Uusi valtion budjetti vuodelle 2007 tukee työllisyyttä, hyvinvointipalveluja ja perheitä. Jaossa oli 40,5 miljardia euroa, joka on melkoinen määrä rahaa. Budjetin tavoitteet kuulostavat hyviltä, ja miltä muulta ne näin vaaleja odotellessa voisivat kuulostakaan.

Hyvinvointiin ja perheisiin panostaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Ennalta ehkäiseminen on monissa asioissa halvempaa ja ennen kaikkea laadukkaampaa kuin jo tapahtuneiden vaurioiden korjaaminen. Kaikki vauriot eivät edes ole korjattavissa.

Heinäkuussa mieltäni kuumensi helteen lisäksi Helsingin Sanomien artikkeli lasten sijaishuollosta ja terapiasta. Valitettavasta en ottanut artikkelia talteen, mutta artikkelin ydin oli, että rahat ovat tiukoilla Helsingissä. Sama tilanne lienee muuallakin maassa. Kiireelliset tapaukset luvattiin kuitenkin hoitaa. Kuulostaa murheelliselta että ostopalveluna hankittava psykoterapia voidaan aloittaa tänä vuonna Helsingissä vain muutamalle lapselle, kun jonossa on 30 lasta jotka tarvitsisivat kiireellistä intensiivistä psykoterapiaa.

Ainakin näin maallikkona kuvittelen, että ei-kiireellinen voi muuttua siinä terapiaa odotellessa kiireelliseksi.

Tälle vuodelle tarvitaan lasten sijaishuollon ostoihin jo budjetoidun lisäksi pelkästään Helsingissä ainakin 6 miljoonaa euroa, todettiin artikkelissa. Luku palasi mieleeni, kun katselin Valtion talousarvioesitystä vuodelle 2007, se on arvioilta 163 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Tuo ylijäämä on tarkoitus käyttää velan lyhentämiseen.

Henkisesti vaikeassa tilanteessa olevien tai kehitykselleen tukea tarvitsevien lasten auttamisen pitäisi mennä monen muun asian edelle. Pelkästään kylmän taloudellisesti ajatellen on varmasti säästöä tulevaisuudessa hoitaa ongelmat kuntoon mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Inhimillisten tekijöiden valossa hintalappua lasten ongelmien hoitamiselle ja varsinkin hoitamatta jättämiselle ei voi edes arvioida.

Rahalle on käyttöä ja tarvetta taatusti kaikilla sektoreilla. Esim. vanhusväestön lukumäärän kasvaessa tarvetta senioripalveluille tulee ymmärrettävästi yhä enemmän. Lapsiväestön määrä on kuitenkin vähentynyt ja avun tarve silti kasvanut, mikä on aika huolestuttava suuntaus.

Lisäksi vaivaa vielä koulututetun henkilökunnan puute, julkinen sektori ei houkuttele psykiatreja ja pulaa on myös erikoiskoulutetuista sosiaalityöntekijöistä. Toisaalta myös sosiaalityön arvostusta ja houkuttelevuutta pitäisi lisätä. Tämä viimeksimainittu saattaa kyllä muuttua ajan saatossa, sillä suomalaisen väestörakenteen muutoksen myötä tulevaisuudessa työtä tekevien lukumäärä suhteessa ikäihmisiin voi aikaansaada sen, että sosiaalityöntekijöistä tulee haluttu ja arvostettu ammattikunta, jonka arvostus viimein näkyy palkkauksessakin.