Olet tässä:  Etusivu  -  Blogit  -  Mistä ei voi vaieta...
  Kirjaudu Sosiaaliporttiin
Tunnus:   
Salasana:   
   
 
 
 

Vuosien saatossa meille Miessakit ry:n Lyömättömässä Linjassa oli muodostunut tavaksi asiaa kysyttäessä ilmoittaa, kuinka ”noin kolmasosan” asiakkaaksi pyrkivistä kanssa emme voi työskentelyä aloittaa. Se oli sellainen näppituntumailmaus, joka saattoi perustua johonkin monta vuotta aiemmin tehtyyn eksaktiin havaintoon asiasta.

Todellisuus ainakin parilta viime vuodelta on kokonaan toinen.

Asiakkaaksi omasta väkivaltaisuudestaan eroon haluavia olisi vaikka millä mitalla, mutta nykyään 80-90%:lle joudutaan tarjoamaan ”ei oota”. Uusia asiakkaita ei voida ottaa, koska on täyttä. Tämä kaikki siitä huolimatta, että palvelua ei ole mainostettu mihinkään suuntaan koko 2000-luvun aikana.

(Ja pääkaupunkiseutu sitten vielä esitetään palveluiden saatavuuden suhteen oikeana lintukotona verrattuna harvempaan asuttuun Suomeen.)

Muualle ohjaamisestakaan ei ole oikein hyötyä, koska tilanne on oletettavasti samanlainen ”siellä toisessakin” paikassa. Vain muutamahan näitä tämän alan palvelujen tarjoajia onkin, eikä ihan mihin tahansa viitsi tietenkään ohjata, koska väkivaltateeman kanssa koetaan useassa paikassa suurta avuttomuutta. Sanalla sanoen tilanne pääkaupunkiseudulla on katastrofaalinen.

Orastavaa toiveikkuutta asian yleisempään tietoisuuteen tulemisen suhteen heräsi itselläni joitakin viikkoja sitten. FST:n porukka oli nimittäin saanut vihiä tästä onnettomasta tilanteesta ja he olivat päättäneet tehdä asiasta uutisjutun.

Allekirjoittanutkin pääsi vilauttamaan naamaansa televisiossa, mutta se oli laiha lohtu. Pihaustakaan ei aiheesta ole kuulunut tuon uutislähetyksen jälkeen. Useinhan jokin teema nousee laajemminkin median mielenkiinnon kohteeksi sen jälkeen, kun se kerran on nostettu esille. Niin ei käynyt tämän seurauksena.

Toisaalta itse uutisointikin jäi vähän latteaksi ainakin suhteessa odotuksiini. Olin nimittäin antanut itseni ymmärtää, että aiheesta uutisointiin olisi sisällytetty jonkun STM:n edustajan haastattelu, jossa tälle olisi esitetty tärkeä kysymys: ”Kuinka tämä on mahdollista, kuka tästä on vastuussa?” Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Niin kauan, kun edes omasta väkivaltaisuudestaan eroon haluaville ihmisille ei ole tarjota minkäänlaista apua, vähän turhilta tuntuvat ministeriöiden ja kuntien taholta esitetyt muunlaiset huolet läheisissä ihmissuhteissa esiintyvästä väkivallasta.

Nykytilanteessa todennäköisempää on saada ainakin pieni voitto Lotto-arvonnassa, kuin saada itsellensä ammatillista apua eroon väkivaltaisesta käytöksestä.

- - -

Tekstissä mainittu FST:n tv-nytt –lähetys nähtävissä YLE:n Arenalla 25.3.2009 asti
http://arenan.yle.fi/toista?id=1916477 (kohdasta 16:10 alkaen)

Plus 2
Miinus 0
 
Kommentit: 1 - 1 / 1 Sivu: 1 / 1 1
Totta puhut, omassa työssä olen kohdannut saman, apu ei vaan ole tarpeeksi tarjolla.

Kamppis, 4.12.2009 9:44

RSS  Kommenttien syöte
Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.
Mistä ei voi vaieta...

Väkivaltatyöntekijän väkivaltablogi

Mistä ei voi vaieta uusimmat

» Kynsin ja hampain kiinni vanhassa

(
 21.5.2010 
 Jukka Lampinen 
)

» Mitään tarkoittamattomat kiteytykset

(
 12.10.2009 
 Jukka Lampinen 
)

» Mitä väkivallasta halutaan tietää?

(
 24.5.2009 
 Jukka Lampinen 
)

» Ilmaisten tiedejournaalien kimppuun !

(
 6.4.2009 
 Jukka Lampinen 
)
 

Kommentoi blogia

Kirjauduttuasi palveluun voit kommentoida blogitekstiä ja lukea muiden kommentteja klikkaamalla blogitekstin otsikkoa

Jaa |