Tervehdys ystävät

Kuuden viikon harjoittelu terveyskeskuksen perushoidossa alkaa olla ohi...vielä muutama aamu ja pari yövuoroa.Sitten odottaa tämän sairaanhoitopiirin keskussairaalan ortopedinen osasto....hmm kenties komeita kirurgeja ...tai sitten ei.....mutta se jää nähtäväksi.

Tein viime viikolla kaksi yövuoroa ,joista toisen siirrossa(jossa potilaat odottavat vanhainkoti paikkaa tai muuta hoitopaikkaa) valvoimme myös ns.muistimoduulin.Siellä hoidetaan muistisairauksista kärsiviä potilaita.Tuntui hiukan pelottavaltakin mennä lukituista ovista osastolle ,jossa ainoa valo on osaston keskellä olevan kanslian valo ja eräänlaisesta akvaariosta kajastava valo.Ensimmäisen kerran mennessämme katsomaan onko kaikki hyvin meitä vastaan tuli "Mikko"."Mikko " oli kadottanut housunsa jonnekkin ja oli muutonkin kovasti lähdössä traktorin starttia korjaamaan."Mikko" vielä sanoi meidät kohdatessaan:" Ei kai minua irstaana pidetä, kun minulla ei ole housuja?" hmmmm...eihän siihen voinnut kuin antaa kieltävän vastauksen,toinen oli niin onneton kun housut olivat kadonneet.Saimme ohjaajani kanssa "Mikolle" housut ja hänet vuoteeseen.Kiersimme kääntämässä muutaman osaston potilaan ja kurkistimme omatoimisten potilaiden huoneisiin joissa potilaat jo nukkuivat ja sammutimme televisioita.Tuntui kammottavalta ,että osa potilaista oli lukittuina omiin huoneisiinsa ,mutta toisaalta on kyse heidän omasta turvallisuudestaan.

Yö kuluikin rauhallisesti kunnes seitsemän maissa ohjaajani pyysi minua perushoidon osastolle auttamaan yökköä.Tällä osastolla oli mummo repinyt aamuyön tunteina katetrinsa irti ja tottakai koko sänky ja lattia oli märkä.Mennessäni auttamaan huoneeseen kuulin jo kaukaa käytävälle tämän yökön pauhaamisen."Minä en tarvitse tällaista täällä yöllä" ja kun pääsin huoneeseen oli mummo kyyneleet silmissä tämän keski-ikäisen hoitajan paiskottavana.Otteet näyttivät kovakouraisilta ja huutokin oli kovaa.Lisäksi kaikki valot paloivat.Saimme mummon kuivitettua ja minä vielä lohduttelin mummoa sanoen :"lepilehän vielä,kohta tulee aamupuuro" taisin siinä ohimennen silittää hiuksiakin.Tämän huomatessaan tämä hoitaja sanoi minulle:"Kyllä sullakin toi ystävällisyys ja hyvyys katoaa kun oot tehny tätä työtä yhtäkauan kuin minä,sellaset parikymmentä vuotta.".......Valitan,mutta en aio syyllistyä moiseen kovakouraisuuteen ja tylyyteen.En suostu!

Mutta on toisenlaisiakin hoitajia.Oma ohjaajani etenkin yövuorossa on hyvä esimerkki.Hän ei laita valoja yöllä huoneeseen vaan vanhukset käännetään käytävästä kajastavassa valossa.Lisäksi hän hellästi koskettaa vanhusta ja kutsuen nimeltä.Hän kertoo hiljaisella äänellä mitä on tullut tekemään ja kertoo mitä kello on.Lopuksi hän kauniisti koskettaen kehoittaa vanhusta vielä nukkumaan.Onneksi on myös tällaisia ihmisiä.

Kunnioitetaan vanhuksia,sillä monet heistä ovat olleet rakentamassa meille tätä nykyistä yhteiskuntaa.