Viiden kuukauden hiljaisuuteni blogin kirjoittamisessa loppuu nyt. Uuden alun aiheeksi sopii mainiosti alkujen, muutosten ja loppujen sekä portinvartijuuden jumalana tunnettu
Janus.
Sosiaaliportti pääsi kuluvan vuoden ensimmäisen
Januksen numeron pääkirjoitukseen. Pääkirjoituksessa Sosiaalipoliittisen yhdistyksen esimies Sakari Kainulainen kehuu sivuja mainioiksi, mutta arvostelee Sosiaaliportissa käytävän keskustelun antavan alan sisäisestä ammatillisesta tilasta murheellisen kuvan.
Sakari peräänkuuluttaa Januksen sivuilla Sosiaaliportin keskusteluun eri näkökulmien tai intressiryhmien nykyistä rakentavampaa vuoropuhelua. Hetkinen. Sosiaaliportin keskusteluihin voi tuoda oman panoksensa osallistumalla keskusteluihin Sosiaaliportissa, ja en ainakaan muista Kainulaisen osallistumista. Varsinkin näin kesäaikaan keskusteluissa on mahdollista saada hyvin esille oma näkökantansa.
Blogin kirjoitusviivettäni voi pitää myös demonstraationa perinteisissä aikakausilehdissä käytävän keskustelun verkkaisuudesta. Keskustelun avaukset ja puheenvuorot ilmestyvät joidenkin kuukausien välein. Usein keskustelua ei synny, sillä asia on puitu jo jollakin toisella foorumilla tai vastineita ei yksinkertaisesti julkaista. Verkko tarjoaakin periaatteessa printtimediaa paremmat mahdollisuudet keskustelun käymiseen.
Käytännössä asia ei ole aivan näin yksinkertainen, sillä verkkokeskusteluille on harmillisen tyypillistä omista betonoiduista lähtökohdista käytävät sanasodat. Tyypillisesti mielipiteenesittäjä ilmestyy tyhjästä keskustelurintamalle, tykittää sormet näppäimistöllä juosten bittiavaruuteen kantansa, jonka jälkeen häviää seuraavalle foorumille mesoamaan. Verkkokeskusteluissa pärjäävät perinteisesti ne jotka jaksavat sinnikkäästi roikkua foorumeilla ja osallistua keskusteluihin. Argumenttien määrä ja tiheys nähdään laatua tärkeämmiksi. Onneksi edellä kuvattu toimintatapa on pysynyt Sosiaaliportissa poikkeuksena.
Kävijätilastojen mukaan tätäkin avautumaa silmäilevät sadat kävijät, vain mielipiteenvaihtoon osallistuminen jää uupumaan. Lupaan jatkossa olla kärjekäs, provosoiva ja perusteleva, jotta myös toimituksen blogi synnyttäisi ja houkuttelisi hyvään keskusteluun.