Vai kysyisinkö sittenkin; miten päädyin näin tavanomaiseen - tylsäänkin - avaukseen?
Haaveissani oli kirjoittaa viiltävän tarkka analyysi lastensuojelututkimuksen tilasta, tarpeista ja tavoitteista. Siitä, miten lastensuojelun tieto ja tutkimus -hanke tulee paikkaamaan lastensuojelututkimuksen aukot, kutomaan sen tekijät yhteen ja ratkaisemaan käytännön sekä tutkimuksen tiedon tarpeet. Kertoa, mitä on tehty ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Totesin, ettei kolme viikkoa tässä tehtävässä riitä moiseen voimannäyttöön. On oltava nöyrä ja todettava, että sellaisen tekstin voin mahdollisesti kirjoittaa kuukausien päästä - jos silloinkaan.
Polkuni lastensuojelututkimuksen verkostokoordinaattoriksi voi määritellä johdonmukaiseksi taipaleeksi tai sattumanvaraiseksi kinttupoluksi, joka olisi saattanut viedä aivan muualle. Olen aloittanut opintoni maatalous- ja metsätieteellisessä tiedekunnassa riistaeläintieteen alalla ja tullut lukemaan sosiaalityötä todettuani kyseisen oppiaineen nuorelle kaupunkilaisäidille tarkoituksenmukaisemmaksi. Erikoistuin lastensuojeluun todettuani sen monimuotoisuudessaan antavan mahdollisuuden soveltaa usean eri sosiaalisektorin osaamista. Erikoistumistani on leimannut tietynlainen kaksinapaisuus: samalla, kun olen pyrkinyt tekemään tiedettä, olen tuntenut vastustamatonta vetoa käytäntöön. Opiskeluaikana ratkaisin ristivedon tekemällä keikkatöitä Naulakallion hoito- ja kasvatuskoteihin ja tekemällä kesätöitä toimeentulotuen sosiaalityöntekijänä Itäkeskuksessa. Gradututkielman tein käytäntöä lähellä Heikki Waris -instituutissa, jossa osallistuin lastensuojelun avohuollon vertaisryhmätoimintaa kehittävän warisryhmän työhön. Valmistumisen jälkeen olin jonkin aikaa lastensuojelun sosiaalityöntekijän virassa Herttoniemessä, jonka jälkeen palasin yliopistolle tekemään väitöskirjaa dosentti Mirja Satkan johtamaan tutkimushankkeeseen. Väitöskirjatyön ohessa vietin satunnaisesti iltoja ja öitä Helsingin kaupungin sosiaalipäivystysyksikössä. Käytäntö on siis kulkenut matkassani perusopinnoista aina jatko-opintojen loppuun saakka.
Lastensuojelun merkitys itselle käytäntönä ja tutkimuskohteena kirkastui oikeastaan vasta väitöskirjan valmistumisen myötä. Rahoituksen huvettua sain töitä sosiaali- ja terveysministeriön ja THL:n yhteishankkeesta, jossa tutkittiin sosiaalialan johtamista. Tein kansainvälisen kirjallisuus- ja tutkimuskatsauksen sosiaalialan johtamisen tilasta ja pääsin jatkamaan hankkeen suunnittelua ja tutkimusta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Palvelujen tutkimuksen yksikköön. Työ oli lottovoitto väitökseen valmistautuvalle tutkijalle. Uskottelin itselleni ja samalla vakuuttavasti työnantajalleni, että tutkimuksen teko aiheesta kuin aiheesta on intohimoni. Temaattinen syrjähyppy tuntui kuitenkin samalta kuin olisin kulkenut, en vain omituisessa kampauksessa, vaan vaatteet nurinpäin. Tein työni, mutten tuntenut siitä nostetta tai poltetta. Samaan aikaan aiemmin mielekkääksi kokemani asiantuntijatehtävä Helsingin hallinto-oikeuden lastensuojeluistunnoissa alkoi tuntua hankalalta, sillä se ei vastannut päivätyöni sisältöä. Tuntui kuin olisin ollut menettämässä osan identiteettiäni.
Paluu lastensuojelututkimuksen kentälle on tuntunut paluulta kotiin: omien vanhojen vaatteiden löytämistä ja kampauksen kääräisemistä nutturalle, joka sojottaa vähän sinne sun tänne, mutta tuntuu silti omalta. Lastensuojelussa minua viehättävät ne samat tekijät, jotka vetivät kenttäänsä jo opiskeluaikana. Lastensuojelu on rosoista, ristiriitaista ja monimuotoista. Sen tematiikan parissa ei pärjää lukkiutuneilla näkemyksillä, vaan jatkuva reflektio on välttämättömyys niin käytännön työntekijälle kuin tutkijallekin. Lastensuojelu pakottaa arvioimaan omia ennakko-oletuksia ja näkemyksiä aina uudelleen ja uudelleen, ja sen kysymysten äärellä on vain viisautta todeta, ettei tiedä, ettei välttämättä osaa, että tarvitsee aikaa miettiä vielä.
Odotan uteliaana, mitä verkoston luominen tuo mukanaan. En tiedä, en välttämättä osaa ja mietin tätä vielä. Tutkija minussa tehköön sitä, käytännön toimija on jo aloittanut puuhastelunsa. Avainhenkilöiden kartoittavat haastattelut olen siis aloittanut. Jos sinä tahdot olla mukana tuomassa ideoita lastensuojelututkimuksen verkoston luomiselle, ota rohkeasti yhteyttä. Mukavaa myös olisi, jos tähän blogiin kirjoittaisivat jatkossa muutkin. Hyviä bloginaiheita saa vapaasti ehdottaa.