Naisten ja miesten välisen palkkakuilun umpeen kuromiseksi on esitetty palkkausjärjestelmää, joka perustuu työsuorituksen arviointiin. Teknillisen korkeakoulun
tuore tutkimus peräänkuuluttaa myös arvioinnin yhdenmukaisuuden kehittämistä ja esimiesten panosta henkilön pätevyyden ja työn vaativuuden arvioinnissa.
Sosiaalialalla palkkausongelmat eivät liity niinkään samanpalkkaisuuteen kuin ylipäätään alan palkkaukseen sen vaativuuteen nähden - kaikki saavat tasaisen kehnoa palkkaa. Syyksi matalapalkkaisuuteen epäillään usein sosiaali- ja terveysalan heikkoa arvostusta ja sen naisvaltaisuutta. On sanottu, että naiset eivät osaa vaatia itselleen yhtä hyvää palkkaa kuin miehet.
Naisten euro työmarkkinoilla on 80 senttiä.
Tasa-arvon mallimaassa, Suomessa, työmarkkinat ovat vahvasti eriytyneet naisten ja miesten aloihin. Kun esimerkiksi Yhdysvalloista sosiaalityöntekijöistä noin kolmannes on miehiä, Suomessa miessossuja uhkaa suoranainen sukupuutto.
Palkkausepäkohdan korjaamisen lähtökohtana naisvaltaisilla aloilla on työn haastavuuden näkyväksi tekeminen. Työn vaativuutta voi ulkopuolinen vain arvailla, ellei työn sisältöjä ja osaamishaasteita ole kirjoitettu auki. Itse työntekijäkin saattaa hämmästyä nähdessään listan työtehtävistään ja niiden vaatimista tiedoista ja taidoista. Työn vaativuuden arvioinnin ajatuksena on tasa-arvonäkökulmasta ollut, että naisten asema palkkauksessa paranee sen myötä, että töiden arvioinnin yhteydessä palkkauksesta poistuu naisvaltaisten töiden aliarvostus.
Suomen tasa-arvolaissa (6 §) sanotaan: Tasa-arvon edistämiseksi työelämässä työnantajan tulee, ottaen huomioon käytettävissä olevat voimavarat ja muut asiaan vaikuttavat seikat:
1) toimia siten, että avoinna oleviin tehtäviin hakeutuisi sekä naisia että miehiä;
2) edistää naisten ja miesten tasapuolista sijoittumista erilaisiin tehtäviin sekä luoda heille yhtäläiset mahdollisuudet uralla etenemiseen;
3) edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa työehdoissa, erityisesti palkkauksessa;
4) kehittää työoloja sellaisiksi, että ne soveltuvat sekä naisille että miehille;
5) helpottaa naisten ja miesten osalta työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamista kiinnittämällä huomiota etenkin työjärjestelyihin; ja
6) toimia siten, että ennakolta ehkäistään sukupuoleen perustuva syrjintä.
Miten tasa-arvolaki toteutuu sosiaalialalla? Miten sosiaalialan työtehtävien vaativuutta tehdään näkyväksi? Tiedätkö mitä teet - ja mistä hinnasta?