tutustuu edellä esitettyyn tutkimusraporttiin ja vetää siitä johtopäätöksensä: Mieheys, miehenä oleminen, oli ainoa syy siihen, että tutkittu joukko oli liukastunut.


Ihan tällaista johtopäätöstä tutkimuksen pohjalta ei luonnollisesti ole korrektia tehdä. Eikö niin?


Muihin esittämiisi kysymyksiin vastaan Voitto myöhemmin. Nyt lauantain viettoon ja perheen pariin : )

”Ja jos taas haluat arvostella itse tutkimuksen tutkimuksellisia ongelmia, eikö olisi rakentavampaa kirjoittaa kritiikki auki, kuin heitellä perustelemattomia vihjauksia "ajattelun lukoista" ja "yhtenäisyysajattelun paineesta"?”
- edellä selvensin toivottavasti riittävästi sitä, mitä alunperinkin yritin tuoda esille, joten toivottavasti esittämäni ei enää tunnu perustelemattomalta.


”Itse pidän kerrassaan hienona, että myös miehiin kohdistuva väkivalta ja sen pelko on alkanut saada huomiota.”
- omasta mielestäni miehiin kohdistuva väkivalta ja miesten tähän liittyvä pelko eivät juurikaan ole saaneet huomiota osakseen. Huomiota on jonkin verran viime aikoina saanut naisten väkivaltaisuus ja sen lisääntyminen(?), mutta tällöinkään ei huomio ole ollut väkivallan kohteeksi joutuvissa miehissä. Ja kuten aiemmassa ”Koti, pelko ja varuillaan olo" –kirjoituksessani toin näkemyksenäni esille, ei miesten väkivallan pelko saanut valtamedioissa osakseen lainkaan huomiota, vaikka tällainen yllättävä tulos tasa-arvobarometrista kävikin ilmi.


”Mutta en taaskaan ymmärrä logiikkaa, miten jokin yksittäinen naiseen kohdistuvaa väkivaltaa vastustava kampanja on automaattisesti epätasa-arvoinen ja hyökkäys miehiä vastaan?”
- ainakaan minä en ole tuollaista ajatusta tuonut esille. Tunnista kyllä tuon viittaamasi jäsentämisen tavan parisuhdeväkivaltailmiöstä keskustelun kentältä.

Kuvio ei tosin nähdäkseni mene ihan noin, kuten sen esitit: ”yksittäinen kampanja” ja ”automaattisesti epätasa-arvoinen ja hyökkäys miehiä vastaan”. Pikemminkin yksittäiset naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustavat kampanjat kytkeytyvät siihen jatkumoon, jonka kaikki naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustavat kampanjat yhdessä muodostavat. Toisessa vaakakupissa tätä asiaa mietittäessä ovat mm. kampanjat, joissa vastustettaisiin miehiin kohdistuvaa parisuhdeväkivaltaa. Tällaisten kampanjoiden määrä läpi Suomen historian on tiettävästi pyöreä nolla.

Epäsuhta julkisen huomion (sellaisen, johon saadaan jonkin ulkopuolisen tahon rahoitus) kohdistumisessa miesten ja naisten harjoittamaan parisuhdeväkivaltaan sekä miesten ja naisten uhrikokemuksiin on todella merkittävä. Jos tällaisessa tilanteessa joku kokee asiantilan epätasa-arvoiseksi, niin ei kai siinä mitään ihmeteltävää ole. Itsekin, jos mietin asiaa tasa-arvon näkökulmasta, en voi oikein muuta kuin todeta, että tilanne on aika kummallinen.


”Ja onko tämä siis myös työnantajasi Miessakkien linja?”
- tässä tuli sen verran monta eri asiaa esille, että en tiedä mihin kaikkeen kysymykselläsi viittaat. Niin tai näin, kaikki esittämäni ajatukset ovat ihan omiani, eikä pyrkimyksenäni ole sovittaa esittämiäni näkemyksiä ”sopivaksi” minkään itseni ulkopuolisen tahon suhteen.

Tajuan muuten juuri nyt tätä kirjoittaessani, että työnantajani taholta en ole koskaan kokenut minkäänlaista yhtenäisajattelun painetta. Kai tällaisesta asiasta voisi olla jopa iloinen.

Ensinnäkin naisiin kohdistuva väkivalta ei ole Amnestyn toiminnan ainut painopistealue:

http://www.amnesty.org/en/human-rights/human-rights-by-topic

"Omasta mielestäni miehiin kohdistuva väkivalta ja miesten tähän liittyvä pelko eivät juurikaan ole saaneet huomiota osakseen."

Tämä johtunee siitä, että monet asian tärkeäksi kokevat keskittyvät naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisten kampanjoiden vastustamiseen eivätkä juurikaan miesten uhri- ja pelkokokemusten esiintuontiin.

Tässäkään blogipostauksessa ei ole pääaiheena miesten uhrikokemukset tai miehiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan yleisyyttä kuvaavat tutkimukset, vaan hyvin epämääräisesti esiin tuotu "Amnestyn logiikka väkivaltailmiöistä".

Tässä postauksessa esiinnostettu, mielestäni asiayhteydestään irrotettu lause ei kuvasta sitä, mitä Amnesty tietää, ajattelee, tekee ja tavoittelee väkivaltaan liittyen. Paremman kuvan saa seuraavista linkeistä:

http://www.amnesty.fi/mita-teemme/joku-raja

http://www.amnesty.org/en/campaigns/stop-violence-against-women


"Pikemminkin yksittäiset naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustavat kampanjat kytkeytyvät siihen jatkumoon, jonka kaikki naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustavat kampanjat yhdessä muodostavat. Toisessa vaakakupissa tätä asiaa mietittäessä ovat mm. kampanjat, joissa vastustettaisiin miehiin kohdistuvaa parisuhdeväkivaltaa. Tällaisten kampanjoiden määrä läpi Suomen historian on tiettävästi pyöreä nolla."

Kuka kieltää aloittamasta miehiin kohdistuvan väkivallan vastaista kampanjaa?

Jos Amnesty ja Väestöliitto ovat päättäneet toteuttaa naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiset kampanjat, niin mikä siinä on ongelma?

Kun katsoo oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia

"Naisiin kohdistunut väkivalta 2005"
http://www.optula.om.fi/37928.htm

ja "Suomalaisten kokema väkivalta 1980-2006"
http://www.optula.om.fi/uploads/yjxmp1zt96i0.pdf

niin mielestäni naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisille kampanjoille ja toimenpide-ehdotuksille on aivan selkeää tarvetta ja tilausta.

Mun mielestä väärä lähestymistapa miesten kokemaan väkivaltaan on toisten kampanjoiden haukkuminen ja niiden syyttäminen asioiden vääristelystä.

Jos kerran miehiin kohdistuva väkivalta ja miesten kokema parisuhdeväkivalta ovat keskeisiä ja ongelmallisiä ilmiöitä, miksi siihen liittyvistä uhrikokemuksista ja uhritutkimuksista eivät puhu edes asiasta kiinnostuneet ja ne tärkeäksi kokevat?

Miksi keskitytään muiden järjestöjen ja kampanjoiden haukuntaan?

Ymmärrän Heikki tämän kommenttisi yleisellä tasolla niin, että katsot tarpeelliseksi jotenkin puolustaa Amnestyä järjestönä.

Iso osa kommenteistasi on luonteeltaan sellaisia, että minun vaikea ymmärtää, miksi kohdistat niitä minulle. Tuntuu kuin olisit siinä käsityksessä, että olen joistain asioista jotain sellaista mieltä, mitä
todellisuudessa en ole.

Mahtavatko nämä väärät käsitykset minun näkemyksistäni olla väärinymmärryksen tulosta käymistämme aiemmista keskusteluista muilla foorumeilla, vai aiheutuuko tämä kaikki siitä, että postauksessani Amnestyn asiantuntijaksi nimeämä henkilö näyttäytyy vähemmän mairittelevassa valossa? Ainakaan postaukseni ei sisällä useitakaan sellaisia asioita, joita minulta peräänkuulutat kommentissasi.


Selvyyden vuoksi sanon tämän ennen kuin menen mihinkään yksittäiseen asiaan: En ole vastustanut naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista kampanjointia. En Suomen Amnestyn "Joku raja" -kampanjaa, en Väestöliiton jo päättynyttä "Kotirauhaa" -kampanjaa, enkä mitään muutakaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustavaa kampanjaa.

Useissa kampanjoissa on kuitenkin sellaisia puolia, jotka ansaitsevat tulla kriittisten huomioiden kohteeksi. "Joku raja" -kampanjaan liittyy minun näkökulmastani katsoen useita tuollaisia tekijöitä. Toivottavasti pystyn palaamaan mahdollisimman moniin niistä ja erittelemään niitä seikkaperäisesti yksi asia kerrallaan.


minä: "Omasta mielestäni miehiin kohdistuva väkivalta ja miesten tähän liittyvä pelko eivät juurikaan ole saaneet huomiota osakseen."
Heikki: "Tämä johtunee siitä, että monet asian tärkeäksi kokevat keskittyvät naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisten kampanjoiden vastustamiseen eivätkä juurikaan miesten uhri- ja pelkokokemusten esiintuontiin."
- miesten uhri- ja pelkokokemuksista ei nähdäkseni sen takia kovin paljoa puhuta, koska aihe ei kiinnosta kovin monia ihmisiä. Miesten uhri- ja pelkokokemukset eivät ole herättäneet yhteiskunnallista huolta, joten aiheen tutkimista ja rahoituksen järjestämistä siihen ei ole katsottu aiheelliseksi. Ja kun emme näin mitään aiheesta tiedä, niin hankala aiheesta on myös ylläpitää puhetta, joka kohdistaisi huolen tähän teemaan. Se on sellainen tavallinen yhteiskunnallisen huolen ja tiedontuotannon yhdessä synnyttämä kehä. Tai kuten tässä tapauksessa, sen puutteesta seuraava blanco alue.

H: "Tässäkään blogipostauksessa ei ole pääaiheena miesten uhrikokemukset tai miehiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan yleisyyttä kuvaavat tutkimukset, ..."
- tämä on aivan oikea havainto, aiheeni tässä postauksessa oli toinen

H: "...vaan hyvin epämääräisesti esiin tuotu "Amnestyn logiikka väkivaltailmiöistä"."
- mikä siinä oli epämääräistä? Eikö se banaaninkuoriesimerkkikään selventänyt asiaa : )

H: "Tässä postauksessa esiin nostettu, mielestäni asiayhteydestään irrotettu lause ei kuvasta sitä, mitä Amnesty tietää, ajattelee, tekee ja tavoittelee väkivaltaan liittyen."
- siis tarkoitatko Heikki "asiayhteydestä irrotetulla lauseella" tuota postaukseni otsikkoa? Myönnän toki että "Amnestyn asiantuntijan logiikkaa väkivaltailmiöstä" olisi ollut kuvaavampi.

Postaus sinänsä ei kuitenkaan ole irrotettu mistään asiayhteyksistään, vaan pikemminkin pyrin kuvaamaan tapahtumat kaikilta olennaisilta osin: Mistä tapahtumasta oli kyse, mikä oli asioiden käsittelyn muoto tilaisuudessa, minkälainen esimerkki kerrottiin, minkälaiset johtopäätökset siitä vedettiin, miten läsnäolijat reagoivat kerrottuun, miten minä toimin tilaisuudessa. Mielestäni epäolennaisuudet, kuten että tilaisuudessa tarjolla oli pikkuleipiä, jätin kertomatta.

H: "Kuka kieltää aloittamasta miehiin kohdistuvan väkivallan vastaista kampanjaa?
- ei kai sitä kukaan kiellä. Rahoitusta tällaiselle kampanjalle on kuitenkin vaikea (tai jopa mahdotonta) nykyoloissa löytää.

H: "Jos Amnesty ja Väestöliitto ovat päättäneet toteuttaa naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiset kampanjat, niin mikä siinä on ongelma?
- ei siinä välttämättä mitään ongelmaa ole, mutta jonkinlaisena kysymyksenä voisi varmastikin miettiä, miksi vastustaa vain naisiin kohdistuvaa lähisuhdeväkivaltaa. Miksei saman tien vastustaisi läheisissä ihmissuhteissa esiintyvää väkivaltaa kaikissa tapauksissa? Miksi vastustaa sitä vain silloin, kun se kohdistuu naisiin? Näihin kysymyksiin, kun ryhtyy antamaan vastauksia, paljastuu joitain hyvin olennaisia taustaoletuksia koko ilmiön luonteesta. Tämä on se mielenkiintoinen alue, joka itseäni kiehtoo. Postauksessa, josta tämä keskustelu on saanut alkunsa, liikutaan nähdäkseni juuri tässä ilmiötä koskevien taustaoletusten maastossa.

Tätä vain naisiin kohdistuvan väkivallan vastustamista voisi miettiä myös aiemmissa puheissamme esillä olleen kuolemanrangaistuksen vastustamisen kautta. Eikö olisi aika hassua, jos joku vastustaisi kuolemanrangaistusta vain silloin, kun se tapahtuu Iranissa, mutta ei silloin, kun se tapahtuu USA:ssa. Kyllä tällaisessa tapauksessa helposti heräisi ajatus, että mikäköhän on tuollaisen kuolemanrangaistuksen yksipuolisen vastustamisen syy. Eikö itse kuolemanrangaistus ja sen vastustaminen sitten lopultakaan ollut se varsinainen asia?

Toisaalta ongelmallista vain naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustavissa kampanjoissa voi hyvästä tarkoituksesta huolimatta olla se, että ne eivät kovin hyvin edistä sitä päämäärää, jota ne pyrkivät edistämään. Tätä teemaa tulen toivottavasti käsittelemään täällä myöhemmin.

H: "Mun mielestä väärä lähestymistapa miesten kokemaan väkivaltaan on toisten kampanjoiden haukkuminen ja niiden syyttäminen asioiden vääristelystä.
- mistä tämä miesten kokema väkivalta putkahtaa koko ajan esille? Tässä blogissa en ainakaan vielä ole ehtinyt käsittelemään tuollaista teemaa (toivottavasti tulevaisuudessa). Ainoastaan tuossa kommentissani Voitolle sanoin, ettei miehiin kohdistuva väkivalta nähdäkseni ole juurikaan ollut huomion kohteena.

Kampanjoiden haukkumisesta en osaa sanoa juuri mitään, mutta jos kampanjoissa vääristellään asioita, niin niihin on mielestäni syytäkin puuttua. Muistan esimerkiksi tästä Amnestyn "Joku raja" -kampanjan alkuajoilta, jolloin se keskittyi nykyistä enemmän esittämään näkemyksiään suomalaisesta lähisuhdeväkivallasta, että mukana oli ns. väärää tietoa. Tämän seurauksena jotkut tasa-arvoaktivistit uhkasivat tehdä Amnestystä rikosilmoituksen (kansanosaan kohdistuvasta mustamaalauksesta tms.), jos se levittelee sivuillaan vielä väärää tietoa suomalaisista lähisuhdeväkivaltaluvuista. Amnesty sitten siivosikin sivuiltaan pois näitä virheellisyyksiä. Ja hyvä näin. Kyllähän esitetyn tiedon oikeellisuus on ainoa oikea lähtökohta silloinkin, kun pyritään edistämään yleisesti hyväksi koettua asiaa. Tarkoitus älköön ainakaan tällä tavoin pyhittäkö keinoja. Tästä lienemme samaa mieltä?

H: "Jos kerran miehiin kohdistuva väkivalta ja miesten kokema parisuhdeväkivalta ovat keskeisiä ja ongelmallisia ilmiöitä, miksi siihen liittyvistä uhrikokemuksista ja uhritutkimuksista eivät puhu edes asiasta kiinnostuneet ja ne tärkeäksi kokevat?
- sanot Heikki "Jos...". Eikö sinun mielestäsi miehiin kohdistuva parisuhdeväkivalta ole "keskeinen ja ongelmallinen ilmiö"?

Kysyt noista miesten uhrikokemuksista ja -tutkimuksista ja niistä puhumattomuudesta. Sellaisia tutkimuksiahan ei Suomessa ole edes tehty, jotka tavoittaisivat hyvällä tavalla miesten uhriutta. Sen osalta, miksi näin on, viittaan tuolla edellä esiin ottamiini seikkoihin. Ilmapiiri miesten uhriasemasta puhumiselle ei myöskään ole kovin otollinen, vaan helposti koko aihe torjutaan ja leimataan aiheesta puhuja(t) valittajaksi. Tästä olet varmasti tietoinen.

H: "Miksi keskitytään muiden järjestöjen ja kampanjoiden haukuntaan?
- siis kuka/ketkä keskittyy tällaiseen? En tunnista tällaista. Mutta jos näin on, niin luulen tuollaisen "strategian" valinneiden ihmisten syystä tai toisesta ajattelevan, että he sillä tavalla pystyvät parhaiten ajamaan tärkeäksi kokemaansa asiaa. Heikossa positiossa olijoille kiilan lyöminen väliin ja erilainen kyseenalaistaminen vaikka vain hälyä tuottamalla voi tuntua tehokkaimmalta käytettävissä oleva menetelmältä.

- - -

Tekstissä mainitun "Kotirauhaa" -kampanjan sivusto
http://www.kotirauhaa.fi

” Ymmärrän Heikki tämän kommenttisi yleisellä tasolla niin, että katsot tarpeelliseksi jotenkin puolustaa Amnestyä järjestönä.
Iso osa kommenteistasi on luonteeltaan sellaisia, että minun vaikea ymmärtää, miksi kohdistat niitä minulle…
…Ainakaan postaukseni ei sisällä useitakaan sellaisia asioita, joita minulta peräänkuulutat kommentissasi.”

Kommenttini eivät olekaan kohdistuneet ainoastaan sinulle, vaan ylipäänsä kaikille, jotka ovat kiinnostuneita Joku Raja – kampanjasta ja siihen liittyneestä kritiikistä. Ymmärrän tämän kirjoituksen osana tätä kritiikkiä, ja siksi tuon esiin myös muita Joku Rajaan liittyviä asioita, joita tässä postauksessa ei suoranaisesti mainita.

Tähän varsinaiseen sosiaaliporttipostaukseen liittyy neljä pointtia.

1) Kuten sanottua, ”Amnestyn väkivaltalogiikka” löytyy kampanjavaatimuksista, tavoitteista ja taustamateriaalista, vasta toissijaisesti yksittäisissä tilaisuuksissa ilmaistuista mielipiteistä – vaikka mielipiteen lausujana olisi Amnestyn palkkalistoilla oleva henkilö.

2) Kirjoituksesta jää sellainen vaikutelma, että aika paljon muutakin kuin postauksessa kuvailtuja asioita tai pikkuleipätarjoiluja on tilaisuudessa käsitelty. Uskon näin siksikin, kun olen Joku Raja!- kampanjaa itse ollut monella tapaa toteuttamassa noin viiden vuoden ajan, ja tunnen henkilökohtaisesti myös kyseisen väkivalta-asiantuntijan ja järjestänyt tilaisuuksia, joissa kyseinen henkilö on ollut puhumassa. Aikaisemmissa tilaisuuksissa hänen ”väkivaltalogiikastaan” on piirtynyt itselleni varsin toisenlainen, monipuolisempi kuva kuin mitä tässä blogissa kirjoitetaan. Kokemus epäselvyydestä ja asiayhteydestään irrottamisesta liittyi tähän.

3) Näin ollen olisi hyvä, jos lukijan olisi mahdollista vertailla samassa tilaisuudessa näkemäänsä ja kuulemaansa kokemuksiisi, muodostaa oma mielipide kuulemastaan ja keskustella siitä, oliko tässä postauksessa esiin tuotu asia varsinaisesti tilaisuuden ydin ja että tapahtuivatko asiat kuvailemallasi tavalla. Nythän se ei ole mahdollista, koska tilaisuutta ei ole tallennettu.

4) Siinä tapauksessa jos asiat menivät niin kuin kuvailit, niin asiasta ei ole epäselvyyttä - kritiikkisi asiantuntijan johtopäätöksistä on aivan paikallaan. Ryhmässä havaitusta korrelaatiosta –eli sukupuolesta- ei voi vetää kausaalisuhdetta selitettävään ilmiöön, haluttiin selittää sitten tekijyyttä tai teon kohteena olemista. Eihän siitäkään, että jonkun ei-toivotun ilmiön toteuttajana on muslimi, voi vetää sellaista johtopäätöstä, että ”muslimius” tai ”islam” olisi ei-toivotun ilmiön aiheuttanut.

” Miesten uhri- ja pelkokokemuksista ei nähdäkseni sen takia kovin paljoa puhuta, koska aihe ei kiinnosta kovin monia ihmisiä. Miesten uhri- ja pelkokokemukset eivät ole herättäneet yhteiskunnallista huolta, joten aiheen tutkimista ja rahoituksen järjestämistä siihen ei ole katsottu aiheelliseksi.”

Aihe ei kiinnosta ihmisiä tai herätä yhteiskunnallista huolta, jos sitä ei kukaan tee ensin kiinnostavaksi. Mikään yhteiskunnallinen kysymys ei nouse automaattisesti rahoitus-, tutkimus-, tai kampanjointiagendalle, vaan esimerkiksi naisiin kohdistuvan väkivallan suhteen on täytynyt tehdä vuosikymmeniä töitä. Niinkin selvä asia kuin avioliiton sisäinen raiskaus poistettiin Suomen rikoslaista vasta 1994, mikä kertoo siitä, että asia on vielä lähihistoriaa.


” Jonkinlaisena kysymyksenä voisi varmastikin miettiä, miksi vastustaa vain naisiin kohdistuvaa lähisuhdeväkivaltaa. Miksei saman tien vastustaisi läheisissä ihmissuhteissa esiintyvää väkivaltaa kaikissa tapauksissa?...

... Mistä tämä miesten kokema väkivalta putkahtaa koko ajan esille? Tässä blogissa en ainakaan vielä ole ehtinyt käsittelemään tuollaista teemaa (toivottavasti tulevaisuudessa). Ainoastaan tuossa kommentissani Voitolle sanoin, ettei miehiin kohdistuva väkivalta nähdäkseni ole juurikaan ollut huomion kohteena.”

Miksi tutkia vain Suomen historiaa, kun maapallolla on muitakin valtioita kuin Suomi?

Miksi vastustaa rypäleammuksien käyttöä, kun kaikki aseet aiheuttavat tuhoa siviileille?

Miksi puhua vain appelsiineistä, kun maailmassa on satoja eri hedelmälajeja?

Vastaus kaikkiin edellisiin kysymyksiin on: koska ilmiöön liittyy erityispiirteitä, joihin käsiksi pääsy kävisi mahdottomaksi pelkällä makrotason tarkastelulla. Ilman silloin tällöin tapahtuvaa erikoistumista spesifiin ilmiöön menetettäisiin jotain olennaista.

Näin on myös naisiin kohdistuvan väkivallan kohdalla. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan esimerkiksi perheväkivallan, seksuaalisen väkivallan ja työpaikkaväkivallan kohdalla uhrien sukupuoli on painottuneesti naissukupuoli. Tarkastelemalla em. väkivaltamuotojen syntysyitä ja prosesseja saadaan käyttöön parempia välineitä niiden lopettamiseksi ja lopulta kaiken muunkin väkivallan lopettamiseksi. Erikoistuminen A:han ei ole B:ltä pois.

Vrt. vaikka USA:ssa ja Iranissa on molemmissa kuolemantuomio käytössä, se saadaan täysin eri syistä, ne perustellaan kummassakin maassa aivan erilaisilla traditioilla, ja yhteiskunnat ovat muutenkin tyystin toisenlaiset. Jotta kuolemanrangaistuksen vastaisella kampanjoinnilla voi olla edes jonkinlaista vaikutusta, täytyy kohdemaa, sen lainsäädäntö, poliittinen keskustelukulttuuri yms. asiat tuntea kuin omat taskunsa. Iranissa tehokkailla keskustelumenetelmillä tuskin saataisiin paljoa aikaan USA:ssa ja vice versa.

Miesten kokema väkivalta putkahtaa luonnollisesti esille siksi, että sitä on käytetty avainargumenttina naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisten kampanjoiden kritiikissä tuoden esiin, että miehetkin kokevat erimuotoista väkivaltaa. Aina kun tulee jokin tutkimus, jossa naissukupuoli nähdään tekijänä, tulee blogistan täyteen kirjoituksia siitä, kuinka ”Amnesty vääristelee”. Näin on esimerkiksi linkkaamasi Pasi Hakkaraisen blogissa.

Mielestäni parempi vaihtoehto – tällöin vältyttäisiin niiltä asiavirheiltä, joihin edellä mainittu henkilö syyllistyy - olisi keskittyä miehiin kohdistuvaan väkivaltaan riippumatta siitä, onko jossain naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista kampanjaa vai ei. Esimerkiksi Ralf Sundin kirjoitukset ja esiintymiset julkisuudessa eivät ole itseäni koskaan yskittäneet, vaan olen koko lailla pystynyt samaistumaan hänen kertomukseensa. Osaltaan syynä on se, että toisin kuin monella muulla, hänellä ei tule sitä iänikuista ”feministipropagandaa/profeministit/naistutkijat/hörhöjärjestöt”- olkinukke-äläbäwäbälää, vaan hän antaa aiheen puhua puolestaan ilman turhia barrikadinrakenteluja.

” Ilmapiiri miesten uhriasemasta puhumiselle ei myöskään ole kovin otollinen, vaan helposti koko aihe torjutaan ja leimataan aiheesta puhuja(t) valittajaksi. Tästä olet varmasti tietoinen.”

Ilmapiiri on tuskin millekään kampanjalle kovin otollinen koskaan. Olen elämäni aikana osallistunut jos jonkinlaiseen kampanjaan, ja aina kampanjat ovat herättäneet vastustusta. Mielestäni se on luonnollista, koska mikäli kaikki olisivat kampanjoitsijoiden kanssa samaa mieltä, ei kampanjaakaan tarvitsisi.

” Eikö sinun mielestäsi miehiin kohdistuva parisuhdeväkivalta ole "keskeinen ja ongelmallinen ilmiö"?”

Kyllä, se on varsin ongelmallinen ilmiö, jossa varsinkin henkinen väkivalta huutamisen, vähättelyn, haukkumisen, uhkailun yms. keinoin josta joskus käytetään sanaa ”nalkuttaminen” aiheuttaa monelle ihmiselle paljon tuskaa. Toki siihen liittyy muitakin piirteitä, mutta nämä lienevät yleisimmät. Haluaisin, että parisuhteiden ongelmapulmista puhuttaisiin enemmän, mutta itse olen törmännyt tässä suhteessa lähes poikkeuksetta ainoastaan (Ralf Sund on poikkeus) ”appelsiinit vastaan omenat” – tyyliseen Joku Raja! – kritiikkiin, joka ei mielestäni ole kovin analyyttistä kritiikkiä.

” Sellaisia tutkimuksiahan ei Suomessa ole edes tehty, jotka tavoittaisivat hyvällä tavalla miesten uhriutta.”

Optulan luvuissahan näkyy selvästi, että miehet ovat esimerkiksi katuväkivallan ja huvipaikkaväkivallan uhreina selvästi useammin kuin naiset. Tätä ilmiötä voisi tarkastella sukupuolijärjestelmänkin näkökulmasta sekä miehiin liittyvien odotusten/roolien yms. näkökulmasta enemmänkin ja katsoa, mistä ilmiössä on kyse.


Mitä lähisuhdeväkivaltaan liittyviä lukuja Amnesty on vääristellyt? Mitkä olivat vääristellyt ja mitkä olivat oikeat luvut?

Kommentoin Heikki myöhemmin esittämiäsi ajatuksia, mutta sitä ennen yksi linkkaus.

Tässä Zachris Haaparinne ihmettelee Amnestyn kokoaman verkoston pääministeri Vanhaselle luovuttamaa julkilausumaa lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn tähtääviksi toimiksi.

Yhdyn hyvin pitkälle Zachris Haaparinteen ajatuksenjuoksuun.

- - -

Miesten kokema väkivalta - suvaittavaa ja suotavaa?
http://zachrishaaparinne.wordpress.com/2009/03/05/miesten-kokema-vakivalta-suvaittavaa-ja-suotavaa/

Zachris Haaparinteen blogikirjoitus ei valitettavasti tuo tähän keskusteluun mitään uutta, vaan tähänastisilla kommentillani pystyy vastaamaan myös hänen esittämäänsä kritiikkiin.

On hupaisaa, että hän on laittanut vielä otsikkoonkin, että ”suvaittavaa ja suotavaa?”, kun varta vasten lähes kaikissa Amnestyn Joku Raja!- kannanotoissa erikseen mainitaan, että kampanjan painopisteen luominen naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ei tee mitään muuta väkivallan muotoa hyväksyttäväksi, vieläpä kun SVAW- kampanjan lisäksi aktiivista kampanjointia tehdään niilläkin alueilla, joita Zacharias Haaparinne mainitsee.

http://www.amnesty.org/en/human-rights/human-rights-by-topic

Edelläoleva linkki tuli jo aiemminkin mainittua.

Ainakaan Amnesty ei toiminnassaan millään tavoin diskriminoi miehiä. Mielipidevankeihin (joista myös suurin osa on miehiä), konfliktien uhreihin, kidutukseen tai rasistiseen rikollisuuteen keskitytään muissa kuin Joku Raja!- kampanjassa. Toisin sanoen: hänen ”miksei näihin puututa?” kysymyksensä ainakaan Amnestyn kohdalla pidä paikkaansa.

Ja kuten sanon jo kolmannen kerran, niin Amnestyn käyttämät luvut, tavoitteet kuin muutkin löytyvät ensisijaisesti kampanjamateriaalista eikä minkään ”erään vihreiden edustajan ja amnestyaktiivin” mielipiteistä.

Keskeisintä Amnestyn taustamateriaalia ovat Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimukset, ja niillä luvuilla mennään, jos luvut sattuvat ihmisiä kiinnostamaan.

http://www.optula.om.fi/uploads/yjxmp1zt96i0.pdf
http://www.optula.om.fi/37928.htm

” Se on vähemmän kuin naisten osuus, mutta tarkoittaako se, etteivät vääryyttä kokevat miehet ansaitse apua, edes mainintaa Amnestyn kannanotossa?”

Otteita Amnestyn kannanotosta:

http://www.amnesty.fi/mita-teemme/joku-raja/ehdotus-naisiin-kohdistuvan-vakivallan-vastaiseksi-ohjelmaksi

’tarvitaan koko maan kattava palvelujärjestelmä, joka tarjoaa tietoa ja tukea väkivallan kaikille osapuolille.’

’ väkivaltatyötä koskevaa tietojärjestelmää on kehitettävä ja aihealuetta koskevaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa tehostettava.’

Mielestäni ei toimita mitenkään epäloogisesti tai miehiä diskriminoivasti, jos toimintaehdotukset kannanotossa painottuvat siihen ihmisryhmään, joka on toistaiseksi havaittu määrällisesti suurimmaksi. Amnestylla ei ole virallista kantaa siihen, mistä naisiin kohdistuva väkivalta johtuu. Olennaista on panostaa siihen, miten se saadaan loppumaan.

Kun katsoo Amnestyn kannanottoa lähisuhde- ja perheväkivallan koordinointiyksikön perustamisen puolesta, en oikein näe, miten se toteutuessaan sotisi väkivaltaa kokeneita miehiä vastaan ja miksei käytännön väkivaltatyötä voisi toteuttaa myös miesten osalta niissä paikoissa, joiden lisäämistä Amnesty peräänkuuluttaa.

http://www.amnesty.fi/mita-teemme/joku-raja/kampanjan-materiaalit/kannanotto-hallitukselle-lokakuu-2007.pdf/view

Usein tuntuu siltä, että Zacharias Haaparinteen mainitsema ”Amnesty Internationalin aseellinen feministisiipi” tekee väkivaltaa kokeneiden miesten hyväksi tällä hetkellä enemmän kuin kovin moni tätä ”feministisiipeä” hieman huolimattomalla tavalla kritisoiva taho.

Btw. Minun puolestani Amnestya saa sanoa vaikka miksi tahansa seuraavista. Kirjoitan muitakin termejä varastoon, ja näitä saa minun puolestani ihan vapaasti copypastettaa omiin blogikirjoituksiin, niin kirjoittaminen käy nopeammin:

feministi, naistutkija, Tampereen yliopistosta, profeministi, vihreä, viherpiipertäjä, virheä, marimekkoonpukeutuja, paksusankasilmälasi, postmodernisti, diskurssianalyytikko, filosofi, kommunisti, punikki, naiivi, kasvissyöjä, vegaani, rastapää, todellisuudentajultaan vieraantunut, ideologian sumentama, stalinisti, uusstalinisti, takkinsa kääntänyt stalinisti, vanha stalinisti, entinen stalinisti, piilostalinisti, hippi, antisemitisti, relativisti, puunhalaaja, ammattimielenosoittaja, pumpulissa kasvanut, pilvenpolttaja, pullamössösukupolveen kuuluva, yms. yms. yms.

Itse taas en aio käyttää ad hominem- pläjäyksiä, esim. termiä ”kalapuikkoviiksi” ainakaan halventavassa mielessä, koska itsellänikin on kalapuikkoviikset+ parta ja ne on komeet, muttei niillä väittelyä voiteta; ei myöskään väittämällä Amnestya tai toista ihmistä milloin miksikin.

H: "Ymmärrän tämän kirjoituksen osana tätä kritiikkiä, ja siksi tuon esiin myös muita Joku Rajaan liittyviä asioita, joita tässä postauksessa ei suoranaisesti mainita."

- itselläni alkuperäinen postaus ei niinkään liittynyt "Joku raja" -kampanjaan, vaan jo aiemmin hellimääni teemaan "asiantuntijoista".


H: "Kirjoituksesta jää sellainen vaikutelma, että aika paljon muutakin kuin postauksessa kuvailtuja asioita tai pikkuleipätarjoiluja on tilaisuudessa käsitelty. "

- aivan totta, tilaisuudessa käsiteltiin paljon eri asioita. Tässä Amnestyn opintopiiritapahtumassa oli ainakin pari muutakin asiaa, joista voisin jossain vaiheessa yrittää kirjoittaa. Toinen liittyy tilaisuudessakin julkilausumaani ihmettelyyn siitä, kuinka määrä muuttuu laaduksi. Kuinka siis siitä olettamasta, että miehet kohdistaisivat naisiin enemmän väkivaltaa läheisissä ihmissuhteissa, kuin naiset miehiin, vaikuttaa seuraavan jonkinlainen väkivallan laadulliseen luonteeseen liittyvä olettama. Se vahvistettiin, että tällainen olettama todellakin on olemassa. Ja toinen liittyy kysymykseen siitä, miksi nimenomaan naisiin kohdistuva väkivalta nähdään ihmisoikeusrikkomuksena, mutta miehiin kohdistuva väkivalta ei.


minä: "... miksi vastustaa vain naisiin kohdistuvaa lähisuhdeväkivaltaa. Miksei saman tien vastustaisi läheisissä ihmissuhteissa esiintyvää väkivaltaa kaikissa tapauksissa?"

H: "Miksi tutkia vain Suomen historiaa, kun maapallolla on muitakin valtioita kuin Suomi?
Miksi vastustaa rypäleammuksien käyttöä, kun kaikki aseet aiheuttavat tuhoa siviileille?
Miksi puhua vain appelsiineistä, kun maailmassa on satoja eri hedelmälajeja?
Vastaus kaikkiin edellisiin kysymyksiin on: koska ilmiöön liittyy erityispiirteitä, joihin käsiksi pääsy kävisi mahdottomaksi pelkällä makrotason tarkastelulla. Ilman silloin tällöin tapahtuvaa erikoistumista spesifiin ilmiöön menetettäisiin jotain olennaista."

- no niin, tässä ollaankin nyt olennaisten asioiden äärellä. Väite siis on (jos ymmärrän oikein), että miesten naisiin kohdistamaan väkivaltaan Suomessa liittyy joitain spesifejä piirteitä, jotka erottavat sen naisten miehiin kohdistamasta. Siis mitä spesifejä puolia liittyy miesten naisiin läheisissä ihmissuhteissa kohdistamaan väkivaltaan verrattuna naisten miehiin kohdistamaan väkivaltaan? Tästä olisi mukava kuulla.

Tiedetäänkö Suomen Amnestyssä jotain tästä teemasta? Tietääkö ylipäätään joku jotain tästä teemasta liittyen Suomen oloihin?

Olivat vastaukset sitten mitä hyvänsä noihin edellä esiin heittämiini kysymyksiin, niin aivan erityisen ihmeelliseltä tuntuu ajatus, että Suomen Amnesty olisi noilla linjoilla Heikki, kuin mitä esität viittaamalla makrotason tarkastelun riittämättömyyteen. Minäkin olen sitä mieltä, että ilmiön spesifiin luonteeseen on syytä erikoistua. Läheisissä ihmissuhteissa esiintyvässä väkivallassa juuri suhteen läheisyys on minun nähdäkseni se spesifi piirre, jonka suhteen erityistä ymmärrystä tulisi olla. Suomen Amnesty puolestaan suosittelee niinkin erilaisten teemojen yhteen niputtamista ja näiden samojen teemojen hallinnointia yhtenäisen taustaymmärryksen kautta, kuin läheisissä ihmissuhteissa esiintyvä naisiin kohdistuva väkivalta, prostituutio ja ihmiskauppa. Eikö näiden asioiden yhteen niputtamiseen päde juuri tuo esittämäsi kritiikki liian yleisen tason tarkastelusta?

Voi olla, että joissain kulttuureissa prostituutio, ihmiskauppa ja naisiin läheisissä ihmissuhteissa kohdistuva väkivalta muodostavat jonkinlaisen kiinteän kolmiyhteyden. Jos joku väittää moista Suomen oloissa, niin paras termi kuvaamaan tuollaista jäsennystä on kutsua sitä radikaalifeministiseksi asioiden toisiinsa yhdistelyksi. Tästä teemastahan puhuimme Heikki jo toisaalla. Silloin erittäin suuresti arvostamaani toimittaja Hannu T. Sepposeen liittyen. Minkälaisten ehtojen täyttyessä puhetta väkivallan luonteesta tai sitä, millä tavalla siitä puhutaan, on oikeutettua kutsua radikaalifeministiseksi jäsentämisen tavaksi.

- - -

Suomen Amnestyn kannanotto eri ministeriöille siitä, kuinka tulevaisuudessa perustettavassa lähisuhdeväkivallan koordinointiyksikössä tulisi mieltää, että lähisuhdeväkivalta ”on erityisesti naisiin kohdistuva ilmiö” ja kuinka tämä naisiin kohdistuvuus ”olisi otettava huomioon niin vastuuyksikön nimeämisessä, tavoitteiden asettelussa kuin tarvittavan asiantuntijuuden raamittamisessa.”
http://www.amnesty.fi/mita-teemme/joku-raja/kampanjan-materiaalit/kannanotto-hallitukselle-lokakuu-2007.pdf/view

Suvi Keskisen väitöskirjassa sivulta 25 alkaen radikaalifeministisestä tavasta jäsentää sukupuolten välistä väkivaltaa
http://acta.uta.fi/pdf/951-44-6281-5.pdf

”Kuinka siis siitä olettamasta, että miehet kohdistaisivat naisiin enemmän väkivaltaa läheisissä ihmissuhteissa, kuin naiset miehiin, vaikuttaa seuraavan jonkinlainen väkivallan laadulliseen luonteeseen liittyvä olettama. Se vahvistettiin, että tällainen olettama todellakin on olemassa.”

Tästä aihepiiristä haluaisin kuulla lisää. Tältä seisomalta minulle yllä oleva lause ei suoraan avaudu. Sen verran voin kuitenkin todeta, että miehet kohdistavat läheisissä suhteissa naisiin enemmän väkivaltaa kuin naiset miehiin ei ole pelkkä olettama, vaan oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ”Suomalaisten kokema väkivalta 1980-2006” uhritutkimuskoosteessa ilmaistu empiirinen tulos, johon tässäkin threadissa on linkattu jo kaksi kertaa. Kolmas kerta toden sanoo:

http://www.optula.om.fi/uploads/yjxmp1zt96i0.pdf

Samaisessa koosteessa ilmaistaan, että miehet ja naiset kokevat saman verran vammaan johtavaa väkivaltaa. Se, missä vamma taas saadaan, ansiotyötä tehdessä, parisuhteessa, perheen sisällä, lähisuhteessa, kadulla vai baarissa, vaihtelee sukupuolittain.

” Ja toinen liittyy kysymykseen siitä, miksi nimenomaan naisiin kohdistuva väkivalta nähdään ihmisoikeusrikkomuksena, mutta miehiin kohdistuva väkivalta ei. ”

Se, milloin jokin asia ja kenen toimesta määritellään ihmisoikeusloukkaukseksi, onkin vasta mielenkiintoinen kysymys :)

Siinä kun joudutaan sellaiseen oikeustieteen, filosofian ja yhteiskuntatieteen välimaastoon, joka ainakin itseäni on kiehtonut jo viimeiset kymmenen vuotta, lähinnä fanittamani Martti Koskenniemen vuoksi. Aiheesta on hiljan tullut Mia Halmeen väitöskirja, jossa teemaa – ja myös itseäsi varmasti kiinnostavaa asiantuntijuuden tematiikkaa- käsitellään.

https: //oa.doria.fi/handle/10024/36063

Ajatus taas siitä, että mikä tahansa naisiin kohdistuva rikoslakirikos olisi samalla automaattisesti ihmisoikeusloukkaus mutta mieheen kohdistuva ei, on yleinen paikkansapitämätön väittämä, jonka ilmaisemiseen ihmiset syyllistyvät puolin toisin. Se haiskahtaa paikoin myös olkinukelta, mutten ihmettele jos joku ”amnestylainenkin” olisi näin huolimattomuuttaan sanonut. Pyydän anteeksi heidän puolestaan. Amnesty ei kuitenkaan kampanjamateriaalissaan ole näin väittänyt.

Amnestyn ”logiikka” on ennemmin siinä, että mikäli nykyisen oikeus-, ja muun käytännön puitteissa uhri – oli hän sitten mies tai nainen - ei pysty saamaan riittävällä tavalla ihmisoikeussopimusten ”hengen” mukaista suojaa, on oikeuskäytäntöä pakko tarkastella kriittisesti. Näin on Suomessa esim. ns. ”vakaan tahdon pykälän” kohdalla ja siinä, että lievä pahoinpitely lähisuhteessa määritellään asianomistajarikokseksi, vaikka väkivalta olisi ollut toistuvaa. Myös muita seikkoja löytyy, mutta nämä nyt ensi alkuun havainnollistanevat Amnestyn ”logiikkaa” väkivaltailmiöstä.

Täytyy tietysti muistaa, että Amnesty ei mitenkään jämähdä vain allekirjoitettuihin & ratifioituihin ihmisoikeussopimuksiin, vaan vaatii paikoin myös niiden rukkaamista ja kenties uusien syntymistä. Eikä se ole myöskään mikään viimeinen tuomari, vaan ennemmin vahtikoira.

”no niin, tässä ollaankin nyt olennaisten asioiden äärellä. Väite siis on (jos ymmärrän oikein), että miesten naisiin kohdistamaan väkivaltaan Suomessa liittyy joitain spesifejä piirteitä, jotka erottavat sen naisten miehiin kohdistamasta. Siis mitä spesifejä puolia liittyy miesten naisiin läheisissä ihmissuhteissa kohdistamaan väkivaltaan verrattuna naisten miehiin kohdistamaan väkivaltaan? Tästä olisi mukava kuulla. Tiedetäänkö Suomen Amnestyssä jotain tästä teemasta? Tietääkö ylipäätään joku jotain tästä teemasta liittyen Suomen oloihin?”

Väite oli ehkä ennemmin, että ylipäänsä väkivaltaan liittyy sukupuolispesifejä piirteitä, niin mies- kuin naiserityisiäkin. Se spesifiys mikä liittyy miesten naisiin läheisissä ihmissuhteissa kohdistamaan väkivaltaan verrattuna naisten miehiin kohdistamaan väkivaltaan, on silloin tällöin ilmenevä seksuaalinen väkivalta. Lähes kaikki seksuaalinen väkivalta on toistaiseksi miesten tekemää, silloinkin kuin uhrina on toinen mies.

Tämäkin seikka lienee muuttumassa, mutta jälleen: 1) Amnesty ei vähättele ilmiön vakavuutta siinäkin tilanteessa, jos tekijänä on nainen ja uhrina mies 2) Amnestyn kampanjavaatimukset seksuaalisen väkivallan uhrien hyväksi ovat sen luonteisia, että toteutuessaan ne tuovat turvaa myös seksuaalista väkivaltaa kokeneille miehille, vaikka ilmiön yleisyyteen liittyvistä syistä kampanjoinnissa keskitytään naisiin.

Amnestyssa tiedetään tästä teemasta jonkin verran. Mikäli aihepiiriin tutustuminen kiinnostaa, internetin kautta pääsee tutustumaan muun muassa Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus ”Raiskattu? Tutkimus raiskausten käsittelemisestä rikosprosessissa” – tutkimukseen.
http://www.optula.om.fi/29091.htm

Sen mukaan

” Vuosina 1998–1999 poliisille ilmoitettiin yhteensä lähes tuhat raiskausta tai
sen yritystä. Raiskauksen uhrit olivat lähes aina naisia, sillä vain neljässä
tapauksessa uhrina oli mies. Tekijöiksi epäillyt henkilöt olivat puolestaan
melkein aina miehiä.

Raiskauksen uhri ja tekijä tunsivat tavallisesti toisensa, ja tekopaikkana
oli uhrin tai tekijän koti. Tuntemattoman miehen päällekarkauksia oli vain
noin joka neljännessä tapauksessa.

Lähes puolet poliisille ilmoitetuista raiskauksista tapahtui tuttavien kesken tai tutustumistilanteissa. Intiimistä tai muusta läheisestä suhteesta oli kysymys 13 prosentissa tapauksia. Tällöin tekijänä oli tyypillisesti raiskauksen uhrin nykyinen tai entinen avio- tai
avomies tai seurustelukumppani. Raiskauksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että tekijä on käyttänyt väkivaltaa tai sen uhkaa pakottaessaan toisen sukupuoliyhteyteen.”

JL: ”Minäkin olen sitä mieltä, että ilmiön spesifiin luonteeseen on syytä erikoistua. Läheisissä ihmissuhteissa esiintyvässä väkivallassa juuri suhteen läheisyys on minun nähdäkseni se spesifi piirre, jonka suhteen erityistä ymmärrystä tulisi olla. Suomen Amnesty puolestaan suosittelee niinkin erilaisten teemojen yhteen niputtamista ja näiden samojen teemojen hallinnointia yhtenäisen taustaymmärryksen kautta, kuin läheisissä ihmissuhteissa esiintyvä naisiin kohdistuva väkivalta, prostituutio ja ihmiskauppa. Eikö näiden asioiden yhteen niputtamiseen päde juuri tuo esittämäsi kritiikki liian yleisen tason tarkastelusta?”

Saman kampanjasateenvarjon alla pystyy käsittelemään useampaakin alateemaa: tämä ei ole järin harvinaista missään kampanjassa. Alateemojen ei ole pakko olla kiinteässä yhteydessä toisiinsa, eikä Amnesty eikä kukaan muukaan ole näin väittänyt. Tärkeintä on, että alateemoja ei käsitellä pinnallisesti. Mielestäni Joku Raja!-kampanjassa näin ei tehdä sen koommin lähisuhdeväkivallan, prostituution kuin ihmiskaupankaan kohdalla. Btw ja asiaan liittymättä: en oikein näe, miksi prostituutio ja ihmiskauppa eivät liittyisi toisiinsa.

”Voi olla, että joissain kulttuureissa prostituutio, ihmiskauppa ja naisiin läheisissä ihmissuhteissa kohdistuva väkivalta muodostavat jonkinlaisen kiinteän kolmiyhteyden. Jos joku väittää moista Suomen oloissa, niin paras termi kuvaamaan tuollaista jäsennystä on kutsua sitä radikaalifeministiseksi asioiden toisiinsa yhdistelyksi.”

Mikä taho Suomessa väittää, että nämä ilmiöt muodostaisivat ”kolmiyhteyden”?

Kuvitellaan jotain teemaa käsittelevä kirja tai luentosarja, jonka nimi voisi olla vaikkapa ”Mies vailla tasa-arvoa”. Toisen nimi olisi ”Naisiin kohdistuva väkivalta”. Alateemoina voitaisiin edellisellä käsitellä niinkin toisiinsa liittymättömiä asioita kuin väkivaltaa, palkkatasa-arvoa, huoltajuuskysymyksiä, hedelmöityshoitoja yms. Jälkimmäisen toisiinsa liittymättömät alateemat taas voisivat olla vaikkapa lähisuhdeväkivalta, ihmiskauppa, naiset konflikteissa, prostituutio jne.

Mikäli asioiden toisiinsa yhdistely yms. yms. on radikaalifeminismiä, on näin ollen käsitellen miesliikkeenkin pieni sininen kirja ”radikaalifeministinen”. Itse miellän radikaalifeminismin tyystin toisten määritelmien piiriin. Uskon, että linkkaamassasi Suvi Keskisen väitöskirjassa päästään jollain tavoin tarttumaan tähän käsitteeseen syvällisemmin.

Ps. et ole vielä vastannut aikaisempaan kysymykseeni siitä, että mitä väkivaltaan liittyviä lukuja Amnesty on vääristellyt, ja mitkä olivat oikeat luvut. Lisäksi haluaisin tietää, mitä tietoja, väitteitä tai tutkimuksia Amnesty on ”siivonnut pois” kotisivuiltaan.

Vastaan Heikki ensin tuohon viimeisimpänä kysymääsi, jota olet aiemminkin kysynyt, eli ”mitä väkivaltaan liittyviä lukuja Amnesty on vääristellyt, ja mitkä olivat oikeat luvut. Lisäksi haluaisin tietää, mitä tietoja, väitteitä tai tutkimuksia Amnesty on ”siivonnut pois” kotisivuiltaan.”

Seurasin aikanaan työnantajani keskustelufoorumilla kirjoittelua, joka liittyi tasa-arvoaktivistien Amnestylle esittämiin vaatimuksiin koskien ”Joku raja” –kampanjaa. En muista oliko näillä aktivisteilla muuta vaatimusta, kuin sen kliseeksi muodostuneen ”90% läheisissä ihmissuhteissa esiintyvästä väkivallasta on miesten naisiin kohdistamaa” -väittämän poistaminen Amnestyn www-sivuilta. Poistovaatimusta tehostaakseen tasa-arvoaktivistit olivat uhanneet tehdä Amnestystä rikosilmoituksen, jos tuollaista väärää tietoa edelleen levitetään Amnestyn www-sivustolla. Lopputulemana oli, että Amnesty poisti kyseisen väittämän sivustoltaan.

Tuo oli se asia, johon viittasin, kun mainitsin Amnestyn siivonneen pois jotain ”Joku raja” –kampanjasivustoltaan. En tiedä/muista levitettiinkö Amnestyn sivustolta jotain muutakin väärää tietoa.

Mitkä sitten ovat oikeat luvut? Siitä on vaikea sanoa mitään eksaktia. Kaikille vähänkään lähisuhdeväkivaltaa ilmiönä tuntevalle on kuitenkin selvää, että suhdeluku 90/10 on kaukana suomalaisesta lähisuhdeväkivaltatodellisuudesta.

Tyypillisestihän tuollaista 90/10 -suhdelukua sukupuolten toisiinsa kohdistamasta lähisuhdeväkivallasta on esitetty, kun puhutaan poliisille tietoon tulevasta väkivallasta. Aiheeseen perehtyneen tulisi ymmärtää, millä tavalla puutteellista dataa on poliisille kertyvä data verrattuna siihen, minkälainen on nyt kyseessä oleva ilmiö.

Se mitä toisaalta tiedetään poliisille kertyvän datan perusteella vähintään viimeisen kymmenen vuoden ajalta on, että ”törkeä pahoinpitely” –rikosnimikkeellä tehdyistä läheisissä ihmissuhteissa esiintyvistä väkivallanteoista hiukan yli 40% on naisten miehiin kohdistamia. Tämä siis on se rankimman väkivallan rikosnimikeluokka, jossa kysymystä siitä, onko väkivallan kohteeksi joutunut halunnut ilmoittaa asiasta poliisille vai ei, ei tavallisesti tarvitse kohdata: Poliisi saa joka tapauksessa asiasta tietää, koska vammautuminen väkivallan seurauksena on tavallisesti niin vaikea-asteista, että väkivaltaa kohdannut ei ilman ulkopuolista apua selviä tilanteesta (ehkä hengissä).

Esimerkkinä siitä, kuinka vähän suomalaisilla miehillä on tapana ilmoitella poliisille heihin itseensä kumppaniensa taholta kohdistuneesta väkivallasta, mainitsen kaksi asiaa. Toinen on Miesten kriisikeskus -projektin (nykyinen Miesten keskus) väliraportin kautta esiin tullut asia, kuinka noin 50 miehestä, jotka olivat avun piiriin hakeutuessaan kertoneet puolisoidensa heihin kohdistamasta väkivallasta, kukaan ei ollut ilmoittanut asiasta poliisille.

Toinen näppituntuma asiaan tulee oman kliinisen kokemukseni kautta. Olen viimeiset reilut yhdeksän vuotta työskennellyt Miessakit ry:n Lyömättömässä Linjassa tavaten satoja miehiä, jotka ovat tulleet asiakkaiksi oman väkivaltaisuutensa takia tai sen takia, että pelkäävät turvautuvansa väkivaltaan puolisoaan tai lapsiaan kohtaan. Noin 70-80%:iin (vuodesta riippuen) näistä miehistä on kohdistunut heidän puolisoidensa taholta väkivaltaa. Vaikka asiakastyöskentelyn aikana paljon erilaisia asioita tulee ilmi, niin kenenkään miehen en ole koskaan kuullut ilmoittaneen poliisille siitä, että heidän puolisonsa kohdistaa heihin itseensä väkivaltaa. Sama asiantila pätee niin hetero- kuin homosuhteissa eläviin miehiin.

Ja nyt kun kirjoitan tätä, niin mieleeni tulee eräs kokemukseni piiriin kuuluva alue, jota kautta olisin voinut kuulla miesten tekemistä ilmoituksista poliisille tapauksissa, joissa heihin on heidän kumppaniensa taholta kohdistunut väkivaltaa: Kaikki ne ammatilliset foorumit, joille olen aktiivisesti osallistunut koko väkivalta-alalla toimimiseni ajan. En muista koskaan kuulleeni miehestä, joka olisi ilmoittanut poliisille kumppaninsa itseensä kohdistamasta väkivallasta. En koskaan.

Toisaalta se, että nainen soittaa poliisille kokiessaan itseensä kohdistuvaa väkivaltaa tai sen uhkaa, on ainakin minulle tuiki tavallista kuultavaa. Näin siitäkin huolimatta, vaikka usein esitetään, kuinka tavallista on naisiin heidän miespuolisoidensa taholta kohdistuvan väkivallan piiloon jääminen.

Jos jotain yrittää summeerata tästä poliisille tietoon tulevasta lähisuhdeväkivallasta, niin sanoisin käsityksenäni, että naisten turvautuminen poliisiin on lähes käsityskyvyn ylittävässä määrin yleisempää, kuin miesten turvautuminen poliisin apuun (en sano, että syy turvautua poliisin apuun olisi käsittämätön, vaan että määrän eroavuudet miesten ja naisten välillä luultavasti ovat sitä verrattuna siihen, kuinka usein heihin puolisoidensa taholta kohdistuu fyysistä väkivaltaa). Tämän takia poliisitilastoista poimittu 90/10 –suhdeluku ei kerro oikeastaan mitään läheisissä ihmissuhteissa esiintyvän väkivallan suhteellisista osuuksista miesten ja naisten kesken.

"Aiheeseen perehtyneen tulisi ymmärtää, millä tavalla puutteellista dataa on poliisille kertyvä data verrattuna siihen, minkälainen on nyt kyseessä oleva ilmiö."

Nimenomaan, olen asiasta täsmälleen samaa mieltä.

Törkeistä pahoinpitelyistä saadaan verrattain luotettavaa tietoa jo mainitsemistasi syistä, mutta pelkästään törkeät pahoinpitelyt eivät kuvaa lähisuhdeväkivaltaa eivätkä perheväkivaltaa ilmiöinä.

Tästä syystä luotan ennemmin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen jo useamman kerran tässä threadissa mainittuihin ja linkattuihin laajempiin surveytutkimuksiin kuin pelkkiin poliisitilastoihin, kun tehdään tilastollisia tarkasteluja sekä kunnollisia poliisi- ja tuomioistuintilastojen välisiä vertailuja. Niissä kun otetaan enemmän taustamuuttujia huomioon.

Milloin tarkalleen ottaen 90/10-kritiikkiä on Amnestya kohtaan esitetty, ja milloin Amnesty on poistanut 90/10-väitteen kotisivuiltaan? Vanhoilta Joku Raja-sivuilta ei löydy ym. väitettä.

http://www.jokuraja.fi/lahi.php

Se taas, mitä mainitset miesten korkeasta ilmoituskynnyksestä on aivan totta. Ensi- ja turvakotien liitto, jonka sivuilla asiasta mainitaan myös,

http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/haetko_tietoa2/tietoa_perhevakivallasta/naiset_vakivallan_tekijoina/

on Amnestyn virallinen yhteistyökumppani, ja eri suunnista kohdistuvat tarkastelut samaan ilmiöön johtavat toivottavasti myös parempaan palvelujärjestelmän kehittämiseen.

En oikein jaksa uskoa, että sen koommin Amnesty kuin kukaan "radikaalifeministiksi" leimattukaan haluaa vähätellä miesten uhrikokemuksia, tai ainakaan tällaiseen en ole itse koskaan törmännyt.

Se, millaisia asioita ns. "blogistanissa" (lähinnä muut kuin Sosiaaliportti-blogit) taas laitetaan eri järjestöjen suuhun, on asia erikseen.

Tässä suhteessa sekä Miessakit että Amnesty näyttävät olevan joidenkuiden erityistarkastelussa. Miessakkien sivuilta koitetaan väen vängällä löytää jotain, jonka avulla yritetään todistaa että järjestö olisi jokin "miesasiamiesten apinalauma", ja Amnestyn sivuilta taas yritetään löytää "vihervasemmistolaista radikaalifeminismiä" yms. yms.

Tai tällaisessa käsityksessä olen sekä miessakkilaisena&amnestylaisena.

Sosiaalityöntekijä Timo Kitunen mainitsee myös mainiossa väkivaltateemaisessa kirjoituksessaan Amnestyn "Joku raja" -kampanjan vaiheista:
"Eräs tunnettu ihmisoikeusjärjestö hehkutti aiemmin Nettisivuillaan jopa 90 000 naisen kokevan väkivaltaa parisuhteissa. Eräiden henkilöiden uhattua haastaa ihmisoikeusjärjestö oikeuteen, luvut ihmisoikeusjärjestön kotisivuilla ”siistiytyivät”."

Tämän lisäksi olen nyt muistavinani, että raiskauksistakin olisi Suomen Amnesty esittänyt aika villejä lukuja. Suomessa vuosittain tapahtuvista raiskauksistahan esitetään arvioita hyvin laajalla haitarilla. Jos muistan oikein, niin Amnesty tarttui aikanaan siihen kaikista suurinumeroisimpaan arvioon.

Suurinumeroisin arvio oli peräisin Raiskauskriisikeskus Tukinaisessa tehdystä selvityksestä/projektityöstä, jossa raiskausten määrästä esitettiin arvio sitä kautta, kuinka paljon yhteydenottoja puhelimitse Tukinaiseen oli seuranta-aikana tullut. Tähän määrään lisättiin ne puhelut, joihin he eivät olleet pystyneet vastaamaan, ja tästä vastattujen ja vastaamattomien puheluiden yhteenlasketusta määrästä muodostui jonkinlainen kantaluku, joka toimi perustana raiskausten määrän arviolle.

Näiden Tukinaisen lukujen kytkeytyminen Amnestyyn ei sinänsä ole yllättävää, koska Amnetyn väkivalta-asiantuntija on yksi Tukinaisen perustajista. Tiettyä kriittisyyttä olisi kuitenkin kuvattua arviointimetodia kohtaan ollut hyvä osoittaa. Ihan kaikkea ei sentään kannata niellä pureksimatta.

Kerro Heikki, jos olen näissä viittauksissani väärässä. Tällainen muistikuva minulla asioista on.

- -- -

Timo Kitusen loistava blogikirjoitus "Perheväkivallan monimuotoiset kasvot"
http://timokit.blogit.fi/perhevakivallan-monimuotoiset-kasvot/

Amnestyn muotoilu seksuaalisen väkivallan yleisyydestä kannattaa katsoa kampanjasivuilta:

http://www.amnesty.fi/mita-teemme/joku-raja/seksuaalinen-vakivalta

Tukinainen mainitaan seuraavalla tavalla:

"Seksuaalisen väkivallan yleisyyden arviointia vaikeuttaa se, että huomattava osa uhreista ei tee ilmoitusta poliisille. Raiskauksien vuosittaisista määristä on esitetty erilaisia arvioita, jotka perustuvat esimerkiksi Suomessa tehtyihin uhritutkimuksiin, Raiskauskriisikeskus Tukinaisen saamiin yhteydenottoihin tai poliisin tekemiin arvioihin.

Esimerkiksi Tukinaisen tilastoinnin mukaan soittoja ja soitonyrityksiä on kuukausittain 1000-1200. Vuonna 2004 tehdyn arvion mukaan Tukinaisen kriisilinjalle soittaa joka päivä kolme uutta asiakasta.

Naisiin kohdistuva väkivalta 2005 -tutkimuksen aineiston perusteella seksuaaliseen kanssakäymiseen pakottamisia on yhden vuoden aikana 0,8 prosentilla kaikista 18-74 vuotiaista naisista. Väkilukuun suhteutettuna tämä tarkoittaa yhteensä 15 000:ta naista vuositasolla."

Mielestäni tämä on aika selvä ilmaisu siitä, että Amnestyn arviot seksuaalisen väkivallan määrästä eivät perustu pelkästään Tukinaiseen tehtyjen soittojen määrään, eikä Tukinaiseen tehtyjä soittoja pyritä korostamaan muiden aineistojen kustannuksella.

Olennainen aineisto on siis jo mainittu

”Raiskattu? Tutkimus raiskausten käsittelemisestä rikosprosessissa” – tutkimus, josta on maininta myös vanhoilla kampanjasivuilla.

http://www.optula.om.fi/29091.htm

Timo Kitusen kirjoitukseen minulla ei ole huomautettavaa.
Mielestäni se on hyvä, ja sen tyylisiä kirjoituksia kaipaisin enemmänkin.

Huomasin, että minun täytyy vielä tarkentaa paria seikkaa.

Sekä 90/10 kaikkien rikosnimikkeiden kohdalla että 60/40 törkeiden pahoinpitelyiden kohdalla on poimittu poliisille ilmoitettua rikollisuutta koskevista tilastoista.

Kuten mainittua, poliisitilastoja koskevat monet ongelmat. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan

"Tilastoihin päätyvät teot
ja tekijät ovat vain osa kaikista väkivaltaisista teoista ja niiden tekijöistä. Myös poliisikontrollin kohdistaminen ja teho sekä lainmuutokset
vaikuttavat tekojen tilastoitumiseen...
Viranomaisten tilastoiman rikollisuuden muutokset voivat johtua
paitsi rikoskäyttäytymisen määrän tai piirteiden muutoksista, myös muista
tekijöistä kuten sosiaalisen kontrollin tehosta. Jos halutaan tietoa
kokonaisrikollisuuden kehityksestä, on käytettävä muita tietolähteitä kuin
tilastoitua rikollisuutta... Tärkeimpänä menetelmänä voidaan pitää uhritutkimuksia."

Mikäli väkivallan suhteen katsotaan vain poliisitilastoja, niitä tulee
katsoa yhdenvertaisesti, kaikki rikosnimikkeet mukaan ottaen ja ilman etukäteisolettamusta siitä, että tietty rikosnimike olisi toista "totuudenmukaisempi".

On vääristelyä väittää, että jokin taho "vääristelee totuutta", mikäli taho käyttää lähteenään virallisia poliisitilastoja. Näin on varsinkin silloin, jos vääristelysyytöksissä käytetään itse täysin samoja tilastoja, mutta viitaten vain yhteen rikosnimikkeeseen.

Mutta kuten jo mainittua, poliisitilastojen heikkoudet tiedetään, ja tämän vuoksi oikeusministeriön alainen Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos tekee tarkempia uhritutkimuksia, jotka ovat luotettavampia. Tämän seikan on maininnut poliisi ja sen ylin johto itse.

On kuitenkin pidettävä mielessä se Optulan mainitsema seikka, että kaikkea lähisuhdeväkivaltaa ei ilmoiteta poliisille.

Tästä ilmoittamattomasta väkivallasta saadaan osittain tietoa mm. Ensi- ja turvakotien liiton yms. toimijoiden raporteista, joista saa tietoa niistä ihmisistä, jotka ovat hakeneet turvaa.

ETU-liiton ylläpitämissä turvakodeissa 95% aikuisista on naisia (1400
lasta, 1200 naista, 60 miestä). Viidennes asiakkaista tulee asiakkaaksi uudelleen, ja lähes kaikki turvaa hakevat ovat kestäneet väkivaltaa jo
pitkään. Turvakoteihin hakeutuvat miehet tulevat myös muista syistä, esimerkiksi tilapäisen asunnottomuuden takia. Ks. viimeisin Esikko-lehti, jossa pieni juttu turvakotien miehistä.

Asiaan liittyen: en aina ymmärrä "amnestykritiikin logiikkaa".

Siitä seikasta, että perhe - ja parisuhdeväkivallasta suurin osa olisi naisiin kohdistuvaa, ei voi vetää minkäänlaista johtopäätöstä siitä, että miehiin kohdistuvaa väkivaltaa vähäteltäisiin.

Vaikka
kampanjassa X todettaisiin, että hoitoala on naisvaltaista, tämä ei tarkoita, että samaan kampanjaan X sisältyisi ajatus siitä, että mies ei voi toimia kätilönä. Ja hoitoalan palkkauksen parantaminen hyödyttää sekä siellä toimivia naisia että miehiä.

Miehiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan tutkimusta Amnesty on perännyt vuodesta 2005, ja eksaktisti tämä ilmaistaan kuntaraportissa
2005-2006.

http://www.amnesty.fi/mita-teemme/joku-raja/kampanjan-materiaalit/Joku%20raja_kuntaselvitys_2005-2006.pdf/view

Summa summarum, Amnestyyn kohdistuva kritiikki on mitä toivottavinta. Valitettavasti se vaatii tällä hetkellä vielä varsin huomattavaa hiomista.

Jos Amnestya yritetään työntää jonkinlaiseen "radikaalifeministi yms. yms." muottiin kuin kuutiota neliöön, on tämä paitsi totuudenvastaista, myös täysin hyödytöntä ja hedelmätöntä väkivallan ehkäisemistyön kannalta, puhuttiin sitten miehiin tai naisiin kohdistuvasta väkivallasta.

joo, ja vertauskuva jota äsken käytin oli tarkoitus olla muodossa "ympyrää neliöön" eikä "kuutiota neliöön" :)

Edellisestä kommentoinnistani tähän ketjuun on kulunut reilut pari kuukautta, joten nyt on jo korkea aika jatkaa.

Tarkoitukseni on käydä läpi tätä moniin suuntiin avautuvaa keskustelua siten, että luen aiempaa keskustelua läpi kronologisesti ja sanon sanottavani lyhyesti aina kuhunkin kohtaan, joka mielestäni edellyttää kommentointia. Tämä voi tarkoittaa sitä, että vuoropuhelunomaisuus minun ja Heikin välillä kärsii, mutta toisaalta ainakin jotkut aiemman keskustelun jättämät aukot tulevat toivottavasti täytetyiksi ja orastaneet uudet keskustelun polut on ehkä mahdollista tulla riittävästi läpikäydyiksi.

Totta kai voi tapahtua myös päinvastoin. Niin, että rönsyily on aiempaakin runsaampaa. Mutta katsotaan …


Heikki: ”… ilmiöön liittyy erityispiirteitä, joihin käsiksi pääsy kävisi mahdottomaksi pelkällä makrotason tarkastelulla. Ilman silloin tällöin tapahtuvaa erikoistumista spesifiin ilmiöön menetettäisiin jotain olennaista.

Näin on myös naisiin kohdistuvan väkivallan kohdalla. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan esimerkiksi perheväkivallan, seksuaalisen väkivallan ja työpaikkaväkivallan kohdalla uhrien sukupuoli on painottuneesti naissukupuoli. Tarkastelemalla em. väkivaltamuotojen syntysyitä ja prosesseja saadaan käyttöön parempia välineitä niiden lopettamiseksi ja lopulta kaiken muunkin väkivallan lopettamiseksi. Erikoistuminen A:han ei ole B:ltä pois.”

- Huomion kohdistaminen vain A:han (”erikoistuminen spesifiin ilmiöön”) on kyllä tavallisesti pois B:ltä (ymmärrys B:stä ei lisäänny). Ja aivan erityisesti tällaisessa tapauksessa.

Suomen Amnestyhän ei tyydy siihen, että se yrittäisi ainoastaan itse kasvattaa asiantuntemustaan naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyen ja antaisi asiantuntijalausuntoja naisiin kohdistuvan väkivallan ”syntysyistä ja prosesseista”, vaan se esittää vaatimuksia mm. eri ministeriöille siitä, kuinka niiden tulisi organisoida koko lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi Suomessa tehtävä työ jotenkin naisten uhriasemaa korostaen. Juuri tässä mennään metsään niin että rytisee, ainakin jos tarkoituksena on pyrkimys mahdollisimman tehokkaaseen läheisissä ihmissuhteissa esiintyvän väkivallan ehkäisyyn. Jos perimmäinen tarkoitus onkin jokin muu, niin sitten toki Amnestyn kaltainen uhrinaisten esiin noukkiminen eri konteksteista ja niiden yhteen niputtaminen voi toki olla ihan tuloksekaskin strategia.

Voisiko muuten ajatella, että näissä eri yhteyksissä esiin tulevissa ”naiset väkivallan uhreina” tilanteissa ei olisikaan mitään muuta yhteistä nimittäjää, kuin se tämän viestiketjun alussa esiin nostamani, Amnestyn asiantuntijan mainitsema, ”naiseus”? Jos on jotain muuta, niin mitä se on (jos keskitytään puhumaan Suomen tilanteesta)?

Minkälaista asiantuntemusta Suomen Amnestylle on tässä vuosien saatossa kertynyt näistä naisiin kohdistuvan väkivallan ”syntysyistä ja prosesseista” Suomessa? Mikä Heikki on Suomen Amnestyn ajatus siitä, millä tavalla naisen lyönti pari- tai seurustelusuhteessa Suomessa eroaa miehen lyönnistä vastaavassa suhteessa?


minä: ”Ilmapiiri miesten uhriasemasta puhumiselle ei myöskään ole kovin otollinen, vaan helposti koko aihe torjutaan ja leimataan aiheesta puhuja(t) valittajaksi. Tästä olet varmasti tietoinen.”

Heikki: ”Ilmapiiri on tuskin millekään kampanjalle kovin otollinen koskaan. Olen elämäni aikana osallistunut jos jonkinlaiseen kampanjaan, ja aina kampanjat ovat herättäneet vastustusta. Mielestäni se on luonnollista, koska mikäli kaikki olisivat kampanjoitsijoiden kanssa samaa mieltä, ei kampanjaakaan tarvitsisi.”

- nähdäkseni ilmapiiri on ollut erittäin otollinen Suomen Amnestyn naisiin kohdistuvan väkivallan vastustamiskampanjalle. Niin otollinen, että vain ja ainoastaan tämän teeman takia Suomen Amnesty on saanut valtavasti lisää jäsenmaksunsa maksavia jäseniä sekä muita rahallisia tukijoita. Eikö totta?

Erilaiset popparit ja monet julkisuuden henkilöt keikistelevät mielellään tätä teemaa kannattavina mannekiineina osana Joku raja –kampanjaa. Aihe on siis todellakin pop.

Tämä naisiin kohdistuvan väkivallan vastustaminen on myös teema, joka on avannut Suomen Amnestylle ovet salonkeihin ja kabinetteihin ja tehnyt merkitysarvoltaan hiipuvasta järjestöstä kiinnostavan yhteiskunnallisen vaikuttajan Suomessa. Ilman naisiin kohdistuvan väkivallan vastustamisen kampanjointia Suomen Amnestyllä olisi järjestönä ollut edessään aiempaa laihemmat vuodet. Nyt Suomen Amnesty elää lihavia aikoja ja kaikki siis tämän väkivaltakampanjoinnin ansiosta.

Se Heikki, että toteat ”ilmapiiri on tuskin millekään kampanjalle kovin otollinen koskaan”, vaikuttaa tarkoitukselliselta hämäämiseltä erityisesti tässä tapauksessa, kun puhumme näistä väkivalta-asioista ja tiedät prikulleen, miten menestyksekäs teema naisiin kohdistuvan väkivallan vastustaminen on Suomen Amnestylle ollut.

minä: ” Eikö sinun mielestäsi miehiin kohdistuva parisuhdeväkivalta ole "keskeinen ja ongelmallinen ilmiö"?”

Heikki: ”Kyllä, se on varsin ongelmallinen ilmiö, jossa varsinkin henkinen väkivalta huutamisen, vähättelyn, haukkumisen, uhkailun yms. keinoin josta joskus käytetään sanaa ”nalkuttaminen” aiheuttaa monelle ihmiselle paljon tuskaa. Toki siihen liittyy muitakin piirteitä, mutta nämä lienevät yleisimmät.”

- viittasin kysymykselläni kyllä ihan fyysiseen väkivaltaan. Oikeastaan aina, kun puhun läheisissä ihmissuhteissa esiintyvästä väkivallasta, tarkoitan fyysistä väkivaltaa, ellen toisin mainitse.

Tämä, että puhe kääntyy henkiseen väkivaltaan, kun puhutaan miehiin kohdistuvasta väkivallasta, on minulle tavattoman tuttu ilmiö (näin tapahtuu myös useiden väkivaltatyöntekijöiden puheissa). Tuntuu melkein, kuin ei osattaisi ajatella, että miehiin voi parisuhteissa oikeasti kohdistua fyysistä väkivaltaa.


minä: ” Sellaisia tutkimuksiahan ei Suomessa ole edes tehty, jotka tavoittaisivat hyvällä tavalla miesten uhriutta.”

Heikki: ”Optulan luvuissahan näkyy selvästi, että miehet ovat esimerkiksi katuväkivallan ja huvipaikkaväkivallan uhreina selvästi useammin kuin naiset.”

- puheena meillä oli, kun viittasin siihen, ettei miesten uhriutta hyvällä tavalla tavoittavia tutkimuksia ole Suomessa tehty, parisuhteissa esiintyvä väkivalta. Mitään miesten välisiä känninujakointeja ja niistä tehtyjä selvityksiä ei tähän tarkasteluun kannata sotkea.

Tilanne on tosin onneksi tämän ”miesten uhriuden tutkimuksellisen tavoittamisen” suhteen muuttumassa maassamme. Luulen, että jo tänä kesänä saamme kuulla tästä jotain mielenkiintoista (Suomen oloissa) uutta.

”Huomion kohdistaminen vain A:han (”erikoistuminen spesifiin ilmiöön”) on kyllä tavallisesti pois B:ltä (ymmärrys B:stä ei lisäänny). Ja aivan erityisesti tällaisessa tapauksessa…
Suomen Amnestyhän ei tyydy siihen, että se yrittäisi ainoastaan itse kasvattaa asiantuntemustaan naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyen ja antaisi asiantuntijalausuntoja naisiin kohdistuvan väkivallan ”syntysyistä ja prosesseista”, vaan se esittää vaatimuksia mm. eri ministeriöille siitä, kuinka niiden tulisi organisoida koko lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi Suomessa tehtävä työ jotenkin naisten uhriasemaa korostaen. Juuri tässä mennään metsään niin että rytisee, ainakin jos tarkoituksena on pyrkimys mahdollisimman tehokkaaseen läheisissä ihmissuhteissa esiintyvän väkivallan ehkäisyyn…”

Itse olen sitä mieltä, että ortopedia, suu- ja leukakirurgia ja plastiikkakirurgia ovat kirurgian erikoishaaroja, joiden yhtenevä huomioonotto takaa potilaan parhaan hoitamisen tarpeen tullessa. Mielestäni ei ole big deal jos plastiikkakirurgi ei tunne aivokirurgiaa: olennaista on että molemmat palvelut löytyvät.

TS. väkivallan ilmiöön liittyy erityispiirteitä –vaikkapa seksuaalinen väkivalta, työpaikkaväkivalta tai kunniaväkivalta- , joihin erikoistuminen ja huomioonottaminen yhdessä ja yhdenvertaisesti takaa parhaan väkivallan ennaltaehkäisyn, vaikka raiskauskriisikeskuksen työntekijä ei tuntisikaan kunniaväkivallan ilmiötä. Olennaista on että kommunikaatio pelaa ja tieto kulkee toimijoiden välillä.

Mieserityisyydestä sen verran, että Amnesty ei ole vastustanut vaan vaatinut miehiin kohdistuvan väkivallan tutkimusta, kuten onkin jo tullut sanottua.

Kuten edellisessä viestissäni totesin, vaikka kampanjassa X todettaisiin, että hoitoala on naisvaltaista, tämä ei tarkoita, että samaan kampanjaan X sisältyisi ajatus siitä, että mies ei voi toimia kätilönä. Ja hoitoalan palkkauksen parantaminen hyödyttää sekä siellä toimivia naisia että miehiä.

Tämän viestin analogisuus ei ilmeisesti mennyt perille, joten väännetään rautalangasta: vaikka Joku Raja!- kampanjassa todettaisiin, että parisuhdeväkivallan kokeminen on naisvaltaista (kuten tässäkin threadissa moneen kertaan viitatuissa Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksissa on näytetty toteen), ei tämä tarkoita että samaan kampanjaan sisältyisi ajatus siitä, että mies ei voi kokea (fyysistäkin) väkivaltaa. Ja oikeusturvan, kasvatuksen, tutkimuksen ja turvakotien parantaminen hyödyttää sekä väkivaltaa kokeneita naisia että miehiä.

On mielestäni kouraantuntuvammin näytettävä, millä tavoin Joku Raja!- kampanjan vaatimusten toteutuminen ”ehkäisee tehokasta läheisissä ihmissuhteissa esiintyvää väkivaltaa”. Muussa tapauksessa metsässä rytisevät ihan muut toimijat kuin Amnesty.

Luodaanpa katsaus konkreettisiin Joku Raja! – kampanjatavoitteisiin. Niistä selviää toisen käden tietoja sekä blogikirjoittelua paremmin tämä ”amnestyn väkivaltalogiikka” kuten myös näkemykset väkivallan syntysyistä ja prosesseista. Haluan kysyä kustakin tavoitteesta yksitellen seuraavat asiat:

1. millä tavoin ne toteutuessaan sotisivat tehokkaan läheisissä ihmissuhteissa esiintyvän väkivallan vähentämistavoitetta vastaan?
2. mikä tavoitteissa on muutoin vikana?

http://www.amnesty.fi/mita-teemme/joku-raja/ehdotus-naisiin-kohdistuvan-vakivallan-vastaiseksi-ohjelmaksi

Poimin alkuun vain muutaman tavoitteen, jottei viestistä tulisi liian pitkä. Jatkossa voidaan luoda katsaus muihinkin tavoitteisiin.

Lakiuudistukset

1. ns. ”Vakaan tahdon pykälän” poistaminen rikoslaista (3.5)

Pahoinpitelyn syyttämättä jättäminen on edelleen mahdollista oikeudenkäynnistä rikosasioissa
annetun lain 1 luvun 7 ja 8 §:n nojalla. Asianomistajan pyyntöön voidaan kiinnittää huomiota
arvioitaessa syytteen nostamatta jättämistä kohtuusperusteen nojalla. Tällöin pyyntö jättää syyte
nostamatta on yksi peruste, joka otetaan kokonaisarvioinnissa huomioon. Syyte voidaan jättää
nostamatta myös tekijän ja asianomistajan välillä saavutetun sovinnon perusteella.
Huomionarvoista on, että syyttämättäjättämispäätös voi perustua myös tekijän pyrkimykseen
osallistua sovitteluun eli syyttämättä jättämisen edellytyksenä ei ole saavutettu sovinto.

Näkemykseni mukaan pykälä vähentää tekijän rikosoikeudellista vastuuta teosta ja tekee mahdolliseksi syyttämättä jättämisen tekijän toteuttaman painostuksen perusteella. Tämän pykälän poistaminen parantaisi erityisesti miesuhrien asemaa, heidänhän tiedetään ilmoittavan koetusta väkivallasta muutoinkin naisia harvemmin.

2. Lähisuhderauharikoksen lisääminen rikoslakiin (3.2)

Tällä hetkellä Suomen rikoslaki ei anna erityismerkitystä sille, onko pahoinpitely tapahtunut lähisuhteessa tai
sille, muodostuuko teko pitkään jatkuneesta pahoinpitelyjen ja henkisen, taloudellisen tai seksuaalisen vallankäytön tapahtumasarjasta.

Oikeusministeriön alaisuuteen on asetettu työryhmä pohtimaan tuleeko lievän pahoinpitelyn
syyteoikeutta muuttaa jos väkivalta on toistuvaa (ns. lähisuhderauharikoksen lisääminen rikoslakiin). Tällä hetkellä lievä väkivalta on asianomistajarikos, ja poliisi aloittaa esitutkinnan vain, jos asianomistaja vaatii syytetylle rangaistusta. Näin siitä huolimatta, että viranomaistenkin tiedossa on väkivallan toistuminen.

Amnestyn mukaan toistuvan väkivallan ollessa kyseessä poliisin on aina tehtävä esitutkinta riippumatta siitä vaatiiko asianomistaja syytteen nostamista tai rangaistusta tekijälle. Syyteharkinta on jätettävä syyttäjän tehtäväksi.

Näkemykseni mukaan lähisuhderauharikoksen lisääminen rikoslakiin parantaa uhrin oikeudellista asemaa, koska syyteharkinnan aloittaminen ei tällöin riippuisi asianomistajan kyvystä nostaa syyte ja /tai uhriin kohdistuvasta painostuksesta. Jälleen näen tämän erityisesti miesuhrien asemaa parantavana uudistuksena.

3. Uhrien oikeuksista tiedottamisesta lakisääteinen velvollisuus (3.1)

Kun informointivelvollisuudesta tehdään lakisääteistä, uhrit riippumatta henkisistä/sosiaalisista/yms. kyvyistään, ominaisuuksistaan ja valmiuksistaan saavat yhdenvertaisesti tietoa oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.

Palvelukäytäntöuudistukset

4. Matalan kynnyksen palveluiden kehittäminen (2.2)

Amnestyn mukaan matalan kynnyksen palvelut, resurssi- tai pistäytymiskeskukset - joihin esimerkiksi ajanvarausta ei tarvitse tehdä - tavoittavat eri asiakaskunnan kuin turvakodit.
Nimensä mukaisesti matalan kynnyksen palvelut alentavat kynnystä hakea apua ja mahdollistavat interventiot ja tiedonjaon aikaisessa vaiheessa.

5. Olemassa olevien katkaisu- ja ehkäisyohjelmien arviointi ja kehittäminen (2.10)

Toivottavasti tätä ei tarvitse erityisemmin perustella.

6. ”Kunniaan” liittyvän väkivallan ehkäisyn tehostamistyö (2.4; 2.6)

Myös Suomessa esiintyy kunnialla ja yhteisön arvolla perusteltua väkivaltaa, jonka vähentäminen edellyttää erityistä perehtyneisyyttä asiakkaan kasvatus- ja perhetaustaan ja mahdollisiin lähtömaan oloihin. Asiantuntemuksella ja avoimilla silmillä ennaltaehkäistään ylitulkintoja asiakastilanteissa, esimerkiksi kaiken selittämistä ”kulttuurilla”.

***

Amnesty ei ole tehnyt tuoreempaa jäsenkyselyä, joten mahdollisen suosion kasvun syistä ei voi vielä sanoa mitään varmaa. Sikäli jos/kun joku tukee Amnestya Joku Raja!- kampanjan vuoksi, uskon että osasyy on siinä, että kampanjan tavoitteet koetaan tarpeellisiksi, ajankohtaisiksi ja realistisiksi väkivallan vähentämisen kannalta. Se, että kampanjassa on mukana ”keikistelevä poppari”, ei pitäisi hirveästi haitata, kun substanssi on kuitenkin perusteellisesti hallussa.

Olen Heikki kiitollinen siitä, että olet antautunut tähän keskusteluun kanssani Suomen Amnestyn Joku raja -kampanjaan liittyen.

Toiveenani kuitenkin olisi, että voisit vastata jotenkin esittämiini kysymyksiin. Muuten keskustelu ei tarkennu keskustelun kuluessa esiin työntyneisiin tarttumakohtiin, vaan tempautuu jälleen uusiin suuntiin.

Esimerkki tästä hiukan hankalaksi kokemastani asiasta tulee esiin tämän viimeisimmän postauksesi yhteydessä. Kysyin sinulta viimeistä edellisessä postauksessani 21.6. neljä kohtalaisen selkeärajaista kysymystä (, jotka nousevat esiin aiemmasta keskustelustamme). Sinä Heikki et vastaa niistä yhteenkään, vaan kysyt uudelta aihealueelta peräti 12 kysymystä minulta (kaksi kysymystä kuudelta eri aihealueelta).

Tällä tavalla edeten uusista näkökulmista ja ilmaan heitetyistä kysymyksistä muodostuvan hetteikön pinta-ala kyllä kasvaa, mutta tukevaa jalansijaa ei tunnu löytyvän juuri mistään.

Vastaan kyllä mielelläni noihin viimeisimmässä postauksessasi esittämiisi kysymyksiin vähän myöhemmin.