Olen jo useamman vuoden ajan ihmetellyt sitä miksei sosiaalityöhön löydy kunnollisia työvälineitä verkosta. Verkkotietoa kyllä piisaa yli tarpeiden, mutta ihan sellaisia pieniä käytännöllisiä apuvälineitä ei tunnu löytyvän millään ilveellä. Yliopistolla olin mukana tekemässä
Soswebiä, mutta siinäkin pääsimme vasta alkuun.
Viime syksynä ideoimme muutamia Sosiaaliportin sovelluspuolen kehittämistarpeita. Koska uusien toiminnallisuuksien kehittäminen on kallista otin yhteyttä
Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselle, jotta saisimme opiskelijaporukan toteuttamaan ideoita. Loppu vuodesta varmistui, että saisimme oman ohjelmistoprojektitiimin suunnittelemaan ja toteuttamaan
virtuaalisten työkalujen editoria. Ajatuksena on, että pystyisimme tuottamaan editorilla erilaisia työvälineitä sosiaaliporttilaisten käyttöön. Lähin ideaa vastaava valmis sovellus on
MittausIlona.
Ohjelmistoprojekti on startannut ja ensimmäiset palaverit pidetty. Eilen opiskelijat esittelivät editorin käyttöliittymädemoa ja hahmotimme ohjelman toiminnallisuuksia tarkemmin. Tähän mennessä on tullut jo hyvin selväksi, että idean toteuttaminen tulee olemaan vaikeaa, sillä sosiaalityöstä näyttää uupuvan tyystin virtuaalityövälineiksi soveltuvat strukturoidut työvälineet. Tai jos jokin strukturoidumpi toimintatapa on olemassa, niin se perustuu laadullisen tiedon keräämiseen. Tunnetusti laadullista tietoa on vaikea käsitellä automaattisesti. Esimerkiksi
Kuvastimen virtuaaliversio on mahdollista toteuttaa editorilla, mutta tällöin virtuaaliKuvastinta voi käyttää oikeastaan vain paperin korvikkeena. Hieman paremmin oikeuksiinsa pääsevät ohjelman mahdollisuudet toteutettavassa sosiaalityöntekijän toiminnan itsearviointisovelluksessa, jossa työntekijän on mahdollista seurata ja analysoida omaa toimintaa uusien
luokitusten avulla.
Ohjelmistoprojektin etenemistä on mahdollista seurata
Sossu-tiimin verkkosivuilta. Myös kaikenlaiset ideat sovelluksen kehittämiseksi ovat tervetulleita.