Lumista alkanutta uutta vuosikymmentä ystävät.

Ei vanhustyön arki ole aina niin harmaata kuin se meille mediassa kuvataan.Ehei..se on hyvinkin koskettavaa ja hauskaa.Olen ollut nyt opiskeluihini liittyen harjoittelemassa vanhainkodissa neljä viikkoa, neljä hyvin antoisaa viikkoa.

Tuo otsikon sanamuunnoksia tapahtui eräänä joulukuisena aamupäivänä.Olin juuri syöttänyt mummolle aamupuuron ja juottanut aamukahvin, kun siinä kohensin hänen oloaan.Siirsin tyynyä ja silittelin jo harmaantunutta tukkaansa.Juttelin hänen Nasu-possustaan mummolle, kun mummo totesi että :"posunassu".Kovasti meitä molempia nauratti.Mummo siitä intoutui sanelemaan lisää muunnoksia jotka valitettavasti eivät ole julkaisu kelpoisia.....hmmm..vaikkei keho aina pysykkään mukana niin pää voi silti leikata kuin partaveitsi.En voinnut kuin nauraa mummon mukana ja leikillisesti torua häntä rumien puhumisesta.Tähän mummo totesi ,että :" tässä iässä saa puhua vaikka rumiakin "....niinhän se on,jos ei lapsena ,niin vanhana sitten.

Miten sitten tuo siveysvyö liittyy vanhustyöhön? Kyllä se liittyy..ei ehkä ihan niin kuten te sen ajattelette ,mutta minäpä kerron.Olin viemässä pyörätuolissa istuvaa mummoa wc:n asioille ja hänellä on haaroista vyötärölle kulkeva "vyö" jottei hän putoa tuolista.Vyö on tuolin selustan takana kiinni ,niin ettei mummo siihen yletä.Minä autoin mummoa pytylle ja olin unohtaa avata "vyön"..nauraen sitten sanoin mummolle että: "Eihän sitä voi nousta kun on turvavyö kiinni."Tähän tämä mummo tuumasi ettei se ole turvavyö,se on siveysvyö.Ei siihen voinnu muuta kuin nauraa mummon kanssa.

Vaikka arki onkin rankkaa muistamattomien ,ahdistuneiden vanhusten kanssa ,on se kuitenkin myös iloa.Pieni hymy vanhuksen kasvoilla kun olet syöttänyt,vaihtanut kuiviin ja vielä siinä kiireessä hiukan silittänyt poskea.

Kaiken kiireen keskellä ei pidä unohtaa inhimillistä kosketusta eikä lähimmäisen rakkautta.

Reppu täynnä uusia eväitä siirryn takaisin omaan työhön koulumailmaan.