Syksyn tullen moni aloittaa jonkin kurssin tai opiskelun. Minä alan opiskella seksologiaa. Seksologia on tieteenala, joka tutkii seksuaalisuutta, ihmisten seksuaalista käyttäytymistä.
Seksuaalisuus on voimavara, joka parhaimmillaan tuottaa hyvää oloa, läheisyyttä ihmisten välille ja tietenkin itse elämää. Pahimmillaan seksuaalisuus tuottaa pahaa oloa, ongelmia ihmisten välille ja väkivallan purkauksia. Ihmisen seksuaalisuus on kokonaisvaltaista ja kestää vauvasta vaariin.
Uskon, että seksi kiinnostaa paljon meitä ihmisolentoja osittain sen salatun ja kielletyn luonteen vuoksi. Kertoessani uusista opinnoistani lähes kaikkien kuulijoiden suut kääntyvät hymyyn. Hyvä, se on siis positiivinen asia. Seuraavaksi tulevat ennakkoluulot. ”Miksi ihmeessä haluat sitä opiskella, aiotko parantaa kaikki seksuaalirikolliset, tästä lähin sinut tunnetaankin seksi-Hannana”. Se on siis edelleen tabu. Huomaan joutuvani välillä selittelemään valintani perusteluita. Lopulta voittaa uteliaisuus. ”Kerro sitten millaista se on”.
Seksuaalisuus liitetään seksuaaliterveyden kautta helposti terveydenhoidon piiriin. Mielestäni se liittyy yhtä läheisesti myös sosiaalialaan.
Seksuaalisuutta ja sukupuolisuutta on vaikea erottaa toisistaan. Seksi liittyy naisena ja miehenä olemiseen.
Sexpo säätiö edistää suomalaisten seksuaalista hyvinvointia. Säätiössä toimitaan mm. sen puolesta, että:
• kukin voi toteuttaa seksuaalisuuttaan onnellisesti, tasapainoisesti ja tyydyttävästi
• ihmisillä on riittävästi tietoa seksuaalisuudesta ja siihen liittyvien ongelmien ehkäisystä ja ratkaisumahdollisuuksista
• Suomessa kehittyy avoin ja myönteinen seksuaalikulttuuri ja -ilmapiiri
• ihmisten välillä on seksuaalinen tasa-arvo
• hoidon, sosiaali- ja nuorisotyön sekä kasvatuksen ammattilaiset saavat koulutusta seksuaalisuudesta
(www.sexpo.fi)Miten sosiaalialalla otetaan huomioon asiakkaan seksuaalihyvinvointi? Voimmeko puhua tarpeeksi avoimesti ja punastelematta seksuaalisuuteen liittyvistä asioista asiakkaan kanssa? Osaammeko neuvoa asiakasta seksuaaliongelmissa oikeiden tietolähteiden tai avun äärelle?