Tervehdys kanssakulkijat

Tässä kaiken touhun keskellä on lukenut jotakin muuta kuin Lääkehoidon ABC-kirjaa ,jonka tentti olisi edessä.Nimittäin sain eräältä ystävältäni vinkin Saara Finnin kirjasta Suruvaippa.

Ja niin siinä kävi että kirja koukutti ihan kokonaan.Vaikka kirja onkin kirjoitettu joskus 70-80-luvun taitteessa ,on sen tapahtumat kuitenkin nykypäivää.

Mistä kirja kertoo? Kirja kertoo 70-luvun puolivälin vanhustenhoidosta ja vanhustyön tekijöistä.Ja uskokaa tai älkää ,ei asenteet ole muuttuneet näinä vuosikymmeninä mihinkään.Yhtälailla on silloin ollut vanhustyössä ihmisiä jotka haluavat vain äkkiä pois vanhuksen luota ja vain kaikki tarpeellinen tehdään.Kukaan ei kuuntele vanhusta eikä kysy onko kaikki hyvin tai tarvitseeko vanhus jotakin.

Tänään taas törmäsin siihen kuinka yksinkertaisesti unohdetaan vanhus........vanhus oli laitettu alusastialle ja jätetty rauhassa toimittamaan asiaa.En tiedä kauanko vanhus oli astialla ollut ,mutta hänen soitettuaan kelloa menin katsomaan mikä vanhuksella on.Ja kas kummaa....alusastia oli yhä paikoillaan ja vanhus kyyneleet silmissä katsoi minua ja sanoi: "kun tuo alusastia painaa,en minä muuten........"Alusastiasta oli jäännyt painaumat jo kankkuun, mutta muuten onneksi kaikki päätyi hyvin.
Kerroin työssäoppimisen ohjaajalleni asiasta ja hän vain kysyi oliko jäännyt kovatkin painaumat.Tämän jälkeen hän hiukan naureskellen kertoi muille työntekijöille :" unohtu sitten P.P. alusastialle "Minua ei naurattanut,pikemminkin asia itketti ja samalla taas kerran ja ties monennen mietin omaa vanhuuttani.Mietin myös sitä miksi vain tämän yhden vanhuksen sängynlaidalla on soittokello...miksi ei muilla...

Tämä sen vuoksi että tänään myös  toinen vanhus aiheutti surua...oli suihkupäivä ja sehän sama kuin vatsantoimituspäivä.Vanhuksella oli tullut isommat asiat vaippaan ja hän oli omatoimisesti jo riisunut housut ja vaipankin alas.....en tiedä kauanko vanhus oli vuoteessaan maannut näin.Toivoakseni ei kauaa...taas olisi ollut soittokello tarpeen...

Mutta nyt nukkumaan jotta huomenna taas jaksaa hoitaa oman osuutensa....onneksi minulla opiskelijana on mahdollisuus jakaa aikaani ja huolenpitoani vanhuksille.Kertoa sanoin ja kosketuksin että he ovat ainutlaatuisia ja tärkeitä.