Lämmintä heinäkuuta ystävät

Nyt on sitten viisi viikkoa lomaa takana ja kaksi päivää töitä lähihoitajana vanhainkodissa.Siis kouluohjaaja "nakitettiin " neljäksi viikoksi vanhainkotiin kun mokoma opiskelee lähihoitajaksi.

Eilen,ensimmäisen päivän jälkeen tuli itku,jotenkin niin pahalta tuntui kuinka ihmisen elämän loppuvaihe voi olla niin sanoin kuvaamatonta.
Miettikää...et pysty kommunikoimaan kenenkään kanssa,sinut syötetään ,vaipotetaan ja käännetään kyljeltä toiselle muutaman tunnin välein.Tv pauhaa ja ainoana seuranasi saattaa olla omiaan höpöttävä toinen vanhus.Jota et edes voi komentaa olemaan hiljaa....
Siinä näitä vanhuksia syöttäessäni mietin miksi elämän loppupuoli toisilla pitää olla näin.Miksi ei vain "kaatuisi suorilta jaloilta".
Taisin siinä lähettää yläkertaankin taivaalliselle Isälle terveiset ,että säästäisi minut tälllaiselta.

Mutta kyllä minä kunnioitan niitä ihmisiä jotka vuodesta toiseen jaksavat tehdä tuota työtä.

Ei saisi antaa tunteiden vaikuttaa ,mutta kyllä nämä ensimmäiset päivät ovat olleet raskaita ja työntäyteisiä.Ja se palkka...ei se vastaa sitä mitä tuosta työstä tulisi saada.Ja henkilökuntaa pitäisi olla enemmän ,että ehtisi jutella niiden vanhusten kanssa jotka siihen vielä pystyvät.
Iltavuorossa on kolme hoitajaa ja kaksikymmentä enemmän tai vähemmän sekavaa vanhusta.Yhden kun saat kuivitettua ja syötettyä niin jo juokset seuraavan luo.Ei siinä ehdi paljon seurustella vanhuksen kanssa.Saatikka ,että voisit viedä vanhuksia ulkoilemaan...

On se kuulkaa niin väärin.......