”Kymmeniä tuhansia valituksia sosiaali- ja terveyspalveluista vuodessa” – kirjoittaa Helsingin Sanomat 27. 2. ”Ihmiset joutuvat peräämään heille kuuluvia palveluja valitusten avulla, kun lainsäädäntöä ei tunneta, tai kunnilla on omia ohjeita, jotka ovat ristiriidassa lain kanssa”
Kuulostaa hurjalta: pitkittynyttä tuskaa palveluja hakeville, lisätyötä työntekijöille muutenkin kiireisessä arjessa.
Tällaista lukiessa tulee mieleen, että Vammaispalvelujen käsikirjasta voi olla apua juuri tähän ongelmaan: jos käsikirja pystyy tarjoamaan tietoa päätöksenteon tueksi niin, että valitusprosesseilta vältytään, niin se on todella ansainnut paikkansa!
Välineenä verkkokäsikirja, johon on koottu alan keskeinen tieto, on varmasti tehokkain mahdollinen tapa jakaa hyödyllistä tietoa.
Kun käsikirjaprojektimme ensimmäinen vaihe alkaa olla ohi, ja versio 1.0 avajaisia vaille valmis, niin toivon todella, että olemme saaneet aikaan jotakin, mikä hyödyttää mahdollisimman paljon niin työntekijöitä, kuin palveluja hakevia kansalaisia. Kiitos tästä kuuluu kaikille käsikirjaan panoksensa antaneille! Avajaisissa tavataan!
Päivi Achté
verkkotoimittaja