Miksi tuollainen otsikko? No kas,saimme tällä viikolla neljä uutta oppilasta .....aivan ummikkoja mutta ah niin kiehtovia ja ihania lapsia.Vielä ei hymyä ole liiemmälti näkynyt, mutta kyllä sekin aika tulee...

Kuulin heti ensimmäisenä päivänä ,ettei nuorin tulijoista,suloinen tyttö, saa piirtää ihmistä ollenkaan....(Jumalahan on luonnut ihmisen omaksi kuvakseen) No,kuvaamataidon tunti ja tarkoitus leikata tonttuja...IIIKKK...äkkiä lumihiutaleen mallia ja se tytölle leikattavaksi.Siinä samassa tuli mieleeni kuinka onnistuu pipareiden leipominen...ei voi tehdä tonttuja (ihmisen muoto,)ei voi tehdä possuja....sika on islamissa saastainen eläin...arvatkaas paljonko jää jäljelle...no kuuset,tähdet,kuut...ei kovin montaa...Ei muuten ole koskaan tullut mieleeni tällaiset asiat.Lisäksi tyttö on ensimmäinen oppilas minun aikani koulussamme joka käyttää huntua.Tuli siinä kaikkea tätä miettiessä mieleen ,että lienee syytä tutustua tarkemmin eri uskontoihin ihan työn takia.Ettei  tule sanomista ja ongelmia.Kyllä näiden oppilaiden kulttuuriin ja uskontoon näemmä pitää tutustua...kyllä se on oppisen paikka  ohjaajallekkin tuo valmistavassa luokassa oleminen.

Tänään sitten opetin tyttöä lukemaan aapista (hän on täysin lukutaidoton) ja jotenkin tuntui alkutunnista hassulta kun hän toisti kaiken sanomani.Mutta ei mennyt kauaakaan hän näytti aapisen kukkoa ja sanoi "kukuruu"....taskulampun kohdalla hän elehti kuin olisi näyttänyt lampulla valoa.Minä näytin kuvaa ja toistin sanaa taskulamppu.Tämä toistui usean kuvan kohdalla.Ilmeet ja eleet olivat tänään kovaa valuuttaa :)

Eilen ruokailussa istuin kahden jo aikasemmin Suomeen muuttaneen oppilaan seuraan.Tuli siinä poikien kanssa puheeksi mitä he tiesivät ennen Suomeen tuloaan maastamme.Toinen sanoi äidin kertoneen ,että" Suomessa on kylmä ja talvella lunta."(Poika on muuttanut Suomeen äidin kanssa kun äiti rakastui suomalaiseen mieheen),toinen taas sanoi yllättyneensä siitä kuinka paljon Suomessa on puita ja metsiä.Poika myös totesi minulle:" Eihän Afrikassa ole paljoa metsiä eikä kuusia ja mäntyjä".Keskustelimme myös siitä kuinka paljon pojat seuraavat oman maansa tapahtumia.Tämä pakolaisleiriltä Suomeen tullut poika sanoi vanhempineen seuraavansa hyvinkin paljon oman maan tapahtumia ja toivoi että tilanne maassa rauhoittuisi jotta he voisivat palata takaisin.

Rauhallista joulun odotusta kaikille

 

Aikaa on taas kulunut ihan liikaa viime kerrasta.Paljon on ollut ajatuksia, joita olisi voinnut kanssanne jakaa mutta jotenkin on ollut olevinaan kiire.

Mutta mennäänpä asiaan.Pian on edessämme itsenäisyyspäivä juhlineen ja tottakai juhlaa vietetään myös meidän koulussamme ja valmistavassa luokassa.Koulumme kuudes luokkalaiset pääsevät "Linnan juhliin" eli kaupungin isien vastaan otolle.Sinne myös matkaavat meidän valmistavan luokan kaksi poikaa, jotka kuuluisivat kuudennelle.Vaikka eihän valmistavassa tuijota luokka asteita.

Tähän koulumme juhlaan liittyen olemme harjoitelleet esitystä jossa valmistava luokka laulaa muille "Arvon mekin ansaitsemme".Yksi oppilaista joka on taitava viulisti säestää esitystä viululla.Tuntuu hyvältä seurata kuinka innokkaasti oppilaamme ovat esitystä harjoitelleet.Toki olemme harjoitelleet muitakin itsenäisyysjuhlaan lauluja.Niistä lienee tärkein Maamme-laulu.

Eräänä päivänä viime viikolla jäin kuuntelemaan kun yksi näistä isommista valmistavan luokan pojista aluksi hyräili ,sitten hiljaa itsekseen lauloi Maamme-laulua.Poika, joka ei ole syntynyt Suomessa,vaan on ollut vasta vuoden maassamme pakolaisena hyräili kansallislauluamme.Jäin siinä miettimään onko tämä poika ihan selvillä laulun sanojen sisällöstä vai kumpusiko laulu kenties kiitollisuudesta, että hän perheensä kanssa on saanut turvapaikan Suomesta.En kuitenkaan mennyt pojalta kysymään hänen ajatuksiaan vaan annoin pojan hyräillä.

Valmistavassa luokassa on opettaja pitänyt myös vanhempien tapaamisia eli ns.vanhempien vartteja.Varttihan ei tähän riitä vaan hyvinkin sujahtaa tunti.Paikalle on kutsuttu vanhempien lisäksi oppilas ja heidän äidinkielensä tulkki.Näin jokainen tulee kuulluksi ja kuulee.Useimmat vanhemmat ovat tulleet hiukan peloissaan kuulemaan mitä heidän lapsensa on koulussa tehnyt.Mutta opettajan selvitettyä tapaamisen sisältöä ja kerrottua ,että tällainen on tapana Suomessa ovat vanhemmat silminnähden rentoutuneet.Osa vanhemmista on kertonut,että heidän maassaan vanhemmat kutsuttiin koululle vain jos oli syytä kertoa ikäviä uutisia.Kovasti suomalainen koulujärjestelmä on saanut kiitosta vanhemmilta.

Yhden oppilaan kohdalla ihmettelimme kovasti, kun äiti kertoi pojan joutuvan kesällä tenttimään kotimaassaan tämän lukuvuoden opinnot.Tämän pojan vanhemmat ovat tulleet Suomeen työn vuoksi ja ovat myös aikeissa jäädä Suomeen vaikka omassakin maassa on turvallista.Kaikki valmistavan luokan oppilaat kun eivät ole pakolaisia vaan joukossa on lapsia jotka ovat muuttaneet Suomeen vanhempien työn vuoksi.Toki joukossa on turvapaikan hakijoitakin joiden hakemuksen käsittely saattaa viedä jopa kaksikin vuotta.

Tämän vuoden aikana jonka olen ollut ohjaajana valmistavassa luokassa, olen törmännyt niin moniin kohtaloihin.Muistan yhden lapsen jonka kanssa emme oikein löytäneet yhteistä kieltä aluksi ollenkaan.Kunnes meille selvisi ,että lapsella oli isän työn vuoksi menossa on seitsemäs oleskelu maa seitsemän ikävuoden aikana.Kuinka siis oppia mitään kieltä kunnolla ,jos jokaisessa maassa vietetään vain alle vuosi? Äiti puhui lapselle omaa äidinkieltään ja kun isä oli kotona, puhui isä omaa äidinkieltään.Näin ollen lapselle ei ollut muodostunut oikein minkään kielen hallintaa.Surullista mutta niin totta.

 

Mutta oikein rauhallista joulun odotusaikaa teille kaikille

 

Hups,kuinka aika rientää....huomasin etten ole pariin kuukauteen ehtinyt kirjoitella valmistavan luokan kuulumisia.Viikot ovat olleet vain niin työn täyteisiä.

Oppilaita on tällä hetkellä kauniisti sanottuna jo yli maksimi määrän.(Joka on kymmenen oppilasta,kertovat viisaat)Mutta syyloman jälkeen "lentävät ensimmäiset poikaset pesästä"....eli veljekset kaukaa Afrikasta siirtyvät omaan lähikouluunsa.Onnea matkaan pojat,ikävä tulee.

Luokassamme on edustettuna tällä hetkellä jo kahdeksan eri mailman maata.Melkoisen värikästä joukkoa.Mutta aah niin ihania.Olemme oppilaiden kanssa harjoitelleet paljon suomen kieltä kirjoittaen,lukien ja pelaten.Jouduimpa itse yhtenä maanantaina sijaiseksi eli "heimopääliköksi".Onneksi oli paljon hyvää materiaalia valmiina ja ruokailun jälkeen katselimme dvd:ltä "Ruohonjuuri tasolla"....kovasti pienten hyönteisten touhut naurattivat oppilaita.Pikkuhiljaa alkaa suomen kieli muutenkin sujua ja rohkeus puhua suomea lisääntyy.Välitunneilla huomaa kuinka jalkapallo on näiden meidän luokan poikia yhdistävä juttu.Joka välitunti on pali käynnissä.Tytötkin pelaavat pallolla,mutta enemmän se on pallon heittelyä toiselta toiselle.

Yleisopetukseen siirtyneen pojan kohdalla huomasin eilen ,että "herra" oli saanut venkoiltua kahden viikon matematiikan tunnit tekemättä yhtään mitään.Meillä on edessä melkoinen työmaa kuroa kiinni toiset oppilaat ja käydä läpi asiat joita poika ei ole edes harjoitellut.Luistaminen ilmeisesti johtuu oman opettajan kahden viikon poissaolosta,ei niin tuttuja sijaisia on joskus helppo jallittaa....harmillista kylläkin...etenkin kun pojalla on kertotaulutkin ihan hukassa ja kotoa ei tukea koulun käyntiin tule.Isä kuulemma haluaa vain muuttaa takaisin lähtömaahan.Lisäksi poika odottaa minun kertovan hänelle jokaisen numeron mikä laskuihin tulee....minulla onkin tapanani sanoa hänelle :"mun aivot on off-asennossa,käytä omaa päätäsi".Tämä ei poikaa miellytä kovinkaan paljon.On tullut sellainen olo ettei minulla naisena ole mitään arvoa hänelle......

Työskentelyni näiden maahanmuuttaja oppilaiden kanssa sai minut lähtemään vapaaehtoisena "Luetaan yhdessä"-projektiin, jossa me vapaaehtoiset opetamme aikuisia maahanmuuttajanaisia lukemaan ja kirjoittamaan suomen kieltä.Ensimmäisessä tapaamisessa meillä oli viisi oppilasta ja tunnelma oli huikea.Iloinen puheen sorina kuului luokassa ja toisinaan myös iloisia naurun pyrskähdyksiä.

On kuitenkin hienoa saada kulkea näiden maahanmuuttaja oppilaiden rinnalla edes vähän matkaa ja auttaa heitä sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan.

 

Nyt sitten on lomat lomailtu ja kouluakin puurrettu jo melkein kaksi viikkoa.Oma lukujärjestys vielä puuttuu,elikkä se minkä mukaan noita kouluohjaajan töitä teen.Mutta suurimman osan ajasta olen nyt ollut valmistavassa luokassa.

Luokassa on tällä hetkellä kymmenen oppilasta joista kolme aivan ummikoita suomen kielen suhteen.Tai no ...pustan poika osaa sanoa jo kiitos ja laskeakkin ainakin kahdeksaan suomeksi.Mutta paljon on vielä opittavaa...Ensi viikolla jo ensimmäinen luokastamme intekroidaan yleisopetuksen luokkaan liikunnassa ja kuvaamataidossa.

Vietimme jo ensimmäisen koko koulun vanhempain illan ja suosio oli huikea....yleensähän tuollaiseen tilaisuuteen ilmoittautuu ja osallistuu noin kaksi -kolme vanhempaa per luokka ...vaan nyt olikin hiukan isompi määrä....ja ilman ilmoittautumistakin tuli väkeä ihan huimasti...oiskohan ilmaiset kahvit houkutellu väen paikalle.

Koska koulussamme on eri kansallisuuden ja äidinkielen omaavia oppilaita, niin heidän vanhempiaan varten oli tilattu paikalle tulkit.

Melkoine oli puheen sorina kun rehtorin puhetta tulkattiin thaiksi,ranskaksi,venäjäksi,unkariksi ja ties mille kielelle.Mutta hienoa ,että vanhemmilla oli mahdollisuus saada tietoa lapsensa koulunkäynnistä omalla äidinkielellään.

Valmistavan luokan oppilaiden vanhemmista olvati kaikki paikalla ja kun siirryimme luokkaan omaan vanhempain iltaamme, niin opettajan puhe käännettiin viidelle eri kielelle. Oli hauska kuulla sitä puheen sorinaa ja nähdä vanhempian iloisia hymyjä kun heidän lapsistaan puhuttiin.

Luokassa on hyvä työrauha ja kaikki oppilaat leikkivät välitunneilla yhdessä.Kahden täysin eri kulttuurin kasvatit ovat löytäneet toisensa ja tytöt ovat oikein hyvä ystäviä keskenään vaikka yhteinen kieli onkin ontuva suomi.

Ruokailussa meinaa rauha sitten olla mennyttä,jotenkin lapset kokevat tilanteen hiukan vapaampana.Perunoiden kuoriminen ja syönti ei sisarusparia oikein innosta joten opettaja jo suunnitteli keittävänsä kattilallisen pottuja ja pidämme oppitunnin perunoiden kuorimisesta.

Mutta kuorimista odotellessa nautimme syksyn kuulaista ilmoista ja ulkoilusta.

 

Niin taas yksi lukuvuosi kohta saatu loppuun.Lauantaina jaetaan enään todistukset,huomenna vietetään kevät juhlaa.

Haikein mielin lasken meidän valmistavan luokan oppilaat kesälomalle. Toivoen ,että kesän aikana suomen kielen taito ja rohkeus puhua sitä lisääntyisi.

Syksy tuo tullessaan uusia oppilaita luokallemme,tässä vaiheessa tiedämme vain kaksi oppilasta.Venäjää äidinkielenään puhuvat sisarukset.Heille varmasti suomenkielen oppiminen on haasteellista.Ei pelkästään puhuminen vaan myös kirjoittaminen.

Näiden nyt luokassa olevien oppilaiden kanssa olen viime viikkoina huomannut kuinka heidän kielitaitonsa ja halunsa puhua suomea on kasvanut.Mutta myös se,että ollaan jo tutussa luokassa, tuttujen aikuisten kanssa saa oppilaiden omat persoonat tulemaan esiin.Yksi ei halua "käyttää " omaa päätään vaan paljon mieluummin katsoo vieruskaverilta tai parasta olisi hänen mielestään jos vieruskaveri vaikka kirjoittasikin hänen puolestaan.Toiselle oppilaalle aikuisen ja etenkin naisen arvostus on nolla luokkaa....ihan sama miten kauniisti hänelle asiasta sanoo on vastauksena olankohautus ja lause "ihan sama".Myös motivaatio koulun käyntiin on olematon.Oppilas on useita kertoja pois ilman selitystä.Ohimennen kuulin kun tämä oppilas kertoi toiselle oppilaalle ,että isänsä haluaisi muuttaa takaisin sinne mistä he ovat tulleet.

Ymmärrän tämän aikuisen halun muuttaa takaisin maahan jonka kieltä osaa ja jonka kulttuurin tuntee.Mutta toivoisin silti tämän aikuisen korostavan lapselleen kuinka tärkeää on kuitenkin käydä koulua.Kysessä muuten on poika puoleinen oppilas, joten kyse ei ole siitä ,että "ei tyttöjen tarvitse kouluttautua kun he menevät naimisiin heti koulusta päästyään". Tämä naimisiin meno asiaan törmäsin jo n.neljä vuotta sitten kun meillä oli kuudennella luokalla  tyttöjä arabiaa puhuvista maista.He sanoivat suoraan ettei heitä koulu kiinnosta ,he menevät naimisiin heti kun ovat 16 vuotiaita.

Kuitenkin toivon jokaiselle näille lapsille hyvää ja turvallista tulevaisuutta olkoon se tulevaisuus sitten Suomessa tai jossakin toisessa maassa.

Nyt tämä kouluohjaaja vaikenee kesäksi.Hei vaan syksyyn ja kaikille oikein hyvää ja rentouttavaa kesää.

Äitienpäivä

Huomenna on äitienpäivä ja minulle se merkitsee lasten tuloa lapsiensa kera käymään.Totta kai näemme viikottain vanhimpien lasten kanssa mutta on kuitenkin ihanaa kun he tulevat kahville.

Nuorimmaisemme asuu nykyään Sveitsissä joten sieltä tulee puhelu.Rakas ja odotettu puhelu.

Omalle äidilleni soitan aamulla ja juttelemme pitkään ilman kiirettä.

Koulussa äitienpäivä merkitsee pienten lahjojen ja korttien tekemistä.

Osalle oppilaista tuntui äitienpäiväkortin teko olevan "ihan sama"-juttu.Etenkin viides-kuudes luokkalaisten mielestä.Kuitenkin jokaisella heistäkin on äiti.
Olkoon sitten äiti vaikka kuinka "huono",mutta äiti kuitenkin.Yhdeltä vastauksena tulu kun kysyin "eikö äiti ilahdu kortista? " "Ei, sitä kiinnostaa vaan telkkari." Tulin hyvin surulliseksi lapsen vastauksesta ja jäin pohtimaan eikö äiti huomaa ollenkaan lapsensa yrityksiä kertoa kuinka tärkeä henkilö äiti oikein on.

Maahanmuuttaja oppilaiden luokassa kahdelle veljekselle kortin teko oli kuin tervan juontia.Millään ei korttia olisi halunneet tehdä,etenkään nuorempi veljeksistä.Emme saaneet vastausta miksi kortin teko ei miellyttänyt.

Mietimme opettajan kanssa onko äiti kenties sairas vai liittyykö kortin tekoon kenties jotakin ikäviä muistoja.Mehän emme tiedä kaikkea lasten taustoista ja kaikkien maiden kulttuurikaan ei aina niin täysin ole hallussamme.Haluamme kuitenkin tutustuttaa maahanmuuttaja lapsen suömalaiseen kulttuuriin vaikka toivommekin heidän pitävän kiinni myös oman kulttuurinsa perinteistä ja traditioista.

Oikein hyvää äitienpäivää teille kaikille.

Viime kuukaudet ja viikot ovat menneet niin työntouhussa ,että on tämä bloggaaminen jäänyt vähemmälle.

Valmistavasta luokasta on yleisopetukseen eli tavalliseen luokkaan siirtynyt jo kolme poikaa mutta kolme uutta sisarusta on tullut luokkaamme.Nyt luokassamme puhutaan jo kuutta eri kieltä äidinkielenä.Melkonen sekamelska jos kaikki puhuisivat omaa kieltään.
Opettajan kanssa puhumme edelleenkin pääasiassa lapsille suomea ,mutta tilanteen niin vaatiessa opettaja puhuu englantia tai ranskaa.Itselläni sujuu vain tuo englanti.Usein mietinkin kun lapsen suomen kielen taito on olematon,että paljonko on merkitystä ilmeillä,eleillä ja äänenpainolla.

Tosin voihan olla että jossakin toisessa kulttuurissa jotkin eleemme tarkoittavtkin jotain hyvinkin loukkaavaa tai rivoa.Ikävä kyllä emme voi tietää.

Viime perjantaina veimme opettajan kanssa viisi oppilastamme musiikin luokkaan ja päästimme "irti". Kakofonia oli melkoinen kun lapset kokeilivat eri instrumentteja ja rummut osoittautuivat kaikkein suosituimmaksi.

Tosin mitään selkeää säveltä tai rytmiä emme kuuleet mutta se ilo mikä lasten kasvoilla oli korvasi kaiken muun.

Lisäksi lapset ovat tutustuneet toisiinsa ja ovat oppineet jo melkoisesti suomea joten heidän keskinäinen kommunikointinsakin sujuu.Toisinaan onkin sääli keskeyttää muistipelin pelaaminen tai jokin muu leikki vain sen vuoski että on aika opetella suomen kielen taivutus muotoja.

Olemmekin toisinaan perjantaisin viimeisellä tunnilla opettajan kanssa antaneet lasten pelata tai olemme katselleet jonkin suomeksi puhutun lastenelokuvan.

Mielnkiinnolla odotan miten paljon lapset ehtivät oppia suomen kieltä tulevan kesän aikana.

Valmistava luokka ei siis tarkoita ,että luokasta valmistutaan, vaan se tarkoittaa maahanmuuttaja lasten opetusta ja josta oppilaat siirtyvät ikätasoaan tai oppimistasoaan vastaavaan luokkaan.Tapauksesta riippuen yleisopetukseen tai pienluokkaan.Aluski oppilas integroidaan vain tietyille tunneille kuten musiikki,liikunta ja kuvaamataito.Sosiaalisten taitojen ja suomenkielen karttuessa oppilas siirtyy lopulta kokonaan.

Vaikka minulla on vain muutama tunti viikossa maahanmuuttaja luokassa, koen työni sielä kuitenkin mielenkiintoiseksi ja haastavaksi.

Ensinnäkin oppilaat ovat tulleet Suomeen puolitoista vuotta tai kolme viikkoa sitten.Pahimmassa tai parhaassa tapauksessa meiltä puuttuu yhteinen kieli.Opettaja puhuu englantia ja ranskaa mutta jos toinen puhuuu vaikka vain swahilia niin ou no.....itse puhun vain englantia ja näissä tilanteissa kun meillä ei ole yhteistä kieltä ovat viittomakielen taitoni kullan arvoiset.Viittomakielihän ei ole kansainvälinen kieli mutta kummasti on apua viittomista jotka konkreettisesti kuvaavat jotakin.Kuten syöminen,kirja,kello, jne.

Parhaimmillaan oppilaita on ollut seitsemää eri kansallisuutta.Jos jokainen puhuisi yhtä aikaa omaa kieltään olisi siinä melkoinen Baabelin torni.Onneksi kuitenkin suomen kieli on meillä yhteinen kieli jota puhutaan pääsääntöisesti koko ajan.Periaatteena on että,puhumalla oppii ja muutama ummikkona tullut oppilas puhuu suomea jo iloisesti pulputtaen.Toki oppimiseen liittyy erilaiset kirjoitusharjoitukset ja muistipelit,lukutuokiot ja yhteiset pelit.

Toisinaan olen miettinyt mikä näiden lasten kokemustausta on ,sillä osa on tullut suoraan pakolaisleiriltä,toiset ovat muuttaneet vanhempien työn vuoksi.Lisäksi olen miettinyt millaisia kauhukokemuksia toisten lasten taustoihin liittyy.Olen huomannut jonkun lapsen kavahtavan kosketusta kun olen vaistomaisesti koskettanut lasta kehuakseni häntä.Lisäksi olemme opettajan kanssa keskustelleet siitä että,ovatko nämä sodan jaloista tulleet lapset tarkistaneet moneen kertaan kuinka luokasta pääsee pois jos joku sinne hyökkää.Tämä on sellainen ajatus joka minun mieleeni nousi kun yksi oppilaista katseli luokassa ympärilleen hyvin huolestuneen näköisenä ensimmäisinä päivinä.

Kuitenkin jokainen päivä ja hetki näiden lasten kanssa tuo iloa ja riemua minulle siitä kuinka löydämme yhteisen kielen.hymy lapsen kasvoilla kun hän on ymmärtänyt minua tai minä häntä on paras kiitos tästä työstä.

Eläköön erilaiset ja eriväriset ,eri kieltä puhuvat oppilaammme.

 

Tänään tuli työtoverini kanssa puheeksi meidän oppilaiden joulun odotukset.Asuinaluella jolla koulu sijaitsee on paljon työttömyyttä,syrjäytyneisyyttä ja alkoholiongelmia.Nämä ongelmat näkyvät myös meidän koulumme arjessa.

Pohdimme työtoverimme kanssa kuinka moni lapsista petyttyy taas kerran raskaasti tänä jouluna.Vaikka se lapsen toive joululahjasta ei oliskaan kovin iso niin saako lapsi sitäkään? Vanhemmat sanovat ettei ole rahaa,mutta kas kummaa....tapaat samat vanhemmat Alkon ovella aatonaattona molemmissa käsissä kilisevät kassit.Eikö olisi voinut jättää toista kassillista ostamatta ja ostaa sillä sitä lapsen toivomaa pientä lahjaa?Entä jouluruuat? Ne ovat usein Mäkistä haettua pikaruokaa tai pizzaa joka on tilattu kotiin kuljetuksena.Ei siis tietoakaan perinteisistä jouluruuista.....

Pienikin lahja voi muuttua pettymykseksi koulussa ,jossa kaverit kertoilevat kuinka ovat saaneet lahjaksi Playstation 3:n tai jotakin muuta yhtä isoa ja kallista.Moni lapsista jopa suurentelee saamiaan lahjoja koska ei halua olla kaveriaan huonompi.

Mutta entäs ne lapset joiden joulu on mennyt paossa humalassa riehuvaa aikuista (isä tai nykyään se voi olla äitikin) turvakodissa tai joka on nähnyt kuinka poliisit hakevat humalassa riehuvan aikuisen putkaan?Tällainen lapsi on joululoman jälkeen kouluun tulessaan väsynyt,huonosti nukkunut ja huonosti syönnyt.Ja pettymysten sietokyky on nollassa.Tämä tarkoittaa pahimmillaan sitä,että jos hommat ei tunnilla onnistu lentää kirjat ja vihkot nurkaan.

Muistetaan hiljaa omassa mielessämme myös niitä lapsia joilla joulu ei ole rauhoittumisen ja levon aikaa.

RAUHALLISTA JOULUA!

 

Nämä viime viikot ovatkin menneet aika sutjakkaan,en juurikaan ole päässyt omia töitä tekemään vaan olen saannut kunnian toimia sijaisopettajana.No kunnia ja kunnia.....kyllä nuo opettajan hommat on niille,jotka sen osaa. Mutta kun on ollut sijaiskielto, niin jonkun ne kin hommat on tehtävä opettajan sairastuessa.

Tänään olin kuudesluokkalaisten opettajana ja syvästi toivon ,ettei tarvitsisi ihan äkkiä mennä uudestaan.Luokka on iso,yli 20 oppilasta ja jotenkin hyvin levoton.Aikuisen kunnioitus puuttuu kokonaan.Opettamisen väliin voi huudella ihan mitä tahansa kunhan saan sen ihastukseni nauramaan.Joku haluaa olla luokan pelle ja saa näin kavereiden kunnioituksen ja huomion.Hämmästyin kun muutama oppilas ruokailussa sanoi :"ei  kai meil oo matikkaa? En mä tarvi mihinkään matikkaa koulun jälkeen.." Hmmm...kyllä sitä matikkaa kuitenkin tarvitsee ihan jokapäiväisessä elämässä.Ihan sitä enempää ajattelematta käytät matikkaa ruuanlaitossa,leipomisessa,kaupassa jne.

Harmittaa niiden oppilaiden puolseta jotka ihan oikeasti haluavat oppia ja opiskella.Siinä metelissä se on mahdotonta.Vaikka kuinka komennat hiljaiseksi, niin aina joku huutelee väliin ja taas on meteli valmista.Välitunnille mennään jos mennään.Tänään kylläkin "käräytin" muutaman oppilaan sisältä.Kiersin nimittäin toista kautta naulakoille ulos mennessäni ja näin sainkin sitten "sankarit " rysän päältä kiinni.Lisäksi näillä ns.isoilla oppilailla on välitunti alue ihan hukassa.Ei tunnu olevan mitään tietoa missä välitunnilla oleskellaan.Ei välitunti valvoja voi kuitenkaan alkaa kiertämään koko koulua joka välitunti.Riittää että neljä viisi aikuista valvoo isoa pihaa.

Toisaalta ymmärrän kyllä näitä oppilaita sillä heillä on nyt menossa tämän kuuden vuoden aikana jo laskujeni mukaan neljäs opettaja.Jo sekin tekee oppilaista levottomia kun joka vuosi opettaja vaihtuu ja jokaisella opettajalla on omat metodinsa.Toisaalta nykylapsilta puuttuu aikuisen kunnioitus.Ollaan äidin ja isän kanssa kavereita.Pelataan samoja videopelejä ja tietokonepelejä isän kanssa. Äidillä ja tyttärellä on molemmilla samanlaiset nuorisovaatteet,lävistykset ja hiukset samalla värillä värjättyinä.Missä on aikuisen kasvatusvastuu? Ei lapsi tarvitse vanhemmastaan kaveria, vaan jämäkän,rakastavan ja turvallisen aikuisen joka sanoo mitä saa tehdä ja mitä ei.Onneksi näitä ns."kaverivanhempia" on vähemmän ,mutta huolestuttavassa määrin lisääntymään päin kuitenkin.

Kaikesta huolimatta rauhallista joulun odotusta ja HYVÄÄ JOULUA

Maahanmuuttaja oppilaiden opettajana....

Vietinpäs mielenkiintoisen perjantaipäivän tässä taannoin.Aamulla töihin mentyäni vararehtorimme tuli sanomaan,jotta valmistavan luokan(eli maahanmuuttaja oppilaiden) opettaja on poissa ja minun pitäisi mennä sinne opettajaksi.....glup ja okei...mennään,olenhan ollut siellä ohjaajana joten porukka on tuttu...ja avukseni sain maahanmuuttajan joka on työharjoittelujaksolla koulussammme.Aikuinen ihminen,mutta suomen kieli vielä hyvin huono.Mutta "apukädet" ovat aina tarpeen,joten olin iloinen tästä avusta.

Onneksi tunnit alkoivat vasta klo 9 joten ehdin tunnin miettiä mitä ja ennen kaikkea miten opiskelemme.Löysin onnekseni opettajan pöydältä suomenkielen harjoituskirjan josta ensimmäisenä kopioimaan tehtäviä "vihreälle"-ryhmälle ja toisen kirjan josta tehtäviä "punaiselle "-ryhmälle.
Ai mistäkö värit? Vihreät ovat vasta tulleita ja heidän suomen kielen taito on olematon.Punaiset ovat olleet kauemmin ,joten he osaavat jo suomea paremmin.Tosin punaisen ryhmän kanssa tulee ongelmia ymmärtämisen suhteen.Kyllähän nämä lapset suomea puhuvat jo hyvin mutta lauseiden sisällön ymmärtäminen on eri juttu.

Joten ensimmäinen tunti "pelastettu",toisen tunnin päätin ottaa matematiikkaa ja kirjain muistipeliä.Sitten kolmannelle tunnille ajattelin kuvista.Mutta kuinkas kävikään...tunnin aluksi piirettiin talvesta ja kun tilanne alkoi mennä levottomaksi aloitin sanapelin...tutun hirsipuun ilman hirsipuuta.Tämä on luokan lasten mieluisin "leikki".Laitoin taululle sanan jonka kirjainten tilalle piirsin viivoja.Jokainen sai vuorotellen sanoa kirjaimen ja sanan alkaessa piirtyä sai arvata omalla vuorollaan mikä sana taululla on.Niin hauska ja kuitenkin luku-ja suomenkielen taitoa lisäävä "leikki".Siis oppia leikin varjolla.

Viimeiseksi tunniksi vein jäljellä olevat kuusi poikaa pelaamaan isoon jumppa-saliimme jalkapalloa.Jaoimme salin verholla pienempään osaan ja näin peli saattoi alkaa.

Oli mielenkiintoista huomata kuinka taitavia pelaajia he olivat ja etenkin suoraan telttaleiriltä tullut pikkuinen poika oli taitava.Liekö meillä hänessä uusi Becham?

　Kaikkinensa päivä sujui mukavasti,mutta huomasin kuinka tärkeää on selkeä ja yksinkertainen suomenkieli.Kielikuvat ja vitsit voi täysin tässä vaiheessa unohtaa.

Takaisin kouluun...ehei..kuulkaa en palannut enään opintojen pariin kun ne nyt sitten on suoritettu.Todistusta odotellen...Palasin takaisin omaan kouluohjaajan työhöni ja omaan rakkaaseen kouluun...

Ensimmäisenä aamuna seisoessani odottelemassa taksilla tulevia oppilaita kuului jo kaukaa huuto:"Hei!!!!!" ja eräs pienluokan oppilaamme "Markus" juoksi niin kovaa kuin jaloista pääsi ,kädet levällään minua halaamaan."Sä tulit takaisin" kuului pojan syvä huokaisu ja halaus oli lämmin.Halasin poikaa ja sanoin etten voi heitä hylätä sillä he ovat minun "murujani".Tämän jälkeen poika juoksi silmin nähden onnellisena toisten luo leikkimään.Kyllä oli ihana palata työhön josta olin ollut koko syksyn kolme kuukautta poissa.

Myös työtoverit halailivat ja muutama sanoikin ihan suoraan,että oli ihanaa nähdä minun palaavan takaisin.Sijaiseni oli aivan loistava ,mutta nuorelta tytöltä puuttuu kuitenkin iän tuoma kokemus.Jo tällä viikolla olen "sumplinut" lukujärjestystäni uusiksi,toisin sanoen vaihtanut tunteja sinne missä apuani eniten tarvitaan.En koe olevani hyödyksi luokassa ,jossa yksi oppilas tarvitsee satunnaisesti apua ja samaan aikaan on yksi opettaja teknisissä töissä ison oppilasjoukon kanssa ilman ohjaajaa.Mieluummin sinne missä apu on tarpeen kuin pyöritellen peukaloita ja turhautuen...

Uutena työnä minulla on ohjaajan työt maahanmuuttajien valmistavassa luokassa.Oppilaiden kanssa joista muutamat eivät puhu suomea vielä ollenkaan ja muutamat joiden suomen kielen kanssa tulee tahattomasti koomisia tilanteita.

Kuten tänään.Lounalla oli pääruuan lisäksi salaattia jossa oli tomaattia,fetajuustoa,kaalia ja kurkkua.Yksi oppilaista luetteli suomeksi mitä salaatissa on ja lopuksi totesi:"kurkku on kipeä".Kaikki tämä yhteen putkeen höpöttäen.Toisaalta joillakin tunneilla huomaan käyttäväni eleitä ja viittomia niiden oppilaiden kanssa jotka eivät vielä suomea puhu.Samalla tottakai selkeästi ja yksinkertaisesti puhuen.Mutta täytyy sanoa ,että siinä hommassa on haastetta ja haasteita minä rakastan.

Oletko koskaan muuten miettinyt millainen "sekametelisoppa" näiden kieltätaitamattomien maahanmuuttajien päässä mahtaa olla? Kun et ollenkaan ymmärrä mitä sinulta odotetaan tai vaaditaan...

 

 

Hei taas

En voi olla kirjoittamatta omia ajatuksiani tästä niin vaietusta henkisestä kiusaamisesta.Olen itse koulukiusattu yläaste ajoilta ,jopa niin rankasti että täytettyäni 16v.jätin koulun kesken peruskoulun yhdekssänneltä.Minulla siis ei ole peruskoulun päästötodistusta.Eipä sitä kukaan kyllä ole kysynytkään.

Aiemmassa työpaikassani eräällä koululla ,jossa oli monta erityisluokkaa normaalien luokkien seassa koin oloni epämukavaksi.Siellä henkilökunnan voisi sanoa olevan kolmen kerroksen väkeä.Jätetään pois talonmies,siistijät ja keittiön henkilökunta ja tarkastellaan opetuspuolen henkilökuntaa.Ylimmäisessä kerroksessa luonnollisesti olivat rehtori ja opettajat,toisessa kerroksessa vakinaiset kouluohjaajat ja alimmaisessa määräaikaisessa työsuhteessa olevat ohjaajat.Kuinka tämä sitten näkyi? Vain vakituisia ohjaajia voitiin laittaa koulutuksiin, vakituiset ohjaajat saattoivat kuulua suunnittelutiimeihin jne.Ja kun syksyisin jaettiin iltapäivähoidon tunteja olivat vakinaiset etusijalla.Ainoastaan varhaisen aamun(klo 6.30 alkavat) eivät heille kelvanneet.Mutta nyt kohdallani asiat ovat toisin,olemme kaikki yhdessä ja samassa kerroksessa,kaikki halukkaat pääsevät kaikkeen mukaan.

Mutta toiseen asiaan mistä ajatukseni alunperin lähti liikeelle.

Sain eilen opiskelutoveriltani viestin Facebookin postilaatikkoon ,jossa hän kertoi avoimesti ettei valmistukkaan meidän muiden kanssa yhtäaikaa.Syynä tähän oli hänen sairastuminen keskivaikeaan masennukseen.Ystäväni valoitti asian taustoja ja niinhän sieltä löytyi harjoittelupaikalla ohjaajan toimesta tapahtunut työpaikka kiusaaminen.Ohjaaja ei ollut mitenkään kuunnellut ystäväni kysymyksiä,ei ollut antanut tehdä hoitotoimia ja kokoajan ollut täysin puhumaton ystävälleni.Siis mitään oppimisen ohjausta ei ollut tapahtunut.Tämän lisäksi ystäväni työskenteli joka viikonloppu lähihoitajana keikkaa tehden milloin mihinkin ja hoitaen perheensä jossa kolme pientä lasta.Ehkä osa syynä masennukseen on kiivas työtahtikin,en tarkaan tiedä.

Ystäväni ottaessa yhteyttä julkiseen terveyden huoltoon lääkärin puhelinajalla oli lääkäri todennut :"Et voi olla masentunut,kun jaksat vielä puhua".....Hyvä ,että ystäväni jaksoi puhua.Toisinaan hän ei jaksanut edes lapsia viedä tarhaan.Onneksi yksityiseltä puolelta löytyi lääkäri joka ohjasi ystäväni psykiatrisen sairaanhoitajan luo ja sieltä kautta hän pääsee terapiaan.Ammattiin valmistuminen lykkääntyi mutta ystäväni sanoja lainaten:"valmistun sitten kun pää kestää".Onneksi hän ei missään vaiheessa ole omien sanojensa mukaan edes harkinnut itsemurhaa,vaikka rankkoja painajaisia näkeekin tästä työssäoppimis paikastaan.

Vuodatin kyyneleitä lukiessani ystäväni viestiä ja miettiessäni kuinka vastaan hänelle.Viesti oli hyvin avoin ja hän antoi luvan kertoa muille opiskelukavereillemme tilanteestaan jos joku kysyy.Kiitin vastauksessani ystävääni hänen avoimmuudestaan ja ehdotin tapaamista kahvikupin ääressä sitten kun hänestä siltä tuntuu ,että jaksaa tavata.Lähetin vielä virtuaali halauksen vaikkei se korvaakkaan aitoa halausta

Toiveikkain mielin jään odottamaan ystäväni toipumista.

 

 

 Sateista marraskuuta

Kahdeksan viikkoa naapurkaupungin suuressa sairaalassa on yhtä iltavuoroa vaille ohitse.Itse asiassa opinnot ovat arviointikeskustelua vaille ohitse ja joulukuussa todistus "kourassa".Siis kouluohjaajasta lähihoitajaksi.Koulutie on ollut kuoppainen ja paikoin raskaskin ,mutta viimeinkin ohi.En kuitenkaan toistaiseksi ole jättämässä koulumailmaa,mutta kuka tietää,onhan tässä kuitenkin vielä eläkkeeseen aikaa.....teinivuosien verran :)

Niin,harjoittelusta......olen ollut pehmytkirurgian osastolla joka tarkoittaa mm.sappi-,munuais-virtsarakko-ja eturauhasleikkauksia.Monenlaista tutkimusta pääsin seuraamaan ja samoin yhtenä päivänä heräämön hoitajien työtä .Potilaita oli eri ikäisiä,vanhimmat lähempänä sataa vuotta,nuorimmat vasta parikymppisiä.Joku toipui nopeammin joku hitaammin.

Muutama asia minua kuitenkin jäi kummastuttamaan.Ensinnäkin vanhus jolla elettyä elämää takana jo yli yhdeksänkymmentä vuotta.Onko oikein lähteä leikkaamaan vanhusta kun lopputuloksena voi olla potilaan jääminen ns.pöydälle eli potilas kuolee leikkauksen aikana?Tai jos potilas selviääkin leikkauksesta ,mutta ei toivu enään kotikuntoon vaan menehtyy osastolla ? Ilman leikkausta potilas kuitenkin saattaisi elää vielä vuoden kaksi, ehkä jopa sata vuotiaaksi.

Toinen asia jota kovasti pohdin oli kahdeksankymppinen potilas jolle  suunniteltiin vielä maksan siirtoa......Eikö meillä tässä maassa ole nuorempiakin jotka sen siirteen tarvitsevat? En sano tätä sillä ettenkö hyväksyisi siirrettä ikään katsomatta vaan mietin ,että selviääkö iäkäs ihminen tällaisesta suuresta operaatiosta.Ja entä jos potilas itse ei halua siirrettä? Joskus tuli tunne ,ettei potilasta kuunnella ollenkaan vaan lääkärit tekevät päätöksen ns.omin nokkinensa.

Mutta,kaikesta tästä oppineena olen tehnyt itselleni hoitotestamentin.En halua että minulle aiheutetaan turhaa kipua jos loppuelämäni voin viettää vähemmillä kivuilla.Älkää nyt luulko ettei sairaalassa kipulääkettä saisi.Kyllä sitä saa aina tarvittaessa ja saattohoitovaiheessa potilas pidetään mahdollisimman kivuttomana ja ennen hoitotoimenpiteitä(pesut,asennon vaihdot jne.) annetaan riittävästi kipulääkettä.

Kaikki kunnia kuitenkin lääkäreille ja hoitajille,he tekevät arvokasta työtä.

 

Tervehdys ystävät

Kuuden viikon harjoittelu terveyskeskuksen perushoidossa alkaa olla ohi...vielä muutama aamu ja pari yövuoroa.Sitten odottaa tämän sairaanhoitopiirin keskussairaalan ortopedinen osasto....hmm kenties komeita kirurgeja ...tai sitten ei.....mutta se jää nähtäväksi.

Tein viime viikolla kaksi yövuoroa ,joista toisen siirrossa(jossa potilaat odottavat vanhainkoti paikkaa tai muuta hoitopaikkaa) valvoimme myös ns.muistimoduulin.Siellä hoidetaan muistisairauksista kärsiviä potilaita.Tuntui hiukan pelottavaltakin mennä lukituista ovista osastolle ,jossa ainoa valo on osaston keskellä olevan kanslian valo ja eräänlaisesta akvaariosta kajastava valo.Ensimmäisen kerran mennessämme katsomaan onko kaikki hyvin meitä vastaan tuli "Mikko"."Mikko " oli kadottanut housunsa jonnekkin ja oli muutonkin kovasti lähdössä traktorin starttia korjaamaan."Mikko" vielä sanoi meidät kohdatessaan:" Ei kai minua irstaana pidetä, kun minulla ei ole housuja?" hmmmm...eihän siihen voinnut kuin antaa kieltävän vastauksen,toinen oli niin onneton kun housut olivat kadonneet.Saimme ohjaajani kanssa "Mikolle" housut ja hänet vuoteeseen.Kiersimme kääntämässä muutaman osaston potilaan ja kurkistimme omatoimisten potilaiden huoneisiin joissa potilaat jo nukkuivat ja sammutimme televisioita.Tuntui kammottavalta ,että osa potilaista oli lukittuina omiin huoneisiinsa ,mutta toisaalta on kyse heidän omasta turvallisuudestaan.

Yö kuluikin rauhallisesti kunnes seitsemän maissa ohjaajani pyysi minua perushoidon osastolle auttamaan yökköä.Tällä osastolla oli mummo repinyt aamuyön tunteina katetrinsa irti ja tottakai koko sänky ja lattia oli märkä.Mennessäni auttamaan huoneeseen kuulin jo kaukaa käytävälle tämän yökön pauhaamisen."Minä en tarvitse tällaista täällä yöllä" ja kun pääsin huoneeseen oli mummo kyyneleet silmissä tämän keski-ikäisen hoitajan paiskottavana.Otteet näyttivät kovakouraisilta ja huutokin oli kovaa.Lisäksi kaikki valot paloivat.Saimme mummon kuivitettua ja minä vielä lohduttelin mummoa sanoen :"lepilehän vielä,kohta tulee aamupuuro" taisin siinä ohimennen silittää hiuksiakin.Tämän huomatessaan tämä hoitaja sanoi minulle:"Kyllä sullakin toi ystävällisyys ja hyvyys katoaa kun oot tehny tätä työtä yhtäkauan kuin minä,sellaset parikymmentä vuotta.".......Valitan,mutta en aio syyllistyä moiseen kovakouraisuuteen ja tylyyteen.En suostu!

Mutta on toisenlaisiakin hoitajia.Oma ohjaajani etenkin yövuorossa on hyvä esimerkki.Hän ei laita valoja yöllä huoneeseen vaan vanhukset käännetään käytävästä kajastavassa valossa.Lisäksi hän hellästi koskettaa vanhusta ja kutsuen nimeltä.Hän kertoo hiljaisella äänellä mitä on tullut tekemään ja kertoo mitä kello on.Lopuksi hän kauniisti koskettaen kehoittaa vanhusta vielä nukkumaan.Onneksi on myös tällaisia ihmisiä.

Kunnioitetaan vanhuksia,sillä monet heistä ovat olleet rakentamassa meille tätä nykyistä yhteiskuntaa.

 

Tervehdys

Neljän päivän vapaan jälkeen olisi edessä taas seitsemän päivän "putki" töitä.No,itse valittu ei siinä mitään....mutta....

Saako vanhus valita itse milloin hänet laitetaan vuoteeseen tai milloin hänen vaippansa vaihdetaan? No EI!Se on kuulkaa hoitaja (tai oikeastaan yhteiskunta)joka sanelee milloin mitäkin tapahtuu.Kyllä,luit aivan oikein.Harjoittelupaikassani on iltavuorossa vain yksi hoitaja ja kaksitoista enemmän tai vähemmän huonokuntoista vanhusta.Tämä jo sanelee sen milloin vanhus "joutuu" vuoteeseen.

Viimeksi ollessani iltavuorossa ohjaani kanssa yksi melko hyväkuntoinen pyörätuolissa istuva mummo sanoi ,ettei halua vielä vuoteeseen."Kellohan on vasta kuusi!Minä haluaisin vielä istua ja katsella ohjelmaa tv:stä" ...Kaiken lisäksi mummo on sidottu vuoteeseen oman turvallisuutensa vuoksi.

Sydämeni itki verta ja kyynelsilmin sanoin mummolle :" tiedän kellon olevan kuusi ,mutta kun täällä ovat näin päättäneet" Silitin mummon harmaata tukkaa ja toisella kädellä pidin häntä kädestä.Mummo toisteli vielä moneen kertaan :"Mutta kun kello on vasta kuusi!"Minun oli hyvin paha olla ja mietin siinä itsekseni jotta MIKSI? Miksi mummo ei olisi vielä saannut istua ja katsoa tv:tä.Olihan huoneessa tv mutta se on käännetty niin ettei tämä mummo sitä näe sängystään.Asia vaivaa minua edelleen ja olenkin miettinyt onko minulla mitään konstia muuttaa asioiden kulkua mutta taitaa olla tälläisen opiskelijan keinot vähissä.Muuta ei voi kuin kuunnella näitä mummoja ja pappoja ja antaa heille hetki omasta ajasta,minulla ei ole kiire.Ja kenties kääntää se tv niin että molemmat mummot sen näkevät.

Tänään toinen mummo sai minut itkun ja raivon partaalle.Ei,en hermostunut mummoon.Hän on hurmaava likemmäs 90-vuotias mummo jota autoin alusastialta pois ja jonka kanssa jäin juttelemaan vatsan toiminnasta ja muusta hänen hoitoonsa liittyvästä.Mummo kertoi kyynelsilmin kuinka eräänä yönä hänen vatsansa oli ollut sekaisin ja ulosteet olivat tuleet vaipasta läpi.Mummo oli soittanut yöhoitajan paikalle ja pyytänyt vaipan vaihtoa (nöyryyttävää jo tämäkin).Tämä yöhoitaja oli todennut vain peiton alle kurkattuaan että :"Minähän en sun paskojas ala tässä yöllä korjaamaan " ja heittänyt peiton mummon päälle.Mummo kertoi joutuneensa olemaan aamuun asti likaisena kunnes aamuvuoron työntekijät olivat ehtineet hänen luokseen aamupesujen ja hoitojen tekoon.Minua kuulemani karmaisi ja sanoinkin sen mummolle.Hän kertoi pyytäneensä Luojaa ottamaan hänet jo pois täältä mutta ei vielä ole Luoja kuullut häntä.Lohdutin mummoa ja sanoin ,että hänenkin aikansa tulisi vielä ja sanoin että myös meistä hoitajista tulee aikanaan vanhoja .Kuinka me haluamme itseämme sitten hoidettavan?Kovakouraisesti pakettina viskoen vai hellästi ja kauniisti pitkää elettyä elämää kunnioittaen?

Ei saa unohtaa ,että vaikka vanhus olisikin vuoteessa ja kenties puhe-ja liikuntakyvytön ,hän on kuitenkin aistiva ja tunteva IHMINEN.

 

 

 

 

Tervehdys kanssakulkijat

Tässä kaiken touhun keskellä on lukenut jotakin muuta kuin Lääkehoidon ABC-kirjaa ,jonka tentti olisi edessä.Nimittäin sain eräältä ystävältäni vinkin Saara Finnin kirjasta Suruvaippa.

Ja niin siinä kävi että kirja koukutti ihan kokonaan.Vaikka kirja onkin kirjoitettu joskus 70-80-luvun taitteessa ,on sen tapahtumat kuitenkin nykypäivää.

Mistä kirja kertoo? Kirja kertoo 70-luvun puolivälin vanhustenhoidosta ja vanhustyön tekijöistä.Ja uskokaa tai älkää ,ei asenteet ole muuttuneet näinä vuosikymmeninä mihinkään.Yhtälailla on silloin ollut vanhustyössä ihmisiä jotka haluavat vain äkkiä pois vanhuksen luota ja vain kaikki tarpeellinen tehdään.Kukaan ei kuuntele vanhusta eikä kysy onko kaikki hyvin tai tarvitseeko vanhus jotakin.

Tänään taas törmäsin siihen kuinka yksinkertaisesti unohdetaan vanhus........vanhus oli laitettu alusastialle ja jätetty rauhassa toimittamaan asiaa.En tiedä kauanko vanhus oli astialla ollut ,mutta hänen soitettuaan kelloa menin katsomaan mikä vanhuksella on.Ja kas kummaa....alusastia oli yhä paikoillaan ja vanhus kyyneleet silmissä katsoi minua ja sanoi: "kun tuo alusastia painaa,en minä muuten........"Alusastiasta oli jäännyt painaumat jo kankkuun, mutta muuten onneksi kaikki päätyi hyvin.
Kerroin työssäoppimisen ohjaajalleni asiasta ja hän vain kysyi oliko jäännyt kovatkin painaumat.Tämän jälkeen hän hiukan naureskellen kertoi muille työntekijöille :" unohtu sitten P.P. alusastialle "Minua ei naurattanut,pikemminkin asia itketti ja samalla taas kerran ja ties monennen mietin omaa vanhuuttani.Mietin myös sitä miksi vain tämän yhden vanhuksen sängynlaidalla on soittokello...miksi ei muilla...

Tämä sen vuoksi että tänään myös  toinen vanhus aiheutti surua...oli suihkupäivä ja sehän sama kuin vatsantoimituspäivä.Vanhuksella oli tullut isommat asiat vaippaan ja hän oli omatoimisesti jo riisunut housut ja vaipankin alas.....en tiedä kauanko vanhus oli vuoteessaan maannut näin.Toivoakseni ei kauaa...taas olisi ollut soittokello tarpeen...

Mutta nyt nukkumaan jotta huomenna taas jaksaa hoitaa oman osuutensa....onneksi minulla opiskelijana on mahdollisuus jakaa aikaani ja huolenpitoani vanhuksille.Kertoa sanoin ja kosketuksin että he ovat ainutlaatuisia ja tärkeitä. 

 

Ensimmäinen viikko opintovapaasta ja opiskeluihin liittyvästä harjoittelusta on takana.Tällä kertaa työskentelen terveyskeskuksen vuodeosastolla jossa ei ole niin dementoituneita potilaita kuin edellisessä apikassani.Muistihäiriöisä ja harhaisia kuitenkin.

Osasto kaipaisi jo remonttia ja uusia sänkyjä,eilenkin hajosi yksi sänky.Mutta ei.....ylempi taho on kaavaillut ,että siirretään nämä liikuntakyvyttömät vanhukset yksityisiin hoivakoteihin ja kotihoitoon.Olisi siinä omaislla "riemua"...Hirvittävä huoli siitä ehtiikö pieniresurssinen kotihoito riittävän usein huonosti liikkuvan/liikuntakyvyttömän mummon /papan luokse.Toinen huoli on varmasti se kuinka mummon/papan pieni eläke riittää yksityisen hoivakodin maksuihin.(Ja saako vanhus tukea maksuihin jostakin?)

En muuten ole itse tätä keksinyt ,vaan ihan kuulin hoitajilta harjoittelupaikassani.

Mutta niihin potilaisiin.Hurmaavia mummoja ja pappoja ,joilla on vielä huumori tallessa.Juttelin yhden mummon kanssa hänen nuoruudestaan ja miehelään menosta.Mummo oli kapinavuonna syntynyt (siis 1918 ) ja kertoi kuinka hänen nuoruudessaan vanhemmat valitsivat puolison hänelle ja kertaakaan ennen papin aamenta ei vahingossakaan jääty kahden.Aina oli joku kolmas mukana.Kuten mummo härskisti sanoi :" p****a en antanu ennen papin aamenta." ja nauroi helakasti päälle.Niin mailma muuttuu...nykypäivänä "seurustellaan" jo alakoulun ylimmillä luokilla ja seksisuhteetkin aloitetaan aikaisimmillaan (tai pahimmillaan ) ennen rippikoulua.....missä välissä on se lapsuus ja nuoruus?

Harjoittelu on ollut antoisaa jo senkin vuoksi ,että olen saannut loistavan ohjaajan.Olen jo ensimmäisellä viikolla saannut jakaa lääkkeitä dosettiin,dosetista potilaalle ja saannut pistää niin insuliiniä ( ei huolta ,ohjaaja tarkisti insuliinin määrän )kuin B12-vitamiinin puutoksessa käytettävää lääkettä lihakseen.Olen antanut ruokaa PEG-letkun kautta, joka on suoraan vatsalaukkuun menevä letku.Ja tottakai normaalit vuodepesut ja muut hoidot.

Päätäjien intoa lopettaa terveyskeskuksen vuodeosasto minä kummastelen.Eipä ole tainnut tulla kyseisen kunnan päättäjien mieleen ,että heistäkin tulee vanhoja ja saattavat olla vuosia vuodepotilaina toisten "armoilla".

Herätys päättäjät! Aika kuluu teidänkin kohdalla vääjäämättä.

Lämmintä syksyn alkua kaikille,minä palaan Lääkehoidon ABC-kirjan pariin lukeakseni tulevaan tenttiin.

 

Sateista toukokuun loppua ystävät

Ensi viikon lauantaina se sitten kajahtaa....suvivirsi näet.

Joka ikinen kevät se saa silmäni kostumaan.Luulisi että on jo näiden koulussa työskenneltyjen vuosien jälkeen olisi tottunut........mutta ei...aina se herkistää.

Nyt ihanat kuudesluokkalaiset lähtevät yläasteelle ja taas on yksi ryhmä joiden kanssa olen kulkenut koko ala-koulun ajan yhdessä.

Omasta ryhmästäni yksi oppilas vaihtaa koulua, kaksi jatkaa kanssamme ja kaksi muuta jatkavat koulussamme.Tai siis minä olen syksyn opintovapaalla saadakseni hoidettua opiskeluihin liittyvät terveyskeskus- ja sairaalaharjoittelut .Jännityksellä odotan syksyä.

Elokuussa, kun koulut alkavat voi olla hiukan outo olo. En olekkaan aloittamassa koulua kuten aikasempina vuosina.Palaan omaan työhöni vasta marraskuussa....tuntuu kuin hyppäisin liikkuvaan junaan silloin.Ajatus tuntuu mielenkiintoiselta,kuinka pääsen mukaan arkeen ja koulun rytmiin,kun olen poissa lomat mukaan lukien viisi kuukautta.

Mutta edessä on suvivirsi ja oman kollegan valmistuminen ammattiin.Kollega ,jolle olen toiminut melkein kaksi vuotta työpaikka ohjaajana.Ilolla ja riemulla menen katsomaan kun hän saa todistuksen.Olemme jo muiden kollegoiden kanssa valmistelleet yllätysjuhlaa hänelle.Jotakin mistä hän muistaa meidät vielä vuosienkin kuluttua.Ja taatusti muistaa,sen voin luvata....hyvässä hengessä kuitenkin...

Enään en voi muuta kuin toivoa että "opiskelijani" saa työpaikan meiltä,sillä tähän asti hän on ollut oppisopimuksella.Lupaavalta kyllä näyttää...

Aurinkoista ja lämmintä kesää kaikille !

 

Aurinkoista toukokuuta

Enään kolme viikkoa töitä ja raikuu suvivirsi.Ja sitten alkaa hyvin ansaittu loma.

On sitä jo odotettu.Koko kevät on ollut todella uuvutava ,kun on yrittänyt hoitaa opiskelunsa ja sen vaatimat etätehtävät sekä työn ja perheen.

Tiimimme on alkanut rakoilla jostakin syystä niin ,ettei enään ollakkaan niin vahvoja yhteen hiileen puhaltajia kuin viime syksynä.Nyt ollaan omia polkuja kulkevia yksilöitä ja etenkin itse tunnen jääväni ulkopuoliseksi.

Muut juoksevat oppilaspalavereissa mutta ohjaajaparka "repii " tiedon tulevista rivien väleistä ja kyselemällä.

No,ei se haittaa...olen syksyllä poissa kolme kuukautta omasta työstäni ja ehkä palaan omaan luokkaani tammikuussa ehkä en.Aika näyttää.

Mutta ei tässä nyt valittamaan pitänyt alkaa,upea auringon paiste hellii meitä ja välitunneilla on mukava istuskella ulkona kahvimukin kanssa ja katsella oppilaiden touhuja omassa pihassa.

Paljon mietityttää kuinka oppilaat pärjäävät ensi syksynä omissa luokissaan.Onko heillä ymmärtävä opettaja ,joka osaa ottaa huomioon erilaisen oppijan vai onko meidän tekemä työ mennyt aivan hukkaan.Ainakin yhden jo siirtyneen oppilaan kohdalla tuntuu ,että tekemämme työ meni hukkaan.Luokan opettaja ei ole osannut ottaa neuvojamme vastan ja nyt oppilas oireilee jo samoin kuin ennen meille tuloaan.

Kuitenkin oppilaat ovat meidän hoivissammme vain "jaksolla", kuka pidempään kuka lyhyemmän ajan.

Jokaisessa oppilaassamme on näkynyt huima edistyminen, jonka ei soisi" valuvan hiekkaan."

Mutta niin tai näin...minä otan kahvimukini ja menen ulos nauttimaan auringon lämmöstä.

Tervehdys lukijani

Niin se taas kalenteri kääntyy kohti kesää ,vaikkei ulkona aina siltä näytäkkään.

En voi olla palaamatta vielä tuohon vanhuspuoleen.Netin kummallisessa mailmassa on varmasti monen teistä tietämä/tuntema "naamakirja" yhteisö....no,eräänä päivänä törmäsin tällaiseen päivitykseen tai mikä se nyt on..

"Laitetaan vanhukset vankilaan ja rikolliset vanhainkoteihin! Näin vanhukset pääsevät suihkuun, harrastuksiin ja ulkoilemaan. Kukaan ei voi varastaa heiltä ja he saavat rahaa sen sijaan, että joutuvat maksamaan. Rikolliset saavat kylmää ruokaa ja saavat olla tyystin yksin, rahaa ei anneta ja valot sammutetaan klo 20:00.... Suihkuun pääsee kerran viikossa (max)? Kopio profiiliisi, jos on pokkaa."

Niin siinä kävi että minulla oli moiseen pokkaa ja sen sivulleni kopioin.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Jäin miettimään että jos todellakin vaihdettaisiin vankien ja vanhusten oloja .....kuinka pian oltaisiin taas nykytilanteessa...?

Vangit olisivat karanneet jo aikoja sitten tyytymättöminä oloihinsa.Hehän ovat omalla "kapinoinnillaan"saaneet aikaiseksi hyvät olot.Jopa niin että muista maista tullaan tänne tekemään rikoksia ,jotta päästään tänne vankilaan "lomalle".

Entä vanhukset? He todennäköisesti olisivat myös samassa asemassa kuin nytkin.Ainoana erona olisi kalterit ikkunoissa,ovethan ovat jo nyt lukittuina monissa vanhainkotien osastoilla.

Valitettavasti vanhukset eivät kykene kapinaan.Olisiko se kapinaa etten ottaisi lääkkeitäni vai olisiko kapinaa jos en anna hoitajan viedä minua suihkuun edes sitä yhtä kertaa viikossa.....Kapina loppuisi lyhyeen...

Loppujen lopuksi tulin pohdinnoissani siihen tulokseen ,että täytyykö tässä ryhtyä rikolliseksi saadakseen "inhimilliset" olot viimeisiksi elin vuosiksi..

Arvatkaapa mihin päädyin?

Hauskaa vappua kaikille.

 

Nyt se sitten on alkanut.....

siis mikä? No kevät rakkaat kanssa kulkijat :D Perjantaina olikin jo ensimmäiset narulla hyppijät koulun pihalla.Oli aurinko jo sen verran sulattanut asfalttia että siinä pystyi narua hyppimään.

Ja kevään merkki on myös se ,että oppilaiden mielestä ns."päähinepakko" on kumottu kun ensimmäiset kevät auringon säteet pilkottavat.

No ei varmasti ole kumottu...kävinkin tästä melkoisen väittelyn luokkamme prinsessan kanssa.Hän kun väitti pipon jääneen kotiin.

No ei hätää...kyllä tällaisen konkariohjaajan jemmoista pipoja löytyy....sellaisia ihan vintage- pipoja kultaiselta 80 -luvulta...sieltä ohjaajan nuoruus vuosilta...

Tarjotessani tällaista "aarretta" prinsessalle löytyi omakin pipo kummasti repusta.

Tuntuu kivalta kun kevät tulee ja luonto herää.Mutta toisaalta kyllä meidän luokan oppilaat ovat lumestakin nauttineet.Hankimme muutaman ison lapion oppilaille ja nyt onkin meidän ns.oma piha kaiveltu täyteen kuoppia, joissa on jos minkälaista "tietokonetta ja plasma -tv:tä" näppärästi lumesta rakennettuina.Harmi vain ,että välitunti tuntuu joskus olevan ihan liian lyhyt.....vaikka pidempi välkkä onkin 30 min.....vaan kaikkea ei voi saada...Mutta kyllä luontokin on ihana oppimisympäristö.....vai kuinka ?

 

Lumista alkanutta uutta vuosikymmentä ystävät.

Ei vanhustyön arki ole aina niin harmaata kuin se meille mediassa kuvataan.Ehei..se on hyvinkin koskettavaa ja hauskaa.Olen ollut nyt opiskeluihini liittyen harjoittelemassa vanhainkodissa neljä viikkoa, neljä hyvin antoisaa viikkoa.

Tuo otsikon sanamuunnoksia tapahtui eräänä joulukuisena aamupäivänä.Olin juuri syöttänyt mummolle aamupuuron ja juottanut aamukahvin, kun siinä kohensin hänen oloaan.Siirsin tyynyä ja silittelin jo harmaantunutta tukkaansa.Juttelin hänen Nasu-possustaan mummolle, kun mummo totesi että :"posunassu".Kovasti meitä molempia nauratti.Mummo siitä intoutui sanelemaan lisää muunnoksia jotka valitettavasti eivät ole julkaisu kelpoisia.....hmmm..vaikkei keho aina pysykkään mukana niin pää voi silti leikata kuin partaveitsi.En voinnut kuin nauraa mummon mukana ja leikillisesti torua häntä rumien puhumisesta.Tähän mummo totesi ,että :" tässä iässä saa puhua vaikka rumiakin "....niinhän se on,jos ei lapsena ,niin vanhana sitten.

Miten sitten tuo siveysvyö liittyy vanhustyöhön? Kyllä se liittyy..ei ehkä ihan niin kuten te sen ajattelette ,mutta minäpä kerron.Olin viemässä pyörätuolissa istuvaa mummoa wc:n asioille ja hänellä on haaroista vyötärölle kulkeva "vyö" jottei hän putoa tuolista.Vyö on tuolin selustan takana kiinni ,niin ettei mummo siihen yletä.Minä autoin mummoa pytylle ja olin unohtaa avata "vyön"..nauraen sitten sanoin mummolle että: "Eihän sitä voi nousta kun on turvavyö kiinni."Tähän tämä mummo tuumasi ettei se ole turvavyö,se on siveysvyö.Ei siihen voinnu muuta kuin nauraa mummon kanssa.

Vaikka arki onkin rankkaa muistamattomien ,ahdistuneiden vanhusten kanssa ,on se kuitenkin myös iloa.Pieni hymy vanhuksen kasvoilla kun olet syöttänyt,vaihtanut kuiviin ja vielä siinä kiireessä hiukan silittänyt poskea.

Kaiken kiireen keskellä ei pidä unohtaa inhimillistä kosketusta eikä lähimmäisen rakkautta.

Reppu täynnä uusia eväitä siirryn takaisin omaan työhön koulumailmaan.

 

Niinhän se on ,että näin joulun alla possunuha jyllää...tosin ilmeisesti meidän koulun osalta aalto on jo meidät sivuuttanut.Tosin rokotukset alkavat sitten perjantaina kun tauti alkaa olla voitettuna.Ja jos oikein hyvin käy ja rokotetta jää.....ja oikein kauniisti osaat terveydenhoitajaa imarrella ...voi sieltä irrota jokunen piikin jämä henkilökunnallekkin..

Itse kyllä hain piikin ihan terveyskeskuksesta kun kuulun opiskelujeni vuoksi hoitohenkilökuntaan.(niin,opiskelen siis lähihoitajaksi).Eipä siitä tullu kummempia oireita. Hiukan käsi kipeytyi.Mutta olettehan tekin kuullut niitä kauhujuttuja kuinka kaverin kaveri vietiin lanssilla sairaalaan ja kuinka toisen kaverin kaverin kaveri melkein halvaantu?No nämähän on niitä urbaaneja legendoja,jotka kuuluvat samaan kastiin joulupukin kanssa.Joku joskus on nähnyt mutta kukaan ei tiedä/ muista kuka sen näki tai kuuli.

Joulupukista päästäänkin sitten joulutonttuihin.Meidän ahkerat oppilaat ovat askarrelleet ihan innoissan toinen toistaan hienompia tonttuja.Kenen tontulla on hiukan lakki vinossa ja kenen tontulle sattui silmät kieroon.Vaan mitä väliä...yhdessä touhuaminen on kivaa ja siinä on aikuiset ja lapset yhtälailla liimassa.Aikuiset siksi että lapsi hiukan kaatoi liimaa ohi alustan.Erikeepperi kun on niiiiin kivaa ainetta.Ohjaajakin tykkää nyppiä sitä sormistaan ja vaatteistaan loppupäivän...

Vaan onneksi ohjaajaparkakin pääsee kohta lomalle.Ihan neljän viikon opintovapaalle ja työharjoitteluun tuttuun vanhainkotiin.Siellä sitten pitäisi vielä suorittaa yksi näyttötutkintokin.Vaan onhan se erilainen joulu kun sen viettää vanhusten kanssa.

Hyvää joulun odotusta

 

Hei taas kanssa kulkijat.
Siitä onkin taas aikaa kun olen mieltäni purkanut,mutta kiire työssä on melkoinen.
Lapset ovat koulussa vain neljä tuntia päivässä mutta sekin aika mennään veitsenterällä ja 180 lasissa.Koskaan et voi tietää kuka saa "hepulin" väärästä sana valinnasta.

Pieni välitunti joka aamupäivään menee siinä ,että oppilaat pelaavat palloa omassa pienessä pihassamme ja minä ohjaaja "parka" yritän roikkua kahvimukini kanssa ikkunassa ja väistelen kohti tulevaa palloa.Onneksi syysloman jälkeen tulee välituntia valvomaan toinen ohjaaja.Ei tarvitse palella ikkunassa.Tosin siitä on lyhyt matka hypätä ulos jos sanallinen ohjaus ei riitä.
Vielä tosin ei ole tarvinnut hypätä.

Olemme tiimissämme miettineet milloin lapsi on henkisesti liian sairas osallistuakseen opetukseen.Valitettavasti vastausta ei ole löytynyt ja onhan vanhempienkin jaksamista ajateltava.
Me kuitenkin olemme niiden lasten kanssa vain neljä tuntia viitenä päivänä viikossa kun taas vanhemmat ovat lapsensa kanssa loput ajat vuorokaudesta ja viikosta.

Mutta uskokaa pois kyllä nämä lapset ovat meille tärkeitä ja rakkaita omalla tavallaan.Huoli lasten hyvin voinnista ja jaksamisesta on kova.
Mutta samalla kukin meistä kantaa toisten tiimin jäsenten jaksamisesta huolta.
Onneksi meillä on yhteen hiileen puhaltava ,asioista samanlailla ajatteleva tiimi.
Hyvä ME !

Aurinkoista syyspäivää

Niin on taas saatu koulun arki pyörimään ja ensimmäiset sairastapauksetkin jo olleet.Vatsatautia ja nuhakuumetta,mutta ei kuitenkaan possunuhaa......vielä.

Tänä aamuna opettajan huoneessa nauttiessani aamukahvia olin hörpätä kahvit väärään kurkkuun kuunnellessani kahta opettajaa.Nuoria naisia...toisella kaksi lasta ,toisella ei lapsia.
En tiedä mistä puhe oli saannut alkunsa ,mutta jäin kuuntelemaan kun lapseton opettaja kysyi kollegaltaan:"Kukas siivoaa kun lapsi oksentaa?"
Toinen siihen kuului sanovan,että hän noutaa siistijän....
Tällöin en voinnut olla enään hiljaa,vaan sanoin :" minä en ainakaan jää odottaan siistijää,vaan siivoan itse." Tällöin tämä lapseton opettaja kivahti ettei hänkään koko päiväksi jää odottamaan....
Mutta taitaa olla ettei itse siivoa....niin tai näin ,en tiedä kuinka käytännössä siivous tapahtuu.

Joillakin vain taitaa olla työnkuva erilainen.....omasta mielestään...

Päiväni kuitenkin pelasti viisi vuotias lapsenlapseni.
Hain neidin tarhasta ja vastassa oli hurjasti irvistelevä neiti.Ensimmäinen hammas oli irronnut ja sitä piti esitellä.
Matami nukkuu kuulemma teltassaan (leikki teltta) ovet kiinni ettei hammaskeiju vain vie hammasta ennenkuin isi ja pappakin ovat irronneen hampaan nähneet.

Kyllä pienetkin asiat osaavat olla isoja asioita kun ne asettaa oikeaan mittasuhteeseen.
Kuten hampaan irtoaminen.

Tervehdys taas ystäväni

Nyt alkaa olla ohi kesätyöpesti vanhainkodissa.Ristiriitaisin tuunelmin jätän paikan ja sen mukavat,voimiensa äärirajoilla työskentelevät hoitajat ja muistamattomat vanhukset.Vanhuksista tuli minulle ystäviä, vaikka toisinaan vastatessani samaan kysymykseen jo kymmenennen kerran tunnin sisään tunsin hiukan harmistumista."miksi toinen ei voi muistaa?" Mutta yritin myös asettautua muistamattoman vanhuksen sijaan.Yrittäkääpä itse.....

Tiedät olevasi vanha(keskimääräisesti 85 v.) mutta et ymmärrä miksi vanhempasi eivät ole luonasi.Toisinaan tajuat missä olet ja harmittelet huonoa muistiasi kunnes seuraavassa hetkessä taas kysyt :"Missä me oikein olemme?", "Koskas tämä pysähtyy?"
Ja kun lapsesi/omaisesi tulevat sinua katsomaan alat kiukutella kuin pieni lapsi..."En minä tuonne tahdo,minne sinä nyt menet? Ei täältä nyt kyyneleet silmissä tarvitse pois lähteä".Seuraavassa hetkessä kun lapsesi / omaisesi ovat lähteneet kummastelet hoitajalle :" Kun eivät ne lapsetkaan ole käynneet"

Entäs kun kerran viikossa pääset kunnolla suihkuun? ehkä liikuntakykysi on jo niin huono ,että sinut viedään suihkuun wc-tuolilla....
Suihkussa sitten huudat ja kiroilet kun hoitaja pesee vaipoissa hautuneita intiimipaikkojasi.

Niinhän meille on opetettu ettei sinne ole vieraalla asiaa....vaan selitäppä vanhukselle ,että pestä täytyy...kiroilun saat palkaksi.

Vaan kun ilta koittaa ja päivällisen olet saannut syötyä niin jos satut olemaan hiukankaan oma toiminen (et siis vuoteessa jatkuvasti käänneltävä ) sinut laitetaan vuoteeseen ja yö kuntoon.Kello on tässä vaiheessa n.17.30-18.00.Iltapalan nautitkin sitten vuoteessa ja siinä odotteletkin sitten aamua kunnes hoitajilla on taas aikaa nostaa sinut katselemaan tv:tä pyörätuoliin päiväksi.Usein viimeiset aamutoimet on tehty klo 9.30 mennessä.
Joten summasummrum....jos ei vaipoissasi ole sitä isompaa ja likaisempaa tavaraa, makaat samoissa vaipoissa pahimmillaan yli 12 tuntia!
Siis jotakin pitäis päättäjien tehdä....Hei haloo!!!

Lämmintä heinäkuuta ystävät

Nyt on sitten viisi viikkoa lomaa takana ja kaksi päivää töitä lähihoitajana vanhainkodissa.Siis kouluohjaaja "nakitettiin " neljäksi viikoksi vanhainkotiin kun mokoma opiskelee lähihoitajaksi.

Eilen,ensimmäisen päivän jälkeen tuli itku,jotenkin niin pahalta tuntui kuinka ihmisen elämän loppuvaihe voi olla niin sanoin kuvaamatonta.
Miettikää...et pysty kommunikoimaan kenenkään kanssa,sinut syötetään ,vaipotetaan ja käännetään kyljeltä toiselle muutaman tunnin välein.Tv pauhaa ja ainoana seuranasi saattaa olla omiaan höpöttävä toinen vanhus.Jota et edes voi komentaa olemaan hiljaa....
Siinä näitä vanhuksia syöttäessäni mietin miksi elämän loppupuoli toisilla pitää olla näin.Miksi ei vain "kaatuisi suorilta jaloilta".
Taisin siinä lähettää yläkertaankin taivaalliselle Isälle terveiset ,että säästäisi minut tälllaiselta.

Mutta kyllä minä kunnioitan niitä ihmisiä jotka vuodesta toiseen jaksavat tehdä tuota työtä.

Ei saisi antaa tunteiden vaikuttaa ,mutta kyllä nämä ensimmäiset päivät ovat olleet raskaita ja työntäyteisiä.Ja se palkka...ei se vastaa sitä mitä tuosta työstä tulisi saada.Ja henkilökuntaa pitäisi olla enemmän ,että ehtisi jutella niiden vanhusten kanssa jotka siihen vielä pystyvät.
Iltavuorossa on kolme hoitajaa ja kaksikymmentä enemmän tai vähemmän sekavaa vanhusta.Yhden kun saat kuivitettua ja syötettyä niin jo juokset seuraavan luo.Ei siinä ehdi paljon seurustella vanhuksen kanssa.Saatikka ,että voisit viedä vanhuksia ulkoilemaan...

On se kuulkaa niin väärin.......

Ja niin ovat taas tänään kaikki Suomen koululaiset kirmanneet suvi virren saattamina kesälaitumille.Niin myös meidän koululaiset.
Jostakin kumman syystä minulle tuo suvivirren laulaminen on aina yhtä vaikeaa.Kyllä siinä tulee joka vuosi "tippa linssiin."

Nyt varsinkin kun nykyiset kuutoset ovat aloittaneet koulutaipaleensa minun kanssani yhtä aikaa....siis olen tullut taloon samana syksynä kun nyt koulun jättävät kutoset.

Kovasti yrittivät kutoset olla isoja,mutta kyllä tunnelma oli haikea..onhan heillä edessä kokonaan uudet opettajat ja koulurakennukset.
Ei ole enään se turvallinen lähikoulu vaan iso ja valtava yläaste jossa jokainen asia pitää itse hoitaa ja ottaa selvää.

Kaiken muun haikeuden lisäksi koulumme yksi vanhimmista opettajista jäi eläkkeelle. Kyllä sitä on monet itkun ja naurun kyyneleet vuodatettu viime viikkoina.

....mutta kyllähän opettajien kelpaa lomailla,koko kesä lomaa...toista se on avustaja parkojen jotka osan kesästä raataa ties missä...

No älkää nyt huolestuko,ihan mukaviahan ne meidän kesätyöpaikat on .Itse menen vanhainkotiin kuukaudeksi töihin joten siinäkin tulee uusi kokemus rikastuttamaan elämää...

Hyvää kesää kaikille,minä alan nyt lomailla :D

Nythän on niin ,että joskus onnellinen ohjaajakin pääsee välitunnin aikana opettajan huoneeseen ja saa jopa kahvinsa juoda rauhassa.....

Älkäähän nyt luulko ,ettei ohjaajilla ole asiaa koko pyhättöön...ehei,kyllähän mekin siellä istutaan, jos ei satu olemaan listan mukainen välitunti valvonta.

Sattui siinä sitten eräänä päivänä neljännen luokan opettaja korjaamaan ympäristötiedon kokeita ja ennen koetta oli käsitelty jääkautta.
Opettaja oli kokeessa kysynyt :"milloin oli viimeisin jääkausi?" Tarkoittaen tietenkin satojatuhansia vuosia sitten.....tähän kysymykseen oli Jari-Pekka vastannut viisaana että :" viime talvena."
Niin ,olihan kyllä viime talvena kylmää mutta ei kuitenkaan ihan jääkausi.Jotenkin oli nyt Jari-Pekalla jäännyt tunneilla kuunteleminen ja kokeeseen lukeminen toisarvoiseksi seikaksi.

Ei siinä mitään jos kokeessa väärin vastaa,onhan edes opettajalla joskus mietittävää kuinka saa Jari-Pekat ja Milla-Maariat ymmärtämään asian.
Ja saahan opettaja kollegansa miettimään omia opetustapojaan.
Sekä ohjaajat nauramaan onnellisina etteivät ole opettajia ......
Oppilailla kun mielessä on vain IRC:it ja tietokoneiden pelimailmat.

Nyt se vihdoinkin alkoi...nimittäin ihan virallisesti kevät.
Meidän koulussa se tarkoittaa vappu aattona vietettävää kyky päivää.Päivää jolloin halukkaat ja innokkaat saavat esiintyä lavalla ja esittää mitä haluavat.Päivään kuuluu myös naamiais- pukeutuminen henkilökuntaa myöten.

Tänään koulussa saattoi nähdä huiman pitkän Peppi Pitkätossun ja myös aivan pienen Pepin.Henkilökunnan joukossa vilahteli leijonaa,karhua,sheriffiä ja Shrekin vaimoa....lasten asuina oli Hämähäkkimiestä ,Zorroa ja vaikka mitä kummajaisia.

Lavalla sensijaan nähtiin missikisaa,beatbox esitystä,vitsejä ja satuja ja tottakai laulajia.Soittoa ja voimistelua sekä tanssia unohtamatta.Eli paikallinen Talent-kilpailu.
Mutta koko kykypäivän taisi huipentaa jo perinteeksi muodostunut koko henkilökunnan esitys.Mukana siivoojista talonmieheen ja rehtoriin.Siis kaikki mahdolliset koulun aikuiset.Tänä vuonna teemana oli "Joubenlambi"...luit ihan oikein...Siinä hyppi henkilökunta lavalla kuka millasissa vermeissä...mutta tylliä oli jokaisella....ja lapsilla oli hauskaa.

Henkilökunta esiintyy joka vuosi ilman ennakko harjoituksia ja sen enempää suunnittelematta.
Ainoa mikä on päätetty on aihe.
Lapset osaavat jo odottaa aikuisten esitystä....onhan se mahtavaa kun koulun aikuisetkin laittavat itsensä likoon.

Kaiken kruunaa vappu-disco.Eihän siellä oikein kukaan tanssi mutta kivaa on....
Joten näissä tunnelmissa kaikille hyvää vappua ja kevättä.

Olettehan te kuulleet sanonnan :" Aina sattuu ja tapahtuu"?
Hyvä,nimittäin minulle tuntuu aina tapahtuvan ja sattuvan.
Nytkin tässä istuskelen vasen jalka korkeammalla kun kävi työtapaturma.Tai sellaiseksi se luokitellaan ,minulle se on arkea.Kävi nimittäin niin ,että Jari-Petteri päätti olla kiukkuinen ja vähän kouluttaa avustajaa.Niin sitten poika päätti koko pienen voimansa ladaten potkaista minua sääreen.
Ja nyt siis sääri on kantapäähän asti sinisen kirjava...voi kuulkaa et on komia näky...

Vaan sitten hiukan toisenlaiseen tapaturmaan.Tämä ohjaaja taitaa jo olla koulussa hiljaksiin legendan maineessa ja syy siihen on "tapaturma".
"Tapaturma" josta ei tehdä ilmoitusta vakuutusyhtiölle tai esimiehelle.
Aivan......sain kollegalta jälki-istuntoa tunnin kun tulin sanoneeksi "helkkari" oppilaiden kuullen.
Eihän siinä auttanut muu kuin nöyrästi pyytää aikuiselta lapselta allekirjoitus ja istua kollegan kanssa eräänä perjantaina koulun jälkeen kahvilla koulussa tunti ylimääräistä.
Tosin oppilaat eivät tiedä kahvittelusta mitään..mutta ei kerrotakkaan oppilaille...

Vauhdikasta viikon aloitusta...

Työskentelen tätä nykyään ns.lukkariluokassa jossa lapset ovat jaksolla (eri pituisia aikoja) kun omassa luokassa tai koulussa asiat eivät suju.Luokassamme on viisi lasta ykkösestä kuutoseen.Luokan idea on se ,että lapsi siellä opettelee sosiaalisia taitoja ja tilanne omassa koulussa sinä aikana palautuu normaaliksi.Useinhan tilanne siellä ns.kotikoulussa on kriisiytynyt lapsen käytöksen vuoksi.

Tänä aamuna päätti pienin oppilaamme Jukka-Petteri sitten "kränkätä" koko rahan edestä.Hän oli juuri viikon loppuna viettänyt kahdeksan- vuotis synttäreitään ja oli sitten ilmeisesti nukkunut huonosti.
Aluksi meillä oli äidinkieltä ja vaikka Jukka-Petteri on todella taitava lukija ei lukeminen huvittanut yhtään.
Siirryimme sitten "toimistoon" ( erillinen huone luokkamme vieressä) työskentelemään.Homma ei kuitenkaan huvittanut vaan meni kiinnipito- tilanteeseen.Jukka-Petteri raivosi ja huusi aikansa kunnes halusi istua "johtajan" tuoliin.( aikuisten työtuoli )

Edelleenkään ei työnteko huvittanut ja poika päättikin seuraavaksi mennä kaappiin istumaan ja luonnollisesti ovi kiinni.
Aikansa siellä istuttuaan hän aukaisi oven, mutta jatkoi kaapissa istumista.
Jukka-Petteri jatkoi kiukuttelua ja sanoi ,ettei hän laske ykkösen kirjaa koska hän on jo kahdeksan ja on kakkosella.
Istuuduin kaapin eteen lattialle ja juttelin pojalle rauhallisesti. Nappasin viereisestä hyllystä kakkosten matikan kirjan, jota sitten katseltiin ja hiukan laskettiinkin.
Pian kuitenkin ehdotin palaamista omaan kirjaan ja Jukka-Petteri suostui....istuen kuitenkin kaapissa.....
Minä siis istuin kaapin edessä lattiallla ja laskimme useamman sivun.Istuessani siinä lattialla ajattelin ,että voihan sitä työtään näinkin tehdä.....olkoon toinen kaapissa jos kerta tahtoo.....tulihan kuitenkin laskut laskettua ja poika rauhoittui.....voi kai sitä näinkin koulua käydä ?

Tervehdys ystävät pitkästä aikaa...

Ihan piti palata kevään kunniaksi näille areenoille,johan tuossa aikaa vierähtikin... mutta niihin kevään merkkeihin mennäkseni.
Yksi varma merkki kevään tulosta on tämä koirankakka keskustelu lehtien palstoilla.Mutta en siihen viitsi tässä puuttua ,hoitakoot muut sen.

Mutta vielä varmempi kevään merkki on koulussa lasten esiin kaivamat hyppynarut.Tänään oli jo yksi luokallinen oppilaita innoissaan välitunnilla hyppäämässä narua.Taisivat olla kolmas luokkalaisia.Siinä hyppivät sekaisin iloisina tytöt ja pojat.Kenellekään ei naurettu ja kaikki mahtuivat mukaan taidoista riippumatta.

Mutta entäs koulun vanhimmat oppilaat? Siis kutoset.....
Ah sitä sipinää ja supatusta kun laumassa keskusteltiin kuka kenenkin kanssa seurustelee ja kuinka kauan ne on ollut yhdessä jne.
Siis miettikää...ikää nipin napin 12 vuotta...

Muistan itse vielä tuossa iässä leikkineeni nukeilla...no onhan siitä jo toki aikaa.
Mutta omat tyttäreni vielä kahdeksan ja kymmenen vuotta sitten ollessaan tuon ikäisiä leikivät Barbeilla ,joissa ei edes Kenille ollut tilaa.( se Barbien poikaystävä siis,tiedättehän? )

Minä vaan ihmettelen mihin kuudesluokkalaisilla oikein on kiire? Kyllä niitä aikuisten leikkejä ehtii leikkiä vielä myöhemminkin.
Vai olenko ihan väärässä?